Viha ja angsti suojasivat Anni Saastamoista – vasta romahdus mursi kovan ulkokuoren: "Taktiikkani oli olla itselleni ilkeämpi kuin muut"

Kulttuurivieras, kirjailija, toimittaja Anni Saastamoinen tuli tunnetuksi masennuksen kuvaajana. Nyt häntä kiitellään hauskuudesta.

Kulttuurivieras
Anni Saastamoinen
Anni Saastamoinen julkaisi hiljattain ensimmäisen fiktiivisen romaaninsa. Siinä ei kiroilla, koska päähenkilö on hyvin säntillinen.Mårten Lampén / Yle

"Sinä pelastit elämäni."

Tällaisia viestejä Anni Saastamoinen, 33, saattaa saada ventovierailta.

– Onhan se hämmentävää. Minä pieni hiiri muka pelastan jonkun elämän! Ihania tällaiset kommentit ovat, mutta nöyräksi ne vetävät.

Parin viikon ajan Saastamoiselle on tullut myös erilaisia kommentteja. Niissä ihastellaan häneen hauskuuttaan ja humoristisia havaintojaan. Niiden syy on tuore romaani Sirkka, joka on herättänyt lukijoissa liikuttavaa samastumista.

"Bongailen Sirkkaa vähän kaikista. Itsestänikin"

Tunnetuksi Anni Saastamoinen tuli kuitenkin pari vuotta sitten, kun hän julkaisi Depressiopäiväkirjat. Siinä Saastamoinen kuvaa omaa masennustaan. Hän halusi kertoa, miltä tuntuu, kun on niin pohjalla, ettei pysty viemään edes roskia ulos ja hengittäminenkin tuntuu työläältä.

"Mikään ei tunnu miltään. Kaikki on pelkkää harmaata, mitätöntä paskaa ja jokainen ihmiskontakti, jonka joutuu kohtaamaan – olipa se sitten rakkain ystävä, naapuri rapussa, tai kaupan kassa – on vastenmielisintä ja ahdistavinta, mitä saattaa ajatella."

Anni Saastamoinen
Masentuneille syksy on usein armollista, kun saa käpertyä pimeyteen. Saastamoinen vannoo kirkasvalolampun nimeen.Mårten Lampén / Yle

Kirja ja siitä syntynyt podcast ovat henkilökohtaista ja vimmaista tekstiä. Kirosanat alleviivaavat pahaa oloa. Saastamoinen halusi kirjoittaa juuri siitä, miltä tuntui. Hän oli ärsyyntynyt median tapaan käsitellä masennusta sankaritarinoiden kautta.

– Vielä muutama vuosi sitten masennuksesta kirjoitettiin lähinnä selviytymistarinoiden kautta. Sellaisten juttujen lukeminen on turhauttavaa, kun itsellä on sellainen olo ettei selviä mistään.

Saastamoinen on saanut paljon palautetta siitä, miten osuvasti hän kuvaa masennusta. Hän on ahkera twiittaaja ja yhä edelleen hän saa Twitterissä kommentteja "juuri tuollaiselta minustakin tuntuu".

On helpompi sanoa, että reisiluu on poikki kuin puhua mielenterveydestä

Masennuksesta ei ole helppo puhua, saati kirjoittaa. Miten kuvata sellaista, mitä ei itsekään ymmärrä? Siksi Saastamoinenkaan ei kertonut masennuksestaan juuri kenellekään. Oli paljon helpompi vastata, että "ihan kivasti menee" kuin ryhtyä kertomaan, miten jokainen päivä on selviytymistä ja miten kaikki kohtaamiset pelottavat.

– Mielenterveysongelmiin liittyy edelleen valtava häpeä. On paljon helpompaa sanoa, että voi, reisiluuni on poikki kuin, että mieleni on rikki.

Ei Saastamoinenkaan heti halunnut myöntää olevansa sairas. Oireet alkoivat lokakuussa 2014, mutta hän uskotteli pitkään, että tämä on vain tällaista syysmasennusta.

Mutta meni aikaa ja olo vain paheni. Lopulta puoliso pakotti myöntämään, ettei ole normaalia itkeä jatkuvasti ilman selkeää syytä tai pelätä asunnosta poistumista.

– Hän sanoi, että nyt sun on haettava apua.

Se on helpommin sanottu kuin tehty.

Anni Saastamoinen
Saastamoisen mukaan masentuneelta vaaditaan paljon ponnisteluja, jotta pääsisi korvattavan hoidon piiriin. - Homma pitäisi tehdä paljon yksinkertaisemmaksi.Mårten Lampén / Yle

Koska pää ei ole halki, on sairaus jollain tavalla todistettava. Se vaatii useita käyntejä lääkärillä ja psykiatrisella sairaanhoitajalla. Hoitoon pääsemisen eteen joutuu tekemään sellaisia ponnisteluja, jotka olisivat työläitä terveille ja reippaillekin, saati sitten masentuneelle, joka ei pysty poistumaan kotoaan.

Hoitoon ei päässut heti, joten Saastamoisellekin suositeltiin ensi alkuun mielenhallintaryhmää ja kirjoja luettavaksi.

– Se on aika iso keskisormi siinä tilanteessa, kun miettii vain jäänkö kotiin makaamaan vai menenkö bussin alle.

Mielenterveysongelmien hoidosta ja hoitoon pääsyn vaikeudesta on puhuttu vuosikausia. Yhä edelleen saamme lukea, miten pitkiä jonoja hoitoon pääsemisessä on ja miten kuormitettu järjestelmä on.

– On outoa, ettei asia tunnu muuttuvan. Ymmärrän kyllä, että koneistoa on vaikea kääntää, mutta pitkittyminen aiheuttaa vain turhia sairauspoissaoloja. Ja sitähän yhteiskunta ei toivo.

Ruuhkautuminen ei ole mikään ihme. Noin joka viides suomalainen kärsii jossain vaiheessa elämäänsä masennuksesta. Se on yksi yleisimmistä syistä työkyvyttömyyseläkkeeseen. Masennuksesta on muutamassa vuosikymmenessä tullut suomalaisten kansantauti.

– Ja miten paljon on niitä, jotka ovat tilastojen ulkopuolella? Ihmisellä on taipumus vain yrittää selviytyä.

Masennus on ankeuttajan suudelma

Vaikka masennuksesta nykyään puhutaan paljon, liittyy siihen edelleen harhakuvia. Saastamoinen törmää yhä käsityksiin, joissa masentuneet ovat epäsiistejä mörököllejä.

– Ihmisten on välillä vaikea käsittää, että masentunut voi käydä töissä ja nauraa. Paha olo ei näy aina ulospäin.

Myös Saastamoinen on saanut kohdata paljon hämmästelyä. "Masentunut, sinä? Ei olisi uskonut!"

Ei niin, sillä Saastamoinen on reipas, puhelias ja eläväisen oloinen ihminen. Sellainen jolta hommat hoituvat.

– Olen tottunut tekemään paljon. Siksi masennus iskikin juuri silloin, kun elämässä oli kaikki peruspilarit kunnossa.

Oli työ, puoliso, asunto, ystäviä, kiinnostavia harrastuksia. Kaikki hyvin siis. Jostain syystä juuri silloin mielen sopukoista alkoi puskea mörköjä.

– Ihmismieli on niin kummallinen. Se pystyy suojelemaan itseään. Romahdin vasta sitten, kun elämä oli turvallista ja tasaista.

Anni Saastamoinen
Mielen rikkoutumista on vaikea kuvata. Saastamoinen kuuntelee parhaillaan Harry Potter -äänikirjoja ja löysi sieltä osuvan kuvauksen. - Ankeuttajat tekevät juuri sitä, mitä masennuskin.Mårten Lampén / Yle

Saastamoinen kuvaa masennusta osuvasti Harry Potter -kirjoista tutuilla ankeuttajilla. Jos ankeuttaja pääsee suutelemaan, elämästä häviää kaikki ilo ja lopuksi jäljelle jää vain ihmistä muistuttava kuori.

– Kuuntelen parhaillaan Pottereita Vesa Vierikon lukemina äänikirjoina. Ne ovat loistavia. Luin niitä nuorempana, mutta en silloin tajunnut tietenkään, että ankeuttajat kuvastavat juuri masennusta. Käsittääkseni J.K. Rowling on puhunut niistä myös masennuksen vertauskuvina.

Kiusaaminen jätti pelon hylätyksi tulemisesta

Käytyään terapiassa ja puhuttuaan ihmisten kanssa Saastamoinen on tajunnut, mistä masennus hänen kohdallaan juontaa. Se oli tehnyt tuloaan jo kauan.

Masennus sai Saastamoisen huomaamaan, miten vihainen ja angstinen ihminen hän oli ollut. Lähes koko ikänsä.

Kovan suojakuoren alle oli ollut helppo kätkeytyä. Kukaan ei huomannut, miten Saastamoinen pelkäsi. Hän pelkäsi hylätyksi tulemista.

Luihin ja ytimiin tarttunut pelko oli alkanut jo ala-asteella. Pohjois-Savossa Keiteleellä kasvanut Saastamoinen kävi pientä kyläkoulua. Oppilaita oli vain muutamia kymmeniä. Kuulostaa idylliseltä, mutta sitä koulunkäynti ei ollut. Heti ensimmäisten luokkien jälkeen alkoi ulkopuolelle jättäminen.

– Muut päättivät olla puhumatta minulle mitään. Jos oltiin polttopalloa, kaikki polttivat minua.

Saastamoinen yritti puhua asiasta opettajalle, mutta opettajan mukaan se oli ihan normaalia, kouluelämään kuuluvaa.

– Silloin sitä oli aika yksin. Mietin, että tällaistako loppuelämä tulee olemaan.

Kiusaaminen jatkui nimittelyllä. "Tum, tum, tankki saapuu." Sitä kesti aina lukioikään saakka. Silloin Saastamoinen alkoi saada oikeita ystäviä. Silti epäilys kaiversi jatkuvasti. Ehkä nämäkin hylkäävät.

– Kiusaamisesta jäi jatkuva epäilys kaikkiin ihmissuhteisiin. Koko ajan ajatteli, että haluaako nuo oikeasti olla mun kanssa.

Anni Saastamoinen
Anni Saastamoinen uskoo, että on nykyään paljon mukavampi ihminen kuin nuoruudessaan. - Vanhat kaverit ovat sanoneet, että olin pelottava silloin.Mårten Lampén / Yle

Saastamoinen verhosi epävarmuutensa ja pelkonsa vihaan. Hän esitti kovaa ja vaikeasti lähestyttävää. Sillä tavoin pystyi suojautumaan.

– Olin itse itselleni ilkeä. Ihan vain siksi, etteivät muut pysty loukkaamaan pahemmin. Selviytymistaktiikkani oli, että teen itsestäni vitsin ennen kuin muut ehtivät.

Saastamoinen piti rooliaan yllä kauan, koska halusi suojella itseään. Hän teki kaikkensa, ettei tarvitsisi ajatella, miten pahalta tuntuu. Vasta masennus hajotti vihaisen kuoren.

– Nyt kun olen jutellut vanhojen lukioaikaisten ystävieni kanssa, he ovat sanoneet, että olin tosi pelottava silloin ennen.

Saastamoinen penää kotien vastuuta kiusaamisen estämisessä. Hänen mukaansa kotikasvatuksessa on mennyt jokin pahasti pieleen, jos erilaisuuden sietäminen on näin huonolla tolalla. Kiusaamisen saattaa laukaista hyvinkin pieni asia.

– Ei koulussa pystytä kasvattamaan lapsia "uudelleen". Kyllä sen pitää lähteä kotoa.

Sirkka arvostaa arkea ja etsii possessiivisuffiksivirheitä

Nykyään Saastamoinen uskaltaa olla herkkä ja haavoittuvainen. Terapiaistunnot opettivat tunnistamaan pinttyneitä käyttäytymismalleja. Enää Saastamoinen ei tarvitse terapiaa tai mielialalääkkeitä.

– Olen malliesimerkki paranemisesta, hän nauraa itseironisesti.

Hän tietää, ettei masennusta noin vain voiteta. Se saattaa uusia, jos ei pidä varaansa. Sen kanssa on osattava elää. Siksi Saastamoinen nykyään tarkkailee itseään ja ennen kaikkea jaksamisensa rajoja.

Anni Saastamoinen
Vuorotyön takia Saastamoinen ei ehdi enää harrastaa roller derbya. - Endorfiinit on hankittava kuntosalilta ja koiran kanssa ulkoillessa.Mårten Lampén / Yle

Etenkin tänä vuonna rajoja on ollut pakko vetää. Saastamoinen on Iltalehden uutistoimittaja. Vuorotyönsä ohella hän on kirjoittanut ensimmäisen romaaninsa. Melkoinen saavutus kenelle tahansa.

– Se on vaatinut aika monta hiljaista koti-iltaa vastapainoksi.

Jos Depressiopäiväkirjat oli vihaista, vimmaista tykitystä masennuksesta, on Sirkka toista maata.

Romaanin päähenkilö on hillityn hallittu järjestyksen ystävä. Sirkkaa hermostuttaa narikassa sikin sokin olevat henkarit. Ne on oikaistava. Sirkan huveihin kuuluu possessiivisuffiksivirheiden etsiminen kaupan ilmoitustaululta sekä oluen (vain yhden) juonti viherkasveja kastellessa.

Saastamoinen ei osaa vastata, mistä moinen Sirkka-hahmo hänen mieleensä tupsahti. Hän tuntee montaa Sirkkaa, mutta ei ketään hahmonsa kaltaista.

– Siinä on poimintoja monista ihmisistä, joita olen joskus tavannut, muun muassa itsestäni.

Ainakin yksi yhdistävä tekijä löytyy. Saastamoinenkin rakastaa viherkasveja. Hänellä on niitä kotonaan paljon. Puoliso ei enää katso hyvällä kodin muuttumista viidakoksi, joten Saastamoinen joutuu tuomaan salaa kotiin pistokkaita.

Päätoiminen kirjailijan työ ei ainakaan vielä houkuttele Saastamoista. Hän nauttii toimittajan työstä aivan liikaa hylätäkseen sen. Nyt kun Saastamoisella on taas energiaa ja elämäniloa, hän aikoo tehdä töitä ja pitää kirjoittamisen hauskana harrastuksena.

– Onhan se ihmeellistä, että on tässä ja päässyt pois siitä tyhjyydestä, missä jonkin aikaa olin.

Anni Saastamoinen
Anni Saastamoinen liikkuu usein viljelypalsoilla. Hän haaveilee omasta viljelypalstasta, jossa voisi viherpeukaloida kunnolla. Hän on ilmoittautunut jonoon, joten ehkä parin vuoden kuluttua oma palsta on totta.Mårten Lampén / Yle

Täältä voit kuunnella Depressiopäiväkirjat podcastia (Yle Areena)