1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. linja-autoliikenne

Eskeliseltä bussireitti Rovaniemeltä Luulajaan

Uudella reitillä Rovaniemeltä Tornion, Haaparannan ja Kalixin kautta Luulajaan ajetaan joulukuun alusta maaliskuun puoliväliin asti.

Kuva: Yle

Eskelisen Lapin Linjat aloittaa liikennöinnin uudella reitillä Rovaniemeltä Tornion, Haaparannan ja Kalixin kautta Luulajaan. Reitti liikennöidään päivittäin molempiin suuntiin 1. joulukuuta lähtien aina 15. maaliskuuta saakka.

– Reitti mahdollistaa lappilaisille jouhevan vierailun esimerkiksi Ikeassa sekä Luulajan lentokentän yhteyksien saavuttamisen maailmalle, Eskelisen Lapin Linjojen toimitusjohtaja Tomi Gröhn sanoo tiedotteessa.

Luulajan linja kuuluu The Arctic Route -nimiseen, rajat ylittävään kokonaisuuteen, jonka yhteistyökumppaneita ovat Visit Arctic Europe hanke, norjalainen bussiyhtiö Bussring AS sekä Ruotsin rautatiet SJ.

Arctic Route liikennöidään päivittäin myös Tromssaan, Eskelisen ajaman kesäkauden lisäksi tulevana talvena joulukuun alusta ensi maaliskuun loppuun yhteistyössä norjalaisen Bussringin kanssa.