Markkinaoikeus kielsi sähkötupakkakaupalta mainostamisen, mutta se jatkuu eri sanakääntein

Suomen tupakkalaki kieltää tupakkatuotteiden markkinoinnin. Silti sähkösavukeliike koetteli rajoja mainostamalla mm. paikallisliikenteen busseissa pääkaupunkiseudulla.

sähkötupakka
Mies polttaasähkötupakkaa.
Sähkösavukekaupat ja viranomaiset kiistelevät muun muassa makunesteiden myynnistä ja markkinoinnista. AOP

Sähkösavukekauppa Finnvape sai vastikään markkinaoikeudelta päätöksen, jossa sitä kiellettiin käyttämästä mainoslausetta “Täyden palvelun sähkötupakkakauppa”. Päätöksen mukaan yritys ei saanut mainostaa bussissa, sanomalehdessä tai muulla mainosalustalla kyseisellä sloganilla.

Viikon kuluttua oikeuden päätöksestä Finnvape julkaisi Instagramissa mainoksen, jossa kerrottiin alennusmyynnistä ketjun liikkeissä. Mainoksessa ei käytetty kiellettyä sanamuotoa.

– Me lähdemme siitä, että mainonta ilman tätä nimenomaan kiellettyä iskulausetta on sallittua, sanoo Finnvapen toimitusjohtaja Petri Mäntysalo.

Taustalla oli Sosiaali- ja terveysalan lupa-ja valvontaviraston eli Valviran tekemä markkinointikieltopäätös vuodelta 2018, josta Finnvape oli valittanut. Markkinaoikeus piti voimassa Valviran määräämän 50 000 euron uhkasakon.

Valviran lakimiehen Isabella Lencionin mukaan mainostamisen jatkaminen markkinaoikeuden päätöksen jälkeen osoittaa piittaamattomuutta tupakkalaista, joka kieltää sähkösavukkeiden markkinoinnin. (siirryt toiseen palveluun)

– Uhkasakko on asetettu tälle mainoslauseelle, mutta sitä ei voida määrätä maksuun, vaikka tupakkatuotteiden mainonta ylipäätään on kiellettyä, sanoo Lencioni.

Kissa–hiiri-leikki jatkuu

Koska yritys on jatkanut mainostamista, joutuvat viranomaiset selvittämään uudelleen valvonta-asian, joka koskee Instagramissa julkaistuja mainoksia.

Finnvape mainos
Kuvakaappaus Finnvapen Helsingin liikkeen Instagram-tililtä. Valviran näkemyksen mukaan kyse on tupakkalain vastaisesta markkinoinnista. Instagram / Finnvape

Tupakkalakia valvovat Valviran lisäksi kuntien ympäristöterveysviranomaiset.

Ylen tietojen mukaan samansisältöisiä ilmoituksia on julkaissut yhdeksän Finnvape-liikettä Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Tampereella, Kuopiossa, Raisiossa, Seinäjoella, Oulussa ja Rovaniemellä.

Finnvape on Suomen suurin sähkösavukeketju ja sen liikevaihto oli viime vuonna 4,5 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Petri Mäntysalo on myös Suomen sähkösavukekauppiaat ry:n puheenjohtaja.

Hän kiistää, että kyse olisi kissa-hiiri-leikistä viranomaisten kanssa.

– Kiusantekoon ei ole varaa, koska oikeudenkäynnit ovat kalliita. Viranomaiset haluavat hankaloittaa meidän toimintaamme tulkinnoilla, jotka eivät perustu lakiin, hän jatkaa.

Markkinaoikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen. Finnvape ei ole päättänyt hakeeko se valituslupaa.

Yle kertoi aiemmin tässä kuussa sähkösavukekauppojen kikkailusta Suomen makuainekieltoa vastaan. Voit lukea jutun täältä.

Yrityskuvamainontaa vai markkinointia?

Yle haastatteli Finnvapen toimitusjohtajaa maanantaina. Samana päivänä Instagram-mainoksiin oli lisätty sana makuaine.

Mäntysalon mukaan yritys ei halua mainostaa nikotiinia sisältäviä tuotteita vaan esimerkiksi makunesteitä, akkuja ja latureita.

– Meidän mainontamme ei ole tupakkalain alaista, koska siinä puhutaan makutiivisteistä, jotka ovat meidän mielestämme elintarvikkeita, jatkaa Mäntysalo.

Valviran Lencionin mukaan tässäkin on kyse kikkailusta. Hallinto-oikeuksissa on parhaillaan yhdeksän tapausta, joissa kiistellään siitä saavatko sähkösavukeliikkeet myydä makuaineita vai eivät. Tupakkalain mukaan sähkötupakan kanssa höyrystettäväksi tarkoitettuja makuaineita ei saa mainostaa.

Sähkösavukekauppiaiden mielestä kaikilla yrityksillä pitäisi olla oikeus yrityskuvamainontaan. Valvira taas katsoo, että sähkötupakka-alalla yrityskuvamainonnalle jää hyvin vähän tilaa, sellaisena voitaisiin pitää esimerkiksi työpaikkailmoittelua tai osavuosikatsauksia.

Valviran lakimiehen Isabella Lencionin mukaan esimerikiksi Finnvapen Instagram-mainosten alennusprosentit viittaavat myynnin edistämiseen.

– Yrityskuvamainnonnan taakse ei voi piiloutua, jos toiminnalla tosiasiassa mainostetaan sähkösavuketuotteita. Yritysten tekemä julkinen viestintä on harvoin hyväntekeväisyyttä.

Lue lisää:

Nuuskakauppa sai mainostaa Oulun Kärppien ottelussa mainoskiellosta huolimatta

Makea nikotiinibisnes