1. yle.fi
  2. Uutiset

Sosiaalityöntekijä varasti avustusrahat Tanskassa ja osti talon Afrikasta – epäillään huijanneen 25 vuoden aikana lähes 16 miljoonaa euroa

40 vuoden työuran tehnyt nainen on tunnustanut osan syytteeseen johtaneista kavalluksista.

kavallus
Oikeustalon sisäänkäynti.
Naisen vangitsemisoikeudenkäynti käytiin Frederiksbergin käräjäoikeudessa Kööpenhaminassa marraskuussa 2018. Claus Bech / EPA

Tanskassa on paljastunut jopa 25 vuoden ajan jatkunut sosiaalitukirahojen kavallustapaus. 40 vuoden työuran sosiaalihallituksessa tehneen 65-vuotiaan naisen epäillään varastaneen veronmaksajien rahoja vuosina 1993–2018.

Viranomaisten mukaan nainen ehti kavaltaa 117 miljoonaa Tanskan kruunua eli 15,6 miljoonaa euroa ennen paljastumistaan. Nainen on oikeudenkäynnissä tunnustanut osan teoista. Hän ei omien sanojensa mukaan voi muistaa kaikkea, uutisoi Politiken-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Viranomaistutkinnassa naisen on todettu siirtäneen itselleen rahaa ainakin 298 tilisiirrolla. Nainen oli esimerkiksi vaihtanut omia tilinumeroitaan maksatuksissa alun perin olleiden tilinumeroiden tilalle.

Hän oli myös väärentänyt asiakirjoja ja kehitellyt tekaistuja avustuskohteita. Vammaisille ja asunnottomille tarkoitetuilla varoilla nainen oli muun muassa ostanut itselleen talon Etelä-Afrikasta.

"Kukaan ei osannut epäillä mitään"

Tanskan yleisradioyhtiön DR:n haastatteleman (siirryt toiseen palveluun) työtoverin Gunvør Munchin mukaan kukaan työpaikalla ei osannut epäillä mitään. Munch kertoo rikoksesta syytetyn naisen työskennelleen yksin, joten laittomien rahasiirtojen tekeminen onnistui helposti.

Gunvør Munch sanoo pahinta tapauksessa olevan, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset jäivät ilman avustusrahoja naisen toiminnan vuoksi.

Tapaus alkoi paljastua vasta elokuussa 2018, kun eräs kunta alkoi ihmetellä saamatta jääneitä sosiaalirahoja. Sisäinen selvitys kohdisti epäilykset nopeasti naiseen, jonka kavaltama rahasumma kasvoi päivä päivältä tutkinnan edetessä.

Nainen ehti paeta Tanskasta Etelä-Afrikkaan, mutta Interpol otti hänet kiinni marraskuussa 2018 hotellissa Johannesburgissa.

Naista uhkaa jopa 12 vuoden vankeustuomio. Torstain oikeusistunto oli dramaattinen, sillä syytetty pyörtyi ja hänelle jouduttiin kutsumaan ambulanssi.

Lue seuraavaksi