1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tampere

Tamperelainen materiaalitutkimus käy kiinni myös mikromuovien ympäristöongelmiin

50 vuotta Tampereella juhliva tutkimusala etsii ratkaisuja myös teräksen parantamiseen ja keraamisten aineiden 3D-tulostukseen.

Tampere
Apulaisprofessori Essi Sarlin kuvaa näytettä pyyhkäisyelektronimikroskoopilla Tampereen yliopistossa.
Apulaisprofessori Essi Sarlin kuvaa näytettä pyyhkäisyelektronimikroskoopilla Tampereen yliopiston mikroskopiakeskuksessa.Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Tampereen yliopiston nykyinen materiaalitutkimus hakee ratkaisuja esimerkiksi mikromuovien ympäristöhaasteisiin.

Materiaalitutkimus aloitti Tampereella silloisessa Teknillisessä korkeakoulussa 50 vuotta sitten.

Nyt tapetilla ovat myös esimerkiksi lujat teräsrakenteet, keraamisten aineiden 3D- tulostus ja kartonkien päällystäminen.

Puolta vuosisataa juhlitaan myös seminaarilla Hervannan kampuksella.

Siihen liittyvillä laboratoriokäynneillä voi tutustua myös kartonkien päällystyslinjaan, Tampere Wear Center -kulumistutkimuskeskukseen ja Tampereen yliopiston uuteen mikroskopiakeskukseen.

Materiaalitutkimuksen historia Tampereen korkeakouluissa alkoi 50 vuotta sitten, kun Pentti Kettunen aloitti metalliteknologian professorina.

Hänen johdollaan materiaaliopin laitos aloitti teollisuusyhteistyön, joka laajensi tutkimusalueen metallien tutkimuksesta myös muihin materiaaliryhmiin eli keraameihin, polymeereihin ja komposiitteihin.

Lue seuraavaksi