Yagmur Özberkan: Pilaanko työurani, jos kerron vauvakuumeesta?

Haluan lapsia ja uran, ja sen pitäisi olla mahdollista Suomen kaltaisessa maassa, kirjoittaa Yagmur Özberkan blogissaan.

Yle Blogit
Yagmur Özberkan
Karoliina Simoinen / Yle

Olen kärsinyt vauvakuumeesta kohta kaksi vuotta. Se alkoi, kun olin täyttänyt kolmekymmentä. Sydämeni sulaa melkein joka kerta, kun näen vauvan tai taaperon. En ole kuitenkaan puhunut aiheesta julkisesti paitsi nyt.

Pohdin, miten äidiksi tuleminen vaikuttaa uraan. Ajatus on pelottava, koska en ole kuukausipalkalla vakituisessa työssä, vaan teen silppu- ja pätkätöitä freelancerina.

Tällä hetkellä mietin, kuinka monta työmahdollisuutta juuri pilasin sillä, että kerroin vauvakuumeesta.

Miksi emme uskalla sanoa ääneen, että haluamme lapsia?

Haluan lapsia ja uran, ja sen pitäisi olla Suomen kaltaisessa maassa mahdollista - mutta onko se?

Julkisessa keskustelussa hämmästellään syntyvyyden laskua ja syyllistetään erityisesti naisia siitä, että lapsia ei synny. Sen lisäksi, että kaikki aikuiset eivät yksinkertaisesti halua lapsia, niin väitän, että yksi syy syntyvyyden laskuun on nuorten aikuisten taloudellinen epävarmuus. Uskon, että tämä huoli on totta erityisesti kaltaisteni pätkätyöläisten keskuudessa.

Kysyin Instagramissa, millaisia huolia lapsia haluavilla ihmisillä on, ja sain pysäyttäviä vastauksia. Monet niistä liittyivät uraan. Useat kertoivat, etteivät ikimaailmassa puhuisi töissä lapsihaaveista. Lapsihaaveensa salaavien joukossa oli sekä pätkätyöläisiä että vakituisessa työssä olevia naisia.

Sain viestiä eräältä naiselta, joka kertoi, että melkein oksensi jännityksestä, kun kertoi pomolleen raskaudestaan. Miksi emme uskalla sanoa ääneen, että haluamme lapsia?

Moni miettii myös, kuinka kauan uskaltaa olla kotona lapsen kanssa. Entä kelpaako enää pätkätyömarkkinoille, jos on ollut pitkään poissa työelämästä? Jaan tämän huolen. Ajatus äitiyslomasta ja sen jälkeen paluusta työelämään pelottaa todella paljon.

Uskon, että parisuhteelle tekee hyvää, jos vauvan molemmat vanhemmat voivat elää vauva-arkea kotona.

Näin vauvakuumeen kourissa huomaan jokaisen vanhemmuuteen liittyvän uutisen. Kesällä luin, että uusi hallitus kaavailee vanhempainvapaauudistusta (siirryt toiseen palveluun). Siitä asti olen seurannut silmä kovana kirjoituksia aiheesta. Olen yllättynyt, että myös naisista löytyy uudistuksen vastustajia.

Vanhempainvapaauudistus on mielestäni hyvä kaikille, mutta varsinkin naisille.

Suomessa on 1,6 miljoonaa äitiä. Tilastojen valossa (siirryt toiseen palveluun) lapset ja koti ovat edelleen äitien valtakuntaa, sillä äidit käyttävät valtaosan perhevapaista. Kelan mukaan äidit pitävät vanhempainpäivärahapäivistä 90,5 prosenttia ja isät 9,5 prosenttia. Lasten kotihoidon tuen saajista 93 prosenttia on äitejä.

Tämä vaikuttaa muun muassa nuorten naisten työllistymiseen. Tilastot kertovatkin (siirryt toiseen palveluun), että naisten ja miesten työllisyysasteet eroavat toisistaan eniten 25-34-vuotiaiden ikäryhmässä. Vuonna 2018 naisten työllisyysaste oli 71,1 prosenttia ja miesten taas 82,2 prosenttia.

Naiset, jotka vastustavat vanhempainvapaauudