Ruokatuntinsa työhön käyttäneet työntekijät saamassa korvausta Eksotelta – hovioikeus muutti käräjäoikeuden päätökset

Korvaussummat vaihtelevat 8 000 eurosta noin 10 000 euroon.

työsopimukset
Läheltä
Yle

Kiista ruokatuntien käyttämisestä työntekoon on päättynyt Eksoten työntekijöiden eduksi.

Itä-Suomen hovioikeus on määrännyt Eksoten maksamaan työntekijöille korvausta siitä, että he ovat käyttäneet lepotaukojaan työntekoon.

Syynä ovat työnantajan yksipuolisesti tekemät työaikajärjestelyt. Työntekijöiden mukaan heiltä poistettiin palkallinen ruokatunti.

Vuosi sitten asiaa käsitelleen Etelä-Karjalan käräjäoikeuden mukaan työnantaja on toiminut työsopimuksen vastaisesti, mutta työntekijöille ei ollut syntynyt taloudellista vahinkoa maksamatta jääneiden palkkojen muodossa.

Itä-Suomen hovioikeuden päätöksen mukaan Eksote on toiminut työsopimuksen vastaisesti, ja joutuu korvaamaan työntekijöilleen korvaukset noin 8 000 – 10 000 euron korvaukset.

Eksote määrättiin myös korvaamaan työntekijöiden oikeudenkäyntikulut.