Selvitys valmistui – vaihtaako Riihimäki maakuntaa ja sairaanhoitopiiriä?

Kaupunginjohtaja Sami Sulkon mielestä Uuteenmaahan liittyminen lisäisi Riihimäen vetovoimaisuutta.

Riihimäki
Riihimäen keskusta Hämeenkadulta kuvattuna.
Riihimäellä pohditaan tulevaa suuntaa.Kati Turtola / Yle

Riihimäen kaupungin teettämät vaihtoehtoisselvitykset ovat valmistuneet. Niissä puitiin kaupungin siirtymistä Uudenmaan maakuntaan sekä olisiko Riihimäen mahdollista liittyä Keski-Uudenmaan sosiaali- ja terveyskuntayhtymään (Keusote) ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin (HUS).

Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkon mielestä sairaanhoitopiiriin ja maakunnan vaihto voisivat selvityksien perusteella olla tietyin reunaehdoin kannattava vaihtoehto.

– Tulevaisuuden näkökulmasta vaihtaminen tai hakeutuminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin ja erityisesti Uudenmaan maakuntaan sitoisi Riihimäen tiiviimmin metropolialueeseen. Ennen päätöksentekoa on hyvä miettiä myös sitä, miten Kanta-Hämeessä nähdään Riihimäen asema toiseksi suurimpana kaupunkina.

Selvityksissä ei oteta suoraan kantaa siihen, mikä tai mitkä vaihtoehdoista olisivat parempia. Selvityksissä tuodaan esille mitä mahdollisuuksia ja riskejä eri vaihtoehtoihin liittyy.

Usea seikka puoltaa Kanta-Hämeeseen jäämistä

Uuteenmaahan liittymisen puolesta puhuu maakunnan vetovoimaisuus, selvityksessä todetaan. Uudenmaan imago houkuttelee ihmisiä muuttamaan ja jäämään Kanta-Hämettä enemmän.

Muut tekijät taas pitkälti puoltavat Kanta-Hämeeseen jäämistä. Selvityksessä esimerkiksi arvioidaan, että Riihimäellä on enemmän vaikuttamismahdollisuuksia Kanta-Hämeessä ja Hämeen liitossa.

Myös EU-rahan saaminen alue- ja elinkeinokehittämiseen sekä koulutukseen vaikeutuisi maakunnan vaihdoksen myötä. Selvityksessä varoitetaan, että HAMK:in säilyminen Riihimäellä olisi epävarmaa Uuteenmaahan liittyessä.

– Riihimäen asema on suhteessa parempi Hämeessä, mutta johtopäätöksissä todetaan, että puhtaasti vetovoimanäkökulmasta Uusimaa on parempi. Pendelöinti etelään päin on niin voimakasta.

Lasinpuhaltajapatsas Riihimäellä
Uudenmaan vetovoimaisuus puoltaa Riihimäen liittymistä maakuntaan. Arkistokuva.Timo Leponiemi / Yle

Uudellamaalla on myös elinvoimatekijöitä, joita kaupunginjohtaja pitää tärkeinä.

– Esimerkiksi kiinteistönvälittäjät törmäävät ongelmaan, jossa hakukoneet rajaavat asuntohaut Uuteenmaahan, vaikka Riihimäki on lähellä, Sami Sulkko sanoo.

Koko Riihimäen seutu osaksi Keusotea?

Mikäli Riihimäki vaihtaa maakuntaa, myös sosiaali- ja terveyspalvelut täytyy järjestää uudestaan. Sote-palveluiden muutosvaihtoehtoja puitiin toisessa selvityksessä, jossa käytiin läpi neljä erilaista vaihtoehtoa.

Selvityksen mukaan ongelmattomin vaihtoehto on, että kaupungin perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut säilyvät entisellään ja erikoissairaanhoito Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä.

Toiseksi vähiten riskejä sisältäisi vaihtoehto, jossa koko Riihimäen seudun perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut siirtyvät osaksi Keski-Uudenmaan sotea. Mukana menisivät myös Loppi ja Hausjärvi. Erikoissairaanhoito kuuluisi HUS:iin.

Sami Sulkko näkee riksejä esimerkiksi Keusoten lyhyessä historiassa.

– Entä mikä on Hausjärven ja Lopen näkökulma asioihin? Sekään ei ole yksinkertainen asia, jos seutu hajoaisi tällaisissa asioissa.

Asukkaille keskustelutilaisuus mutta tuskin äänestystä

Selvityksistä järjestetään kaupunkilaisille avoin keskustelutilaisuus 25. marraskuuta. Kansanäänestystä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri karsastaa.

– Toivomme laajaa kuntalaiskeskustelua, mutta viime kädessä en näe, että perinteinen kansanäänestys sopisi tähän.

Kauppaoppilaitoksen auditoriossa pidettävä tilaisuus alkaa kello 18. Paikalla on kaupunginjohtaja Sami Sulkko, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riku Bitter, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Nahkuri sekä kaupungin virkamiehiä.

Riihimäki esittelee selvitysten sisältöä Riihimäen ja naapurikuntien valtuutetuille torstaina 24. lokakuuta. Riihimäen kaupunginhallitus ja valtuusto ottavat kantaa vaihtoehtoisselvityksiin joulukuussa.

– Tavoite on päättää lähdetäänkö hakemaan sairaanhoitopiirin ja maakunnan vaihtamista vai ei. Ratkaisu tehdään joulukuun kokouksessa. Meillä ei ole halua pitää maakuntaa löysässä hirressä.

Perusterveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluita koskevan selvityksen toteutti Nordic Healthcare Group. Elinvoimatarkastelua koskevan selvityksen Riihimäen kaupunki teki yhteistyössä Hämeen liiton kanssa. Selvityksen toteutti MDI Public Oy.

Korjattu 23.10. klo 11.29 kommentti kuntalaisäänestyksestä Miia Nahkurin kommentiksi.