Janakkalan talous jäämässä miljoonia miinukselle

Janakkala on ajautumassa yli 6 miljoonan euron alijäämään vuonna 2019 muun muassa romahtaneen veropohjan takia.

Talousvaikeudet
Havainnekuva Tervakosken liikuntahallista
Tervakosken liikuntahallin uusiminen on vireillä Janakkalassa.Ajan Arkkitehdit Oy

Janakkalan kunnan talous jää tänä vuonna selvästi alijäämäiseksi.

Kunnanjohtaja Tanja Matikaisen esitys sisältää kuitenkin suurten investointien rakentamisen valtuuston hyväksymässä aikataulussa. Siten esimerkiksi koulu- ja terveyskeskusinvestoinnit säilyvät ennallaan. Tervakosken terveysaseman rakentaminen alkaa vielä kuluvana vuotena.

Vaikka kuluva vuosi näyttää huonolta verotulomenetysten vuoksi, on suunnitelmakausi 2021-2023 joka tapauksessa vuonna 2023 noin viisi miljoonaa euroa ylijäämäinen kunnanjohtajan esityksessä, kertoo Matikainen.

Janakkalan kunnan talous on ajautumassa tänä vuonna noin 6 miljoonan euron vajeeseen. Kunnanhallitus päätti viikko sitten Janakkalassa olla korottamatta kuntaveroa 0,25 prosenttia vuodelle 2020. Janakkalan kuntavero on edelleen 21 prosenttia.

Kuntaliiton mukaan 2019 on kuntatalouden vaikein vuosi

Lähes kaikki Suomen kunnat ovat tänä vuonna joutuneet yllättävän suuriin talousvaikeuksiin. Kuntaliiton arvion mukaan kuntien heikkoa tulosta selittää osin vuonna 2019 voimaan tullut verokorttiuudistus ja tulorekisterin käyttöönoton ongelmat. Kunnille on uudistusten myötä kertynyt verotuloja 500 miljoonaa euroa vähemmän kuin ne arvioivat syksyllä 2018 budjetteja tehtäessä.

Monet kunnat ovat myös aloittamassa koko henkilökuntaansa koskevia yt-neuvotteluja. Kanta-Hämeessä esimerkiksi Riihimäki on päättänyt aloittaa yt-neuvottelut. Hämeenlinnan kaupunki puolestaan on ajatumassa yli 22 miljoonan euron alijäämään vuonna 2019. Hämeenlinnan kuntajohto pohtii parhaillaan kuntatalouden oikaisuohjelmaa seuraavaksi viideksi vuodeksi. Ohjelma sisältää muun muassa koulujen ja terveysasemien lopettamisesityksiä.

Kuntien saamien verokertymien ei odoteta oikenevan edes vuoden 2020 aikana.

Päivitetty 28.10.2019 kello 13:19: Toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin, Turengin koulu- ja monitoimikeskuksen ja Tervakosken terveysaseman rakennushankkeita ei jouduta lykkäämään. Myös otsikkoa muutettu tältä osin.