Satojen tuhansien laskuvirhe Posiolla: Sote-yhtiön lasku nouseekin miljoonan, eikä 300 000 euroa

Ensi vuoden budjettia laadittaessa tehtiin laskentavirhe, kun sote-palvelujen hinta arvioitiin vanhojen lukujen perusteella.

Posio
Lääkäri ja potilas
Coronaria on vastannut posiolaisten sote-palveluista vuodesta 2016 lähtien.Derrick Frilund / Yle

PosioPosion kunta joutuu maksamaan arvioitua enemmän sosiaali- ja terveyspalveluista ensi vuonna. Vs. kunnanjohtaja Eija Ahola sanoo, että ensi vuoden budjettia laadittaessa tehtiin laskentavirhe, sillä sote-palvelujen hinnan nousuksi arvioitiin vanhojen lukujen perusteella 300 000 euroa, kun hinta nouseekin oikeasti lähes miljoona euroa.

Posiolaisten sosiaali- ja terveyspalvelut on hoitanut Coronaria-yhtiö jo lähes neljä vuotta. Kunnan ja Coronarian sopimuksen mukaan ensi vuonna hintaa korotetaan edellisvuosia enemmän. Viime vuonna hinta nousi kaksi prosenttia, mutta ensi vuonna korotus on viisi prosenttia.

– Ulkoistamisen myötä palvelujen hinta on ennustettavampi kuin ennen. Ennen ulkoistamista sote-palvelujen hinta heitteli enemmän kuin ulkoistamisen jälkeen, Ahola sanoo.

18 miljoonan lasku

Korotus perustuu kunnan ja Coronarian välisen sopimuksen mukaan yli 80-vuotiaiden asukkaiden määrään Posiolla, julkisten menojen valtakunnalliseen indeksiin sekä Posion kunnan väkiluvun muutoksiin.

Ensi vuonna Posion kunta varaa sote-palveluihin lähes 18 miljoonaa euroa. Yllätyslaskusta huolimatta Posion ei tarvitse korottaa veroja tai ottaa lisää lainaa, sillä kunnalla on takavuosilta ylijäämiä yli neljä miljoonaa euroa.

Posion kunnanhallitus hyväksyi maanantaina muutoksen ensi vuoden talousarvioraamiin.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

KORJATTU: 300 000 euroa ja lähes miljoona euroa ovat sote-palvelujen arvioitu hinnannousu, ei yhteenlaskettu hinta. Todellinen hinta-arvio sote-palveluista ensi vuonna on jutussa oleva lähes 18 miljoonaa euroa.