1. yle.fi
  2. Uutiset

Mikkelissä ensilumenladulle pääsee jo pyhäinpäivänä

Lunta on ajettu ensilumenladun pohjaksi Mikkelin Rantakylässä tiistaista alkaen.

Mikkeli
Latukone tasoittaa lunta Mikkelissä 24.10.2019.
Latukone tamppaa säilöttyä tykkilunta latupohjaksi Mikkelin Rantakylässä.Esa Huuhko / Yle

Mikkelissä valmistellaan jo ensilumenlatua. Lumi on viime talvena säilöttyä tykkilunta, joka levitetään 2,1 kilometrin mittaiseksi laduksi.

– Teemme jopa 80 senttiä korkean lumipatjan ensin, jonka päälle latu tulee. Saa olla aika lämmin, että se sulaa pois. On tässä sääennusteita kuukauden verran tuijotettu, ja nyt ensi viikko olisi jo yöpakkasia, siksi uskallettiin lähteä liikkeelle, kertoo liikuntapaikkapäällikkö Pekka Turunen Mikkelin kaupungilta.

Lunta on ajettu ensilumenladun pohjaksi lumen säilytyspaikalta tiistaista alkaen. Tavoitteena on saada vähintään Rantakeitaan takalenkki valmiiksi pyhäinpäiväksi. Valmista saattaa tulla jo aiemminkin.

– Hieman ollaan edellä tavallisesta aikataulusta. Yleensä on tähdätty ensilumenlatua isänpäiväksi. Nyt sattuivat niin suotuisat säänäkymät, että aikaistetaan vähän. Parhaassa tapauksessa perälenkki olisi valmis jo ensi viikolla, sanoo Turunen.

Lumen säilytyspaikka Mikkelin Rantakylässä. Kuorma-autot ja traktorit hakevat tykkilunta isosta lumikasasta.
Lumiaumaan on säilötty noin 30 000 kuutiota tykkilunta viime talvena. Esa Huuhko / Yle

Tykkilunta säilytetään lumiaumassa Rantakylässä. Kasa on pienen kuplahallin kokoinen. Lumi säilyy sulamatta kesän yli, koska se on peitelty sahanpurukerroksella.

Kausikortit kattavat ensilumenladun kulut

Kausikortit ensilumenladulle ovat jo myynnissä. Kausikortin hinta on vajaat 90 euroa, päivälipun saa 9 eurolla. Hintoja on nostettu hieman viime kaudelta.

– Ensilumenladun tekeminen maksaa noin 32 000 euroa ja sitä pidetään yllä kaupungin omin voimin. Viime vuonna ensilumenladusta saatiin kuitenkin 42 000 euron tulot, joten tämä kannattaa tehdä, sanoo Turunen.

Turunen kertoo, että mikkeliläisiltä on tullut tyytyväistä palautetta siitä, että hiihtämään pääsee usein jo paria kuukautta ennen luonnonlumikauden alkua paikkakunnalla.

– Kyllä tämä on Mikkelissä erittäin suosittu. Ensilumenladulle menee vuosittain noin 450–500 kausikorttia. Innokkaimmat melkein hiihtävät jo ensimmäisten latukoneiden perässä.

Lue seuraavaksi