1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lentokentät

Ulkopuoliset eivät jatkossa saa liikkua Pyhtään lentokentän alueella – kiellon rikkomisesta voi rapsahtaa sakko

Sisäministeriön asettama liikkumiskielto tulee voimaan marraskuun alussa.

Jatkossa pääsy Pyhtään lentokentälle vaatii luvan. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Ulkopuolisten liikkumista rajoitetaan Pyhtään lentokentän alueella.

Sisäministeriö on määrännyt, että oleskelu lentokentän alueella ja sen ympäristössä on kielletty ilman lentokenttäyhtiö Redstone Aeron antamaa lupaa. Kiellon rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon.

Sisäministeriö on rajoittanut liikkumista esimerkiksi lentopaikkojen, vankiloiden, kantaverkon muuntoasemien, eräiden kaivos- ja teollisuusalueiden sekä tasavallan presidentin virka- ja kesäasunnon alueilla. Liikkumisrajoituksia on Suomessa yhteensä 127 paikassa.

Rajoitusten tarkoituksena on turvata kohteen toimintaa ja omaisuutta sekä suojata ihmisiä. Rajoituksen alaiset kohteet tulee merkitä selkeästi ja keskeisimmät alueet on tarvittaessa aidattava.

Pyhtään lentokentän omistava Redstone Aero Oy haki tiukempia rajoituksia liikkumiselle ja oleskelulle alueella, koska yhtiön mukaan asiaton oleskelu on aiheuttanut kentällä jonkin verran häiriöitä. Toisaalta kentälle halutaan lisää kävijöitä tapahtumien yhteydessä.

Liikkumista rajoitetaan Pyhtään lentokentän alueella marraskuun alusta lähtien.