Eksoten salaisia asiakirjoja pääsi julkisuuteen – Eksote on yhteydessä tietoturvaviasta kärsineisiin

Eksote selvittää parhaillaan, onko asiakkaiden salaisia tietoja ehditty katsella loppuviikosta havaitun tietoturva-aukon kautta.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (EKSOTE)
lukko ja näppis
Eksoten salaisten tietojen vuotamisesta julkisuuteen on tehty ilmoitus tietosuojavaltuutetulle ja tutkintapyyntö poliisille.AOP

Eksoten asiakkaiden salaisia tietoja on saattanut päästä julkisiksi tietoturvavuodon vuoksi.

Viime torstaina Eksoten tietojärjestelmistä pääsi julkisiksi esimerkiksi asiakkaiden sosiaalihuollon päätöksiin liittyviä tietoja.

Eksote kertoo reagoineensa yksityisen kansalaisen havaitsemaan vikaan nopeasti ja sulkeneensa järjestelmän.

Tietovuodosta on tehty ilmoitus tietosuojavaltuutetulle ja tutkintapyyntö poliisille.

Eksote selvittää parhaillaan, onko asiakkaiden salaisia tietoja ehditty katsella tietoturva-aukon kautta. Jos näin on käynyt, Eksote on suoraan yhteydessä asianosaisiin.

Eksoten tietohallintojohtaja Toni Suihko kertoo tiedotteessa, että tietoturva-aukon kautta saatavilla oli noin 700 asiakirjaa, joista kolmisensataa oli tarkoitettu salaisiksi.