Kova tuuli voi katkoa sähkölinjoja – Järvi-Suomen Energia varautuu syysmyräkkään

Ilmatieteenlaitos on antanut tuulivaroituksen illaksi ja yöksi maa-alueille Etelä-Savossa ja useissa muissa maakunnissa.

sähkökatkot
Sähkölinja
YLE/Mikko Ahmajärvi

Sähköverkkoyhtiö Järvi-Suomen Energia varautuu perjantai-iltana syysmyräkkään.

Yhtiö on nostanut valmiustilaansa ja parikymmentä sähköasentajaa on valmiudessa lähteä maastoon korjaamaan mahdollisia sähkökatkoja. Myös yhtiön puhelinpalveluun ja käyttökeskukseen on otettu vuoroihin lisää työntekijöitä.

Ilmatieteenlaitos on antanut tuulivaroituksen illaksi ja yöksi maa-alueille Etelä-Savossa ja useissa muissa maakunnissa, sillä lounaistuuli on vaarallisen voimakasta. Tuulen nopeus puuskissa voi olla 20 metriä sekunnissa.

Myös Saimaalle on annettu perjantain ja lauantain väliselle yölle keskiyöstä alkaen varoitus kovasta tuulesta.

Kunnossapitopäällikkö Juuso Ruottinen Järvi-Suomen Energialta arvioi, että näillä näkymin sähkönjakelun kannalta pahin säärintama kulkee maakunnan pohjoispuolelta ohi.

– Jakelualueen länsi- ja pohjoisosassa voi tulla sähkökatkoja. Ennuste näyttää siltä, että luvassa ei olisi sen pahempia, vaan lähinnä yksittäisiä sähkökatkoja, sanoo Ruottinen.