Johanna Vehkoo kirjoitti selviytymisoppaan totuudenjälkeiseen aikaan: "Ihmisiä huolestuttaa, osaavatko he enää tunnistaa, mikä on luotettavaa tietoa"

Valheenpaljastajan käsikirja tarjoa vinkkejä valeuutisten, misinformaation ja salaliittoteorioiden tunnistamiseen.

valeuutiset
Toimittaja ja tietokirjailija Johanna Vehkoo
Toimittaja ja tietokirjailija Johanna Vehkoo. Jari Kovalainen / Yle

Johanna Vehkoon Valheenpaljastajan käsikirjan ideana on tarjota faktantarkistuksen ja lähdekritiikin työkaluja, jotka auttavat määrittelemään, onko jokin verkossa liikkuva asia totta vai tarua.

– Tällaiselle teokselle on ollut selkeää tilausta. Ihmisiä huolestuttaa osaavatko he tunnistaa, mikä on luotettavaa informaatiota ja mikä ei. Olen ajatellut, että tällaiset työkalut ovat uusia kansalaistaitoja, joita on hyvä jakaa mahdollisimman monilla eri tavoilla, Vehkoo toteaa.

Vehkoon mukaan disinformaatio eli tahallisesti ja misinformaatio eli tahattomasti levitetty väärä tieto hakeutuu tällä hetkellä sellaisille kanaville, joissa ihmisetkin ovat. Esimerkiksi sosiaalisen median käyttö on siirtynyt yksityisille kanaville, ryhmäkeskusteluja harrastetaan enemmän ja WhatsAppista on muodostunut yhä suositumpi pikaviestintäväline – näissä paikoissa lymyävät myös valeuutiset ja huhut.

– Disinformaatio ja misinformaatio löytävät jatkuvasti uusia kanavia ja uusia muotoja. Se liikkuu meitä nopeammin, ja kun yritämme tunnistaa ja torjua sitä, olemme aina yhden askelen jäljessä, tutkivana toimittajana työskentelevä Vehkoo summaa.

Deepfake-videot kuuluvat tulevaisuuden uhkakuviin

Tämän hetken kiperimmäksi ongelmaksi Vehkoo listaa deepfake-videot, joista käytetään myös suomenkielistä syväväärennös-termiä. Kyse on synteettisistä video- ja äänihuijauksista, joista pahimmillaan on vaikea sanoa, ovatko ne oikeita vai eivät.

– Deepfake-videot eivät vielä tule kovinkaan usein tavallisia käyttäjiä vastaan, mutta niistä on hyvä puhua, koska kyse on aidosti vaarallisesta ilmiöstä. Mitä enemmän ihmiset ovat tietoisia siitä, mitä teknologialla voi saada aikaan, sen parempi.

Deepfake-videoiden kohdalla yleinen kauhuskenaario on, että esimerkiksi merkittävän valtionjohtajan suuhun pistetään puhetta, jota tämä ei oikeasti ole sanonut ja että videosta tulee viraali.

– Pahimmillaan tällainen voi johtaa sodanjulistuksiin. Laajempaan uhkakuvaan kuuluu myös se, että liikkuvan kuvan todistusvoima heikkenee. Johtavat poliitikot voivat esimerkiksi väittää, etteivät koskaan ole sanoneet mitään sellaista, mikä videolla näkyy. Samalla luodaan tilanne, jossa kaikki on epämääräistä ja epäilyksenalaista.

Sosiaalisen median maailmassa kysymyksiä herättävät tällä hetkellä myös algoritmit.

– Algoritmit sinällään eivät ole hyvästä tai pahasta, mutta koska sosiaalisen median toimijat eivät millään tavalla ole avanneet niiden mekanismeja, ei meillä ole kunnollisia tapoja tutkia niitä. Kyse on hämäräksi jäävästä vallankäytöstä.

Alan tutkijat ovat onnistuneet selvittämään jossakin määrin esimerkiksi Youtuben algoritmien logiikkaa. Selvityksissä on tullut ilmi todistusaineistoa siitä, että algoritmit perustuvat voimakkaiden negatiivisten tunteiden, kuten raivon herättämiseen.

