PS syytti Ohisaloa epäluottamuksen lisäämisestä poliisia kohtaan – Sisäministeri ihmetteli selvityspyynnön nostattamia tunteita, edeltäjätkin tehneet niitä

Perussuomalaisten mukaan sisäministeri oli kyseenalaistanut poliisin toiminnan, kun hän oli pyytänyt selvitystä mielenosoituksen toimista.

Kyselytunti (Eduskunta)
Sisäministeri Maria Ohisalo eduskunnan kyselytunnilla.
Oppositio tivaa hallitukselta ajankohtaisista asioista eduskunnan kyselytunnilla.

Poliisina aiemmin työskennellyt Tom Packalén (ps.) tivasi kyselytunnilla sisäministeri Maria Ohisalolta (vihr.) tämän toimista liittyen poliisin toimintaan Turkin sotatoimien vastaisessa mielenosoituksessa.

Ohisalo on pyytänyt poliisilta selvitystä viikonlopun tapahtumista, ja kertonut siitä Twitterissä.

Packalénin mielestä Ohisalo on selvityspyynnöllään kyseenalaistanut poliisin toimintaa ja lisännyt epäluottamusta poliisia kohtaan.

Packalén kertoo, että poliisin toimintakenttä on muuttunut entistä haasteellisemmaksi ja vaarallisemmaksi viime vuosina. Hänestä viime päivät osoittavat, että poliisin on varauduttava nykyään mielenosoituksiin joukkojenhallintavarustein.

– Te ette ainostaan kyseenalaista poliisin toimintaa ylläpitää yleistä järjestystä vaan päinvastoin edesautatte asenteiden kovenemista poliisia kohtaan. Suomessa poliisia ei tule kokea vastapuoleksi vaan yhteisen turvallisuuden takaajaksi, Packalén sanoi.

Näettekö te, että poliisi olisi voinut suoriutua tehtävästään jollain muilla keinoilla mielenosoittajien kieltäydyttyä noudattamasta poliisin määräyksiä ja vastustamalla poliisia? Miksi te sisäministerinä kyseenalaistatte poliisin toimintaa? Packalén tiukkasi.

Ministeri Ohisalo ei kertonut, miten poliisin olisi pitänyt menetellä.

Sen sijaan hän korosti, että suomalaiset luottavat poliisiin kaikista viranomaisista lähes eniten. Tästä luottamuksesta koko hallitus haluaa Ohisalon mukaan pitää erittäin kovasti kiinni.

– Silloin kun herää kysymys, kuinka on toimittu, on hyvä, että poliisi siitä myös avoimesti kertoo. On aivan tavanomaista ministerille pyytää selvitystä omalta hallinnonalaltaan. Hänellä on kaikki oikeudet saada tietää, miten hänen vastuualallaan toimitaan, Ohisalo sanoi.

Ohisalo: Lasten seksuaalirikosten tutkintaan tulossa lisäpanostusta

Ministeri Ohisalo ihmetteli, miksi selvityksen pyytäminen herättää näin paljon tunteita ja keskustelua. Aiemmatkin sisäministerit ovat tehneet selvityspyyntöjä.

– Esimerkiksi sisäministeri Petteri Orpo (kok.) vuonna 2016. Silloin maahanmuuttovirastolta pyydettiin selvitystä, ja tästä myös twiitattiin perään. Myös sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) on tehnyt selvityspyyntöjä, ja kertonut näistä julkisesti. Minulla on tässä paljon esimerkkejä lisää, Ohisalo sanoi paperia heiluttaen.

Perusuomalaiset vaati hallitukselta myös lupausta tuhannesta uudesta poliisista, mutta ei sellaista saanut.

Hallitus aikoo nostaa poliisien määrää 7 500:n. Nykyisin poliiseja on noin 7 000.

Ohisalon mukaan poliisin resursseja on kyllä viime vuosina lisätty, mutta nämä rahat ovat valuneet kiinteistöihin ja ICT-menoihin. Kentälle ei ole saatu lisää poliiseja töihin. Tästä eteenpäin resurssilisäyksiä tulee joka vuosi.

– Ensimmäiset askeleet otetaan jo ensi vuonna, jolloin määrärahalisäyksillä saadaan noin 80 uutta henkilötyövuotta. Niiden kohdennuksesta käydään parhaillaan keskusteluja, muun muassa lasten seksuaalirikosten ennaltaehkäisyyn ja tutkintaan on tulossa lisäpanostusta.

Ohisalo näytti viestin tehostamiseksi, miten poliisien määrä lähtee kasvuun tulevina vuosina osoittaen sormellaan ylöspäin. Edellisten hallitusten toimien takia poliisien määrä oli Ohisalon mukaan vähentynyt, joten sormi osoitti ensin alaspäin.

Lue lisää:

Ohisalon pyytämä selvitys valmis lähipäivinä: "Minusta on poliisinkin avoimuuden kannalta hyvä, että näistä asioista puhutaan julkisesti"