Kitee aikoo sinnitellä entisillä veroprosenteilla

Kiteen kaupungin päättäjät eivät halua kiristää verotusta, vaikka sahan lähtö vie välillisesti jopa satoja työpaikkoja.

Kitee
Kiteen sahan uittoallas.
Yli 40 vuotta toimineen sahan tuotannon loppuessa Kiteeltä häviää välittömästi 130 työpaikkaa ja välillisesti 650 työpaikkaa, todetaan kaupungin elokuussa valtiovarainministeriölle lähettämässä tukihakemuksessa.Heikki Haapalainen / Yle

Kiteellä ei haluta kiristää kaupunkilaisten verotusta ankarasta menetyksestä huolimatta.

Stora Enso lakkauttaa sahansa vuoden loppuun mennessä. Kitee menettää näin suurimman yksityisen työnantajan ja suoraan 130 työpaikkaa.

Kaupunki on jo hakenut valtionosuuden harkinnanvaraista korotusta. Hakemuksessa todetaan sahan lähdön saattavan Kiteen kriisiin ja nostavan työttömyyden 25 prosenttiin.

Kaupunginhallitus päätti silti illalla esittää valtuustolle, että Kitee pitäisi tuloveroprosentin ennallaan 21:ssä eikä korottaisi kiinteistöverojakaan.

Perustelun mukaan kaupungin talous on tasapainossa eikä paineita korotukseen ole, sahan loppumisesta huolimatta.

– Nyt on arvio, että vaikutukset tulevat vasta viiveellä eikä korotukseen ole vielä aihetta, Kiteen va hallintopäällikkö Eija Hämäläinen sanoo.

Kaupunginvaltuusto päättää verotuksesta 11. marraskuuta.