– Algoritmi ajaa ihmisiä herkästi äärimmäisten sisältöjen pariin, vaikkeivät he alunperin olisi sellaisia edes hakeneet. Kaikki tällainen tietysti ruokkii radikalisaatiota, Vehkoo sanoo.

Kun Suomi katosi maailmankartalta

Kirjassaan Vehkoo on käsitellyt myös salaliittoteorioita, jotka ovat viime vuosina nousseet marginaalista valtavirtaan, valtavirtajulkisuuden raaka-aineeksi ja populistipoliitikkojen puheenaiheiksi.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa on levitetty useita salaliittoteorioita, joissa demokraattipoliitikoiden on kerrottu kuuluvan satanistisiin pedofiilirinkeihin. Pahimmillaan tämänkaltaiset salaliittoteoriat ovat johtaneet jopa väkivallantekoihin.

– Tällainen teoria sai erään amerikkalaismiehen lähtemään selvittämään asiaa, tarttumaan aseeseen ja ammuskelemaan. Lukuisissa maissa on myös levitelty keksittyjä lasten kidnappaustarinoita, jotka ovat johtaneet murhiin ja lynkkauksiin. Salaliittoteorioita on ollut olemassa jo ainakin Rooman keisari Neron ajoista lähtien, mutta koska nykyisin tällaisen informaation levityskoneisto on sosiaalisen median myötä kasvanut hyvinkin tehokkaaksi, löytävät hulluimmatkin salaliittoteoriat nopeasti kannattajia.

Kaikki salaliittoteoriat eivät kuitenkaan ole hengenvaarallisia. Lähiaikojen huvittavimmaksi salaliittoteoriaksi Vehkoo listaa Redditistä lähteneen vitsin siitä, ettei Suomea ole oikeasti olemassa, vaan että Suomen maa-alueen tilalla on merta, jossa japanilaiset käyvät kalastamassa.

– Kyseessä on absurdi ja harmiton juttu, jolla ei ole kauaskantoisia poliittisia seurauksia, mutta tällainenkin on mennyt joiltakin ihmisiltä läpi. Tuntuu siltä, ettei ole olemassa niin kaukaa haettua salaliittoteoriaa, etteikö siihen joku uskoisi.

Katso, mikä on tietolähde

Jos ei yleisellä tasolla halua upota valeuutisten, misinformaation ja salaliittoteorioiden hetteikköihin, kannattaa Johanna Vehkoon mukaan ainakin tarkastella lähemmin sosiaalisen median tiliä tai verkkosivua, jossa asiasta kerrotaan.

– Voi esimerkiksi katsoa, mitä muuta kyseinen taho on julkaissut ja onko rivien välistä luettavissa vahvaa poliittista ideologiaa, joka kyseistä uutista värittää. Samalla voi pohtia, millaisin motiivein kyseinen julkaisija asioita tekee.

Myös kielenkäyttöä on syytä tarkastella: valeuutisen erottaa usein – ei toki aina – kielenkäytön perusteella. Ideologisesti latautuneissa valeuutisissa vastaanottajaa pyritään usein ohjaamaan negatiivisten tunteiden suuntaan esimerkiksi hyökkäävällä sanastolla ja huutomerkkien runsaalla käytöllä.

– Olen aiemmin suositellut etsimään yhteystietoja ja katsomaan, keitä julkaisun takana oikein on – löytyykö sieltä esimerkiksi päätoimittajan nimeä. Tällä hetkellä monet valemediat ja vihasivustot ovat kuitenkin tajunneet, että juuri tällaisia merkkejä ihmiset etsivät ja ne nimenneet julkaisuilleen niin sanotun päätoimittajan. Misinformaatiota ei voi enää tunnistaa tästäkään asiasta.

Yksi luotettavan informaation tunnusmerkki kuitenkin on ja pysyy: se on jaetun tiedon läpinäkyvyys.

– Se, että kerrotaan selkeästi, mihin tiedot perustuvat ja mistä ne ovat lähtöisin, Johanna Vehkoo kiteyttää.