Trumpin virkarikosasiassa järjestetään ensimmäinen virallinen äänestys, joka tekisi todistajakuulemisista julkisia

Valkoinen talo tuomitsi jälleen koko tutkinnan salamyhkäiseksi ja presidentin oikeusturvaa loukkaavaksi.

Donald Trump
Nancy Pelosi
Edustajainhuoneen demokraattien puheenjohtaja Nancy Pelosin tavoitteena on, että jatkossa kuulemiset olisivat julkisia.Mandel Ngan / AFP

Yhdysvalloissa edustajainhuone järjestää torstaina ensimmäistä kertaa äänestyksen presidentti Donald Trumpin virkarikosasiassa. Asiasta kertoo edustajainhuoneen puheenjohtajana toimiva demokraattien Nancy Pelosi.

Äänestys ei läpi mennessään vielä toisi virkarikossyytettä Trumpille. Pelosin mukaan äänestyksen tarkoitus on edistää virkarikosasiaa siten, että jatkossa kuulemiset olisivat julkisia ja tutkintaa johtava komitea saisi todistusaineistoa päätöksentekonsa tueksi.

Trumpin Ukraina-puhelusta alkunsa saanut virkarikostutkinta on ollut käynnissä viikkojen ajan suljettujen ovien takana. Virkarikostutkinta on saanut alkunsa epäilystä, että Trump painosti Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyitä puhelinkeskustelussa tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin ja tämän pojan toimia Ukrainassa.

Demokraateilla on edustajainhuoneessa enemmistö, joten demokraattien esityksellä on hyvät mahdollisuudet menestyä äänestyksessä.

Tutkinnan uusi suunta

Demokraatit myös näyttävät vaihtaneen suuntaa virkarikosasian käsittelyssä, sillä aiemmin puolue on esittänyt, ettei asia tutkinnan vaiheista tarvitse äänestää. Tätä republikaanit ovat pitäneet epäreiluna.

Valkoisen talon edustaja Stephanie Grisham päätti myös käyttää demokraattien uutta lähestymistapaa lyömäaseena Pelosia vastaan. Grishamille äänestyksen järjestäminen oli osoitus siitä, että demokraatit tiesivät toimineensa väärin suorittaessaan "salaista ja presidentin oikeusturvaa loukkaavaa" tutkintaa.

– Hän viimein myöntää sen, minkä koko Amerikka jo tiesi, Grisham kommentoi Pelosin ilmoitusta virallisesta äänestyksestä.

Aiheesta lisää:

Presidentti Trumpin puhelut valtiojohtajille Biden-jahdissa hämmentävät kotimaassa ja ulkomailla – Näin tapahtumat etenivät

Tekstiviestit paljastavat USA:n Ukrainaan kohdistaman painostuksen