Suomalainen haluaa tilauksensa täsmälleen oikeaan aikaan, ja se laittaa kuljetusjätit tiukoille - "Ennen riitti, että kuorma oli perillä toimistoaikaan"

Verkkokauppaostoksia kuljettavat yritykset uskovat selviävänsä kasvavasta urakasta muun muassa luopumalla paperisista rahtikirjoista.

rahtiliikenne
DHL Express Pirkkalan terminaali sisältä, työntekijöitä linjastolla
Tampereen kupeeseen, Pirkkalaan valmistunut DHL Expressin terminaali on osoitus siitä, miten verkkokaupan kasvu vaikuttaa yritysten investointeihin. Matias Väänänen / Yle

Suomen teillä kulkee tavaraa entistä tiheämpään tahtiin. Syynä on se, että suomalaiset ostavat yhä enemmän verkosta.

– Tonneina kuljetusmäärät eivät kasva. Mutta yrityksistä toiseen kuljetettavan tavaran sijaan nyt kuljetetaan yhä enemmän paketteja kuluttajille. Kuljetukset hajautuvat pienemmiksi ja tuottavat enemmän työtä, sanoo Logistiikkayritysten liiton toimitusjohtaja Pekka Aaltonen.

Verkkokaupan vuosikasvu on ollut Suomessa viime aikoina 15–20 prosentin luokkaa. Viime vuonna suomalaiset ostivat verkosta tavaraa noin 4,5 miljardilla eurolla. Paketteina se tarkoitti noin kymmentä vuodessa.

Automaatio lisää nopeutta

Kasvu vauhdittaa myös yritysten investointeja. Pikakuljetusyritys DHL Express avasi torstaina uuden käsittelyterminaalin Pirkkalan lentokentän tuntumaan. Noin 15 miljoonan euron investointi tuplaa yrityksen tuotantotilat Pirkanmaalla ja mahdollistaa yhtiön mukaan nopeammat kuljetukset maailmalta ja maailmalle.

Uudessa terminaalissa pystytään käsittelemään pitkälle kehittyneen automatiikan avulla jopa 5 000 pakettia tunnissa. Pirkkalan terminaali palvelee Pirkanmaan lisäksi koko Pohjois-Suomea. Muu Suomi hoidetaan Turun ja Vantaan kautta.

DHL Express Pirkkalan terminaali
Hyvät liikenneyhteydet kehätien varrella ja lentokentän läheisyydessä olivat tärkeitä terminaalin paikan valinnassa.Matias Väänänen / Yle

Pääosa DHL:n kuljettamista paketeista kulkee suomalaisten ja ulkomaisten yritysten välillä, mutta yhä suurempi osa paketeista kuljetetaan ulkomaisista verkkokaupoista suoraan kuluttajille Suomeen.

– Kansainvälisen verkkokaupan osuus kasvaa vuosi vuodelta. Luvut kertovat, että viimeisen neljän vuoden aikana kasvu on ollut 25 prosenttia maailmanlaajuisesti, sanoo DHL Express Finlandin toimitusjohtaja Oktay Nuri.

Verkko-ostoksista suurimman osan kuljettava Posti tuo kuluttajille keskimäärin miljoona pakettia viikossa. Mutta ulkomaalaisista verkkokaupoista tuotteet tulevat usein muiden yritysten kautta. Esimerkiksi suosituimmasta suomalaisten käyttämästä verkkokaupasta, saksalaisesta Zalandosta, ostokset tulevat DHL:lä tai PostNordilla.

Kuluttaja vaatii täsmällisyyttä

Kasvava verkkokauppa mullistaa logistiikka-alaa.

– Kun aiemmin tavaraa kuljetettiin yrityksestä toiseen, riitti, että kuorma oli perillä toimistoaikaan. Mutta nyt toisessa päässä on kuluttaja ja aikataulu muuttuu ihan toisenlaiseksi, Pekka Aaltonen sanoo.

– Täsmällinen toimitus kuluttajan toivomaan kellonaikaan – yleensä illalla – on melkoinen haaste. Eikä toteudu ilmaiseksi.

Aina yritykset eivät onnistu toteuttamaan kuluttajien kaikkia toiveita, mutta Aaltosen mukaan asiassa mennään koko ajan eteenpäin. Apua odotetaan digitalisaatiosta, joka on alan kannalta käynnissä oleva iso muutos.

– Se on ainut keino toimia nopeasti ja tehokkaasti. Paperiset rahtikirjat jäävät pois ja koko prosessi kuljetus- ja tilaustietoineen kulkee digitaalisesti, hän sanoo.

Matkahuollon paketteja kannetaan Siwaan, josta asiakkaat käyvät pakettinsa hakemassa.
Postin teettämän tutkimuksen mukaan Zalando on suomalaisten suosituin verkkokauppa. Kotimaisista parhaiten pärjäsi Verkkokauppa.comMatti Myller / Yle

Kuluttajan kannalta digitalisaatio näkyy paitsi kuljetusten nopeutumisena myös omien tilausten helpompana seuraamisena ja ohjaamisena. Asiakas saa seurantatunnuksella tiedon siitä, missä paketti liikkuu ja koska se on perillä. Hän voi myös vaihtaa paketin toimituspaikkaa vaikka vielä toimituspäivänä.

– Tämä on ollut hyvä työkalu erityisesti, kun asiakas on tilannut paketin kotiin. Lähiaikoina Suomessakin tulee käyttöön myös mobiilisovellus, jolla omia lähetyksiään voi hallita entistä helpommin, Oktay Nuri sanoo.

Vastaanottopisteiden verkosto laajenee

Suurin osa kuluttajista hakee kuitenkin pakettinsa mieluiten itse, vaikka kotimatkallaan.

Postilla on tällä hetkellä noin 1 450 pakettiautomaattia esimerkiksi kauppakeskusten auloissa ja jopa taloyhtiöiden rappukäytävissä. DHL:n pakettiautomaatteja löytyy osin samoista kauppakeskuksista. Kaikkiaan yrityksen 600 noutopisteen verkostossa on omien ja yhteisten pakettiautomaattien lisäksi myös yhteistyökumppaneita R-kioskeista Matkahuoltoon.

Postin pakettiautomaatti
Posti on asentanut tänä vuonna 500 uutta pakettiautomaattia eri puolille Suomea.Elina Nieminen / Yle

Vastaanottopisteet ja pakettiautomaatit lisääntyvät kasvavalla vauhdilla, kun alan yritykset rakentavat omiaan. Mutta voisiko asia olla toisinkin?

– Kun asiakkaille tulee toimituksia montaa kautta, moni miettii miksei näitä voisi yhdistää. Se onkin sitten mielenkiintoinen asia, että miten sen voisi toteuttaa niin, että se olisi kilpailuviranomaistenkin näkökulmasta mahdollista, Pekka Aaltonen sanoo.

– Toisaalta rakensivathan pankitkin ensin omia pankkiautomaattejaan ja sitten siirryttiin yhteisiin. Se voi olla mahdollinen tulevaisuus myös tällä alalla.

Lisää aiheesta:

Turbulenttinen Posti lisää pakettiautomaatteja ja karsii myymälöitään

Entistä useampi ostaa kotisohvalta: Vuosikasvu jo 20 prosenttia –vähittäiskaupalla edessä suuri myllerrys