Vuoden tieteentekijä Nafisa Yeasmin selvittää Rovaniemellä keinoja saada yritykset tukemaan maahanmuuttajien työllistymistä

Väitöksessään Yeasmin tarkasteli tekijöitä, jotka vaikuttavat kielteisesti pohjoiseen suuntautuvaan maahanmuuttoon.

tutkijat
Vuoden tieteentekijä 2019 Nafisa Yeasmin
Tapio Nykänen / Tieteentekijöiden liitto

Vuoden tieteentekijäksi on valittu rovaniemeläinen yhteiskuntatieteiden tohtori Nafisa Yeasmin. Hän toimii projektipäällikkönä Aim2Work-hankkeessa Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa.

Hankkeen tavoitteena on motivoida pieniä ja keskisuuria yrityksiä tukemaan maahanmuuttajataustaisia ja muita pitkäaikaistyöttömiä työmarkkinoille pääsyssä ja vahvistaa osuuskuntatoimintaa.

Viime vuonna Lapin yliopistolla hyväksytyssä väitöstutkimuksessaan Yeasmin tarkasteli tekijöitä, jotka vaikuttavat kielteisesti pohjoiseen suuntautuvaan maahanmuuttoon. Tutkimuksesta kävi ilmi, että monet maahanmuuttajat tuntevat olevansa sosiaalisesti eristyksissä valtaväestöstä.

Yeasmin itse muutti Rovaniemelle vuonna 2006, opiskeli suomen kieltä ja eteni työelämään. Hän on työskennellyt pitkään maahanmuuttajien ja heidän hyvinvointiinsa liittyvien asioiden parissa. Sitä ennen Yeasmin opiskeli oikeustieteen maisteriksi Rajshahin yliopistossa Bangladeshissa ja työskenteli lehtorina Bangladeshin Prime University -oppilaitoksessa.

Valintaraati korostaakin kansainvälisyyden kehittämistä.

– Liittomme on kaikkien tieteentekijöiden liitto ja tieteellisen ansiokkuuden lisäksi Vuoden tieteentekijä -palkituissa näkyvät liittomme monet kasvot. Tämän kertainen valintamme nostaa esiin sen, että olemme vahvasti kansainvälisiä. Kansainvälisten tutkijoiden asema yliopistoissa ja suomalaisessa yhteiskunnassa on yksi toimintamme peruspilareita ja haluamme jatkossakin olla kehittämässä parempaa tulevaisuutta kaikille tieteentekijöille, Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Maija S. Peltola totesi esitellessään Vuoden tieteentekijän.

Yeasminin tutkimusaiheet käsittelevät kestävää yrittäjyyttä, maahanmuuttoa, kotoumista, alueellista kehittämistä ja sosiaalista osallisuutta. Hän on kirjoittanut näistä aiheista kymmeniä yleistajuisia, ammatillisia ja tieteellisiä artikkeleita.