Pyhäntäläisyhtiö tavoittelee sipseillä ja valmisruoalla miljoonapottia Helsingin pörssistä

Listautumisantia suunnitteleva Fodelia omistaa Real Snacksin ja valmisruokia valmistavan Feelian.

elintarviketeollisuus
Real Snacksin perunalastuja ava
Real Snacks -tuotemerkki ilmestyi suomalaisten kauppojen hyllylle vuonna 2005.Marko Pinola / Yle

Pyhäntäläinen elintarvikealan yhtiö Fodelia aikoo tavoitella lisärahoitusta ja laajentaa omistuspohjaansa Helsingin pörssistä. Fodelia suunnittelee listautumista kasvuyhtiöille suunnatulle First North -markkinapaikalle.

Pyhäntäläisen Real Snacksin ja valmisruokavalmistaja Feelian omistava yhtiö tavoittelee listautumisannista noin 4,5 miljoonaa euroa. Rahat on tarkoitus käyttää pyhäntäläisten elintarvikeyhtiöiden markkinointiin, tuotantoon ja vientiin.

Esimerkiksi Real Snacksin liikevaihdosta tuli viime vuonna jo yli 10 prosenttia viennistä. Tärkeimpiä vientimarkkinoita ovat muun muassa Ruotsi, Iso-Britannia ja Venäjä.

Fodelian mukaan Real Snacksin ja Feelian yhteenlaskettu liikevaihto on kasvanut viime vuosina lähes 30 prosentin vuosivauhtia.

Listautumista valmistelevan yhtiön tavoitteena on jatkaa voimakasta kasvua ja nelinkertaistaa liikevaihto viidessä vuodessa yli 60 miljoonaan euroon. Fodelia pyrkii jakamaan vähintään 35 prosenttia tuloksestaan osinkoina omistajilleen.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)