1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kouluruoka

Avoin kouluruokailu houkutteli ennätysmäärän vanhempia Kannuksessa – kiitosta sai runsas salaattitarjonta, oppilaat kaipaavat nugetteja takaisin

Oppilaat toivoivat myös kalapuikkojen paluuta ruokalistalle.

Kuva: Kalle Niskala / Yle

Kannuksessa avoin ruokailuviikko keräsi ennätysmäärän vanhempia maistamaan kouluruokaa lokakuun alussa.

Kannus järjesti avoimen ruokailun nyt kolmannen kerran ja kouluilla sekä päiväkodeissa vieraili lounaalla lähes 130 vanhempaa. Aiempina kahtena vuonna vanhempia on käynyt alle ja hieman yli sadan.

Eniten kiitosta sai monipuolinen salaattitarjonta, myös leipävalikoita keräsi kehuja.

Vanhemmat kaipasivat takaisin kevytmaitoa ruokajuomaksi. Oppilaat taas toivovat Oivariinia levitteeksi kasvismargariinin sijaan sekä kananugettien ja kalapuikkojen paluuta ruokalistalle.

Kannuksen ruoka- ja puhdistuspalvelupäällikkö Sirpa Malinen muistuttaa, että kouluruokailun on noudatettava kuitenkin kansallisia ruokasuosituksia.

Suosituksissa linjataan, että koulujen ruokalistoilla ei mieluiten saisi olla leivitettyjä tuotteita. Siksi nugetit poistuivat aikanaan listalta ja nyt niitä tarjoillaan kerran pari vuodessa. Lisäksi lapsille on suositusten mukaan tarjottava vähintään 60 prosenttia rasvaa sisältävää kasvismargariinia.

Kannus on halunnut avoimella kouluruokaviikolla muuttaa perheiden mielikuvia kouluruuasta.

LUE MYÖS:

Ekaluokkalainen Venla Rossi sai isänsä lounaskaveriksi kouluun – ruoka sai kiitosta niin koululaisilta kuin vanhemmilta