BBC: Rekkatragedian uhrien joukossa ehkä vietnamilaisia – Viimeinen tekstiviesti: ”En pysty hengittämään”

"Olen todella pahoillani, äiti ja isä, että matkani ulkomaille on epäonnistunut", kirjoitti 26-vuotias vietnamilaisnainen viimeisessä tekstiviestissään perheelleen.

ihmissalakuljetus
Rekka, jonka edessä poliiseja ja rikostutkijoiden teltta.
Rekan perävaunusta löydettiin keskiviikkona 39 ihmisen ruumiit. Kuolinsyytä ei ole toistaiseksi vahvistettu.Xinhua / All Over Press

Keskiviikkona rekan perävaunusta Englannista löytyneiden kuolonuhrien joukossa on mahdollisesti ainakin kolme vietnamilaista, uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun). Aiemmin on arvioitu, että suurin osa rekasta löytyneistä ihmisistä olisi ollut Kiinan kansalaisia.

Viranomaiset löysivät 39 ruumista keskiviikkona Itä-Englannin Essexissä sijaitsevasta Graysista. Ruumiit olivat rekan perävaunussa teollisuusalueella.

BBC on haastatellut kolmea vietnamilaista, jotka pelkäävät, että heidän perheenjäsenensä ovat kuolleiden joukossa.

26-vuotiaan vietnamilaisnaisen veli kertoo perheen saaneen tiistaina siskolta viestin, jossa tämä kertoi, ettei pysty hengittämään.

Perhe on julkaissut naisen viestin kokonaisuudessaan:

”Olen todella pahoillani, äiti ja isä, että matkani ulkomaille on epäonnistunut. Minä teen kuolemaa, en pysty hengittämään. Rakastan teitä todella paljon, äiti ja isä. Anna anteeksi, äiti.”

Tämän jälkeen naisesta ei ole kuultu mitään. Hänen veljensä kertoo olleensa yhteyksissä Britannian poliisiin selvittääkseen, onko hänen siskonsa uhrien joukossa.

Veli kertoo siskonsa maksaneen salakuljettajille lähes 35 000 euroa.

Lontoossa ihmiset pitivät käsissään kynttilöitä muistotilaisuudessa, jossa muistettiin Essexin rekkatragedian uhreja.
Lontoossa ihmiset pitivät käsissään kynttilöitä muistotilaisuudessa, jossa muistettiin Essexin rekkatragedian uhreja.EPA / All Over Press

BBC kertoo myös kahdesta muusta vietnamilaisesta – 26-vuotiaasta miehestä ja 19-vuotiaasta naisesta – joiden lähiomaiset pelkäävät edellämainittujen olevan uhrien joukossa. Tiettävästi salakuljettajat ovat palauttaneet molemmille perheille salakuljetuksesta perityt maksut.

Brittipoliisi tehnyt neljä pidätystä

Britannian poliisi kertoi illalla pidättäneensä jo neljännen henkilön rekkakuolemiin liittyen. 48-vuotias pohjoisirlantilaismies pidätettiin Lontoon Stanstedin lentokentällä epäiltynä ihmissalakuljetuksesta ja taposta.

Aiemmin tänään Britannian poliisi ilmoitti pidättäneensä rekan kuljettajan lisäksi kaksi ihmistä, 38-vuotiaan naisen ja samanikäisen miehen Pohjois-Englannissa epäiltynä ihmissalakuljetuksesta ja taposta. Molemmat pidätetyt ovat Warringtonin kaupungista Cheshirestä.

Rekan kontista kuolleina löytyneet ihmiset ovat voineet olla lukitussa kontissa ainakin kymmenen tunnin ajan, kertoi brittilehti Guardian (siirryt toiseen palveluun)aiemmin. Kontin lämpötila on voinut olla jopa 25 pakkasastetta.

Lisää aiheesta:

BBC: Essex lorry deaths: Vietnamese families fear relatives among dead (siirryt toiseen palveluun)

Britannian rekkatragedia: kaksi uutta pidätystä, uhrien henkilöllisyyttä ei ole vielä vahvistettu

Britannian rekkatragedian kuolonuhrit kiinalaisia – Poliisi teki kotietsintöjä, järjestäytyneen rikollisuuden osuutta tutkitaan

Voisiko Essexin tragedia tapahtua Suomessa? Neljä kysymystä ja vastausta ihmisten salakuljettamisen kylmästä maailmasta

Lähteet: Reuters, STT