Maahanmuuttovirasto saamassa lisärahoitusta loppuvuodelle, lomautukset peruuntuvat

Hallituksen mukaan määräraha varmistaa sen, ettei Migrin myöntämien lupien käsittely hidastu nykyisestä loppuvuonna.

Maahanmuuttovirasto
Maahanmuuttoviraston kyltti Helsingissä.
Petteri Sopanen / Yle

Maahanmuuttovirasto (Migri) on saamassa lisärahoitusta loppuvuodelle.

Hallitus esittää lisätalousarviossaan Migrille 4,7 miljoonaa euroa loppuvuoden toiminnan turvaamiseen. Hallitus esittää myös 1,1 miljoonaa euroa viraston ICT-kehittämiseen.

Hallituksen mukaan määräraha varmistaa sen, ettei Migrin myöntämien lupien käsittely hidastu nykyisestä loppuvuonna. Ilman lisärahaa Migrin olisi pitänyt lomauttaa henkilöstönsä kahdeksi viikoksi.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoo Twitterissä, että lomautuksia ei nyt tarvita.

EU-puheenjohtajuus nielee lisämiljoonia

Lisätalousarviossa myös esitetään neljä miljoonaa euroa lisämäärärahaa poliisille. Sillä on tarkoitus kattaa EU-puheenjohtajuuskauden kustannuksia. Poliisille on myönnetty jo aiemmin kustannusten kattamiseksi 2,5 miljoonaa euroa.

Hallituksen mukaan lisärahoitus kattaa täysimääräisesti poliisille puheenjohtajuuskauden turvaamistehtävistä aiheutuneet kustannukset.

Myös Hätäkeskuslaitos on saamassa lisärahoitusta. Lisätalousarviossa esitetään 2,7 miljoonaa euroa Hätäkeskuslaitokselle hätäkeskustietojärjestelmän toimintavarmuuden turvaamiseen ja kehittämiseen.

Lisäksi esitetään 2 miljoonaa euroa kenttäjohtamisjärjestelmän (KEJO) kehittämiseen.