Hämeenlinnan moottoritietunnelissa auto-onnettomuus – loukkaantunut viety sairaalahoitoon

Onnettomuudessa henkilöauto osui keskikaiteeseen ja pyörähti katon kautta ympäri.

Hämeenlinna
Onnettomuusauto ja poliisiauto Hämeenlinnan tunnelissa
Onnettomuuden vuoksi toinen ajokaista on suljettu.Nina Keski-Korpela / Yle

Moottoritiellä sattui keskiviikkona aamulla hieman kello 8 jälkeen auto-onnettomuus. Onnettomuus tapahtui kauppakeskus Goodmanin alittavassa tunnelissa, Tampereen suuntaan menevillä kaistoilla.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan henkilöauto oli osunut kaiteeseen ja pyörähtänyt katon kautta ympäri. Onnettomuudessa loukkaantui yksi henkilö, joka kuljetettiin sairaalaan.

Pelastuslaitoksen auto ohjaamassa liikennettä moottoritiellä Hämeenlinnassa
Pelastuslaitos ohjasi liikennettä onnettomuuspaikan eteläpuolella Hämeenlinnan moottoritieliittymän tuntumassa. Kaista suljettiin myös puomein.Yle

Hämeen poliisi kertoi torstaiaamuna, että rampilta kohti Tamperetta liityneen auton perään törmäsi takaa tullut auto. Perään ajanut auto suistui seinään. Auton kuljettaja vietiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan tarkastettavaksi. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Onnettomuuden sattumisen jälkeen pääsy tunneliin estettiin sulkemalla moottoritiellä ja liittymässä olevat puomit. Puomit estivät hetkellisesti myös yhden pelastuslaitoksen auton pääsyn tunneliin. Päivystävä palomestari kuitenkin kertoo, että asiasta ei aiheutunut vaaraa ja muut yksiköt pääsivät suoraan onnettomuuspaikalle.

Raivaustyöt jatkuivat parisen tuntia ja pohjoisen suuntaan yksi ajokaista oli pois käytöstä.

Päivitetty 23.10.2019 klo 09:27: Lisätty tieto tunnelin puomien sulkemisesta.