Kun yksipuolinen rakkaus päättyi noloon naku-uintiin, Viv Groskop löysi lohtua venäläisestä klassikosta

Viv Groskopin mielestä tuhannet self help -oppaat voi unohtaa. Parhaat elämänopit löytyvät Tolstoilta ja Tšehovilta.

Venäläinen kirjallisuus
Viv Groskop, kirjat
– Venäläiset klassikot ovat oivia elämänoppaita. Ne näyttävät, mitä ei missään nimessä pidä tehdä, sanoo brittikirjailija Viv Groskop.Thomas Hagström / YLE

Britti Viv Groskop oli parikymppinen, kun hän oli opiskelijavaihdossa Pietarissa. Hän rakastui tulenpalavasti ukrainalaiseen poikaan, joka soitti kitaraa rockbändissä.

Ihastus oli niin suurta, että Groskop lähti bändin mukana kiertueelle Ukrainaan. Hän pääsi Mustanmeren rannalle, Odessaan ja moniin kiinnostaviin paikkoihin. Ainut ongelma oli, ettei rakkauden kohde osoittanut mitään intohimon merkkejä Groskopia kohtaan.

– Näin taaksepäin katsottuna se oli surkuhupaisaa. Tein kaikkeni saadakseni hänet ihastumaan minuun, mutta hän vain ikään kuin sieti minua lähellään.

Eräänä iltana Groskop oli Mustanmeren rannalla venäläisten ja ukrainalaisten ystäviensä kanssa. Myös ihastus oli paikalla. Groskop päätti: nyt tai ei koskaan.

Humalapäissään hän sai loistavan idean kääntääkseen suuren rakkautensa pään. Kun muut tekivät lähtöä rannalta, Groskop ehdotti ihastukselleen rohkeasti yöllistä kuutamouintia. Hän riisui vaatteensa ja säntäsi mereen. Kun hän vilkaisi taakseen tarkistaakseen seurasiko poika, hän näki tämän loittonevan selän rantatöyräällä.

– Se oli niin noloa. Jälkeenpäin kuulin hänen sanoneen, että britti on seonnut, nauraa Groskop.

Viv Groskop, kirjat
Thomas Hagström / YLE

Sattumalta Groskop luki juuri silloin Ivan Turgenevin (1818–1883) klassikkokirjaa Kuukausi maalla. Se kertoo yksipuolisesta rakkaudesta. Kirjan kaikki henkilöt rakastuvat vääriin henkilöihin. Kukaan ei saa vastarakkautta.

– Kirja lohdutti minua paljon. En tietenkään heti suostunut näkemään yhteyttä kirjan henkilöiden ja oman surkean kohtaloni kanssa. Kun myönsin asian, oli lohdullista ajatella, että jo yli sata vuotta sitten joku on tuntenut samoin ja selvinnyt.

Turgenev tiesi mistä kirjoitti, sillä hän itse juoksi koko elämänsä ranskalaisen oopperalaulajan perässä ympäri Eurooppaa.

Anna Karenina kolahti teininä

Vaikeaa, synkkää, hankalia nimiä. Tällaisena pidetään venäläistä klassikkokirjallisuutta. Onneksi Viv Groskop ei tiennyt tätä, kun löysi 13-vuotiaana antikvariaatista Anna Kareninan. Hän ei ollut kuullutkaan Tolstoista saati muista suurista venäläisistä kirjailijoista.

Anna Kareninan traaginen tarina osui ja upposi teinin sieluun. Siitä alkoi kiinnostus venäläiseen kirjallisuuteen, joka yltyi niin kovaksi, että Groskop ryhtyi opiskelemaan yliopistossa venäjää.

Opintojen päätyttyä suhde Venäjään jatkui tiiviinä, sillä Groskop työskenteli vuosia toimittajana Venäjän Voguessa. Hänen kotipaikkansa oli Lontoo, mutta hän matkusteli tiuhaan Moskovaan ja kirjoitti maan muodista, kulttuurista ja ilmiöistä.

– Nuorena, herkässä iässä luetut kirjat voivat muuttaa koko elämän. Näin kävi kohdallani.

Venäläinen kirjallisuus, Kirjat
Thomas Hagström / YLE

Nuorena luettu Anna Karenina ja monet muut klassikot olivat Groskopille kuin tunnustelumatkoja aikuisuuteen. Mitä on rakkaus, katumus, elämän tarkoitus? Lukemalla hän alkoi tuntea läheisyyttä venäläisen ajattelumaailman kanssa, jossa toistuu usein sana kohtalo.

Klassikkokirjoissa painiskellaan usein eettisten kysymysten kanssa ja päähenkilöillä on vaikeuksia elämän haltuun ottamisessa. Näistä havainnoista sai alkunsa Viv Groskopin teos Älä heittäydy junan alle. Siinä jaellaan elämänoppeja self help -oppaiden tyyliin, mutta pohjana ovat yli satavuotiaat kirjat.

– Venäläiset klassikot ovat oivia elämänoppaita. Ne näyttävät, mitä ei missään nimessä pidä tehdä. Kuten vaikka rakastua syvästi, ja mennä väärässä elämäntilanteessa juna-asemalle.

Groskop viittaa esimerkillä Anna Kareninan traagiseen loppuun. Klassikoista löytyy myös ohjeita. Esimerkiksi Tolstoin yli tuhatsivuisessa järkeleessä, Sodassa ja rauhassa, korostetaan arkista tavallista elämää, rutiineja, vaikka ympärillä kiehuu. Sillä tavoin selviää – sodastakin.

Kolme sisarta on pelkkää FOMO:a

Yksi rakastetuimmista venäläisistä klassikoista on Anton Tšehovin Kolme sisarta. Se on myös Groskopin suosikki, sillä se kuvastaa aikaamme kaikkein parhaiten.

– Nykyaikana FOMO (fear of missing out) on vahvasti läsnä etenkin nuorten arjessa. Tästä samaisesta tunteesta on kyse Kolmessa sisaressa, kun he haikailevat Moskovaan.

FOMO tarkoittaa epämääräistä tunnetta, että jää jostain paitsi, ulkopuoliseksi. Irina, Maša ja Olga eivät halua mitään muuta kuin, että olisivat Moskovassa. He eivät huomaa, että heidän ympärillään on kaikkea kaunista ja asiat ovat aika hyvin. On samppanjaa, juhlia ja potentiaalisia rakkauden kohteitakin. Kaikki tämä on toisarvoista Moskovaan kaipailun rinnalla.

Ruumis ehostettiin Groskopin meikeillä

Venäläinen sielu on käsite. Mitä sillä tarkoitetaan, on hieman epämääräistä. Siltä ei voi kuitenkaan välttyä, jos on tekemisissä venäläisten kanssa. Groskopin mukaan sitä käsitellään parhaiten Nobel-palkitun kirjailijan Boris Pasternakin (1890–1960) romaanissa Tohtori Zhivago.

– On suuri kunnia, jos venäläinen sanoo ulkomaalaiselle, että sinulla on venäläinen sielu. En aluksi oikein tajunnut, mitä se merkitsi. Oliko se hyvä vai huono asia. Luettuani Tohtori Zhivagon aloin ymmärtää käsitettä paremmin.

Venäläinen kirjallisuus, Kirjat
Thomas Hagström / YLE

Palkitussa romaanissa ihmiset säilyttävät toivon ja uskovat parempaan, vaikka yhteiskunta ympärillä on sekasortoinen ja julma. Teos on myös hyvin poliittinen ja Pasternak sai tuntea sen nahoissaan. Kuin ihmeen kaupalla hän välttyi vankileiriltä, mutta Nobelilla huomioitu teos julistettiin roskaksi.

Groskop sai ensimmäisen kosketuksensa venäläiseen sieluun ollessaan 18-vuotiaana Pietarissa englannin kielen opettajana. Hänen ystäväpiirissään eräs tyttö teki itsemurhan. Myös Groskop kutsuttiin hautajaisiin, jotka olivat "zhivagolaisessa" maisemassa Pietarin ulkopuolella. Koko hautajaisseremonia oli aivan toisenlainen, mihin Groskop oli tottunut.

– En oikein tiennyt, miten suhtautua. Se oli kummallista ja kamalaa, mutta samalla tunsin itseni etuoikeutetuksi päästessäni mukaan. Olin silloin hyvin nuori, mutta opin siinä paljon venäläisten suhtautumisesta elämään.

Hämmennyksen tunnetta lisäsi, kun Groskopilta ryhdyttiin heti alkajaisiksi kyselemään meikeistä. Hän oli ihmetellyt, miksi häntä kehotettiin ottamaan meikit mukaan. Paikan päällä paljastui, että niillä oli tarkoitus meikata ruumiin kasvot kauniiksi.

– Silloin venäläisillä nuorilla ei ollut juurikaan meikkejä saatavilla. Siksi minun piti tuoda meikit.

Groskop tietenkin antoi Cliniquen puuterinsa ja huulipunat lainaan, mutta ei sen jälkeen enää käyttänyt niitä.

Viv Groskop, kirjat
Groskop oppi paljon venäläisten suhtautumisesta elämään, kun hänet kutsuttiin 18-vuotiaana hautajaisiin Venäjällä.Thomas Hagström / YLE

Suomeen Groskopin toi Helsingin kirjamessut. Ensi silmäyksellä Helsinki muistuttaa hänen mielestään hieman Pietaria. Groskop käy yhä silloin tällöin Venäjällä. Hänen kirjansa julkaistiin siellä alkuvuodesta ja se sai hyvän vastaanoton.

– Kuulin, että etenkin nuoret ovat kirjani avulla löytäneet uudelleen klassikkonsa. Mikään ei ole sen parempi uutinen!