Pekka Haavisto Ykkösaamussa Isisin voimistumisesta: "Riski on todellinen ja vaara koko kansainväliselle yhteisölle"

Ulkoministerin mukaan Suomi tekee päivittäin töitä, että al-Holin leirin suomalaisten tilanne saataisiin ratkaistua.

Pekka Haavisto
Pekka Haavisto
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) oli Yklen Ykkösaamun vieraana lauantaina 26.10.

Ylen Ykkösaamussa vieraana ollut ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoo, että Turkin taannoinen isku Pohjois-Syyriaan nosti pintaan terroristijärjestö Isisin voimistumisen riskin.

– Pohjois-Syyriassa sijaitsevista vankiloista ja leireiltä vapautui tai vapautettiin Isisin taisteilijoita tai tukijoita, jotka sulautuvat sitten muuhun pakolaisvirtaan, Haavisto sanoi.

Ulkoministerin mukaan on hyvin tärkeää, että Isis-taisteilijoihin ja koko liikkeeseen on hyvin hallittu ote, sillä sen toiminnassa korostuu eräänlainen kuoleman myytti eli arvot, jotka ovat ihmiskunnalle vieraita.

– On vaarallista, jos tämä ajatustapa leviää ja nämä taistelijat siirtyvät esimerkiksi Afganistaniin tai Pohjois-Afrikkaan Libyaan Sahelin alueella. Siellä on myös tätä samaa ajattelua, eli kyllä riski on todellinen ja se on vaara koko pohjoismaiselle yhteisölle.

Pekka Haavisto katsoo, että Turkin ja Venäjän alkuviikosta sopima turvallisuusvyöhyke on onnistunut rauhoittamaan tilannetta Turkin ja Syyrian rajalla.

Haaviston mukaan tietoja uusista uhreista ei ole tullut, ja osa alueelta lähteneistä on päässyt palaamaan asuinalueillensa.

"Al-holin leirin olosuhteet ovat tällä hetkellä vakaat"

Turkin sotilastoimet eivät ole Haaviston mukaan juurikaan vaikuttaneet Syyrian kurdialueella sijaitsevaan al-Holin leiriin, jonka vangittujen joukossa on myös suomalaisia naisia lapsineen.

– Olot leirillä ovat tällä hetkellä vakaat. Mutta se ei voi olla pysyvä olotila, että leirillä on alaikäisiä lapsia.

Haavisto korosti Ykkösaamun haastattelussa, että Suomi ja EU tekevät päivittäin töitä, jotta leirillä olevien kansalaisten tilanne saataisiin ratkaistua.

– Meillä ei ole asevoimaa tai muuta voimaa saada niitä ihmisiä pois sieltä. Jos ihmisiä sieltä tulee, heidän pitää voida tulla sieltä turvallisesti. Siellä on naapurimaita, joiden mukaan ainakin aikuiset ovat rikollisia, kun ovat toimineet Isisissä.

Haaviston mukaan Syyrian kurdihallinnolle on kerrottu, että leirillä olevilla Suomen kansalaisilla on perustuslain mukaan oikeus palata kotimaahansa.

Kun Haavistolta kysyttiin haastattelun loppupuolella vuoden 2024 presidentinvaaleista, hän vastasi, että vielä on liian aikaista kommentoida aihetta.

Alma Median teettämän kyselyn mukaan Haavisto on ylivoimainen suosikki (siirryt toiseen palveluun) toista kauttaan istuvan Sauli Niinistön seuraajaksi. Hän sai kyselyssä 33 prosentin osuuden. Seuraavaksi eniten kannatusta sai keskustan Olli Rehn (11%).

Otsikkoa muutettu 26.10. klo 15.44: Haaviston sitaattia tarkennettu