Kaakkois-Suomen poliisi varoittaa erityisen vaarallisesta amfetamiinista: "Aiheuttaa etenkin suonensisäisesti käytettynä poikkeavan vakavaa vaaraa terveydelle"

Poliisi varoittaa amfetamiinista, jota on ollut liikkeellä etenkin Kotkassa.

Kaakkois-Suomi
Poliisiviranomainen Helsingissä 2. kesäkuuta 2015.
Aku Häyrynen / Lehtikuva

Kaakkois-Suomen poliisi varoittaa erityisen vaarallisesta amfetamiinista Kotkassa. Poliisi julkaisi tiistaina facebook-sivuillaan varoitustiedotteen.

– Kotkan alueella on ollut viime aikoina liikkeellä amfetamiinia, joka aiheuttaa etenkin suonensisäisesti käytettynä poikkeavan vakavaa vaaraa terveydelle, Kaakkois-Suomen poliisi kirjoitti julkaisussaan.

Kaakkois-Suomen rikosylikomisario Juha Junkkari kertoo, että varoitus päätettiin antaa useamman poliisille tulleen vihjeen pohjalta.

– Poliisille on tullut yhteydenottoja ja lisäksi Tor-verkon viestittelystä on saatu sellaista tietoa, jossa on varoiteltu tästä kyseisestä amfetamiinista. Arvioimme vihjeet vakavasti otettaviksi ja päätimme tehdä tiedotteen, Junkkari kertoo.

Kaakkois-Suomen poliisin mukaan tässä kyseisessä tapauksessa amfetamiini sisältää sellaista ainetta, mitä se ei normaalisti sisällä. Näin ollen se on käyttäjälleen poikkeuksellisen vaarallista. Poliisin ei vielä tiedä, mitä amfetamiinin sisältämä vaarallinen aine on.

Poliisin tiedossa ei ole kyseisen amfetamiinin käytöstä johtuvia sairaalatapauksia.

Amfetamiinia käytetään paljon Kaakossa

Rikosylikomisario Juha Junkkarin mukaan amfetamiinin käyttäjiä on paljon Kaakkois-Suomen isoimmissa kaupungeissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan amfetamiinin käyttö nousi Suomessa viime vuonna uuteen ennätykseen. Kotka ja Kouvola sijoittuvat kärkipäähän, kun vertaillaan huumeidenkäyttöä Suomen suurimmissa kaupungeissa. Kokonaiskäytön osalta Kotka oli viime vuonna sijalla neljä ja Kouvola sijalla kolme. Listan kärjessä oli Helsinki ja toisena Lahti.

THL selvitti viime vuoden kaupunkikohtaisia käyttömääriä tutkimalla huumejäämiä kaupunkien jätevesistä.

Lue lisää: THL: Kouvolassa käytettiin viime vuonna eniten amfetamiinia Suomessa

Juttua muokattu 25.10.2019 kello 16:48: Otsikkoa korjattu.