Antti Kaikkonen osallistuu Nato-ministerien illalliselle – Turkin ja Venäjän yhteistyön odotetaan vievän päähuomion

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ei vielä keskiviikkona ottanut kantaa Turkin ja Venäjän ilmoitukseen.

Nato
Puolustusministeri Antti Kaikkonen Valtiosalissa ennen eduskunnan suullista kyselytuntia Helsingissä 10. lokakuuta 2019.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen osallistuu Nato-ministerin illalliselle torstaina. Martti Kainulainen / Lehtikuva

Nato-maiden puolustusministerit ovat tänään koolla Brysselissä, jossa Pohjois-Syyrian tilanteen odotetaan vievän päähuomion.

Sotilasliiton jäsen Turkki ja Venäjä ilmoittivat aiemmin tällä viikolla aloittavansa yhteisen partioinnin Pohjois-Syyriassa.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ei vielä keskiviikkona ottanut kantaa Turkin ja Venäjän ilmoitukseen.

– On vielä aikaista ottaa kantaa presidentti (Recep Tayyip) Erdoganin ja (Vladimir) Putinin lausunnon seurauksiin, Stoltenberg sanoi Brysselissä ministerikokousta pohjustaneessa tiedotustilaisuudessa.

Turkki ja Yhdysvallat sopivat viime viikolla, että Turkki keskeyttää operaationsa Pohjois-Syyriassa, minkä jälkeen sotatoimet alueella ovat rauhoittuneet. Kehitys on ollut Stoltenbergin mukaan rohkaisevaa.

– Viime päivät osoittavat, että on mahdollista edetä poliittista ratkaisua kohti, Stoltenberg arvioi.

Saksan puolustusministerin Annegret Kramp-Karrenbauerin odotetaan tänään esittelevän ajatustaan kansainvälisten joukkojen muodostamasta "turvavyöhykkeestä" Koillis-Syyriaan.

Saksalaiskanava Deutsche Wellen haastattelema Kramp-Karrenbauer esittää, että alueelle perustettaisiin kansainvälisesti hallittu turva-alue, joka jatkaisi työtä isisiä vastaan ja pyrkisi vakauttamaan aluetta.

Nato ei järjestönä ole suoraan moittinut Syyrian kurdialueille aiemmin tässä kuussa hyökännyttä Turkkia, joka on yksi sen 29 jäsenestä.

Stoltenberg on esittänyt julkisuudessa vakavan huolensa ja kehottanut kaikkia osapuolia pidättyvyyteen sekä noudattamaan kansainvälistä oikeutta.

Naton puolustusministerien työillalliselle on tänään kutsuttu myös ministeri Antti Kaikkonen (kesk.) yhdessä Ruotsin ja EU:n korkean edustajan kanssa.

Suomi osallistuu myös huomenna Afganistanin kriisinhallintaoperaation käsittelyyn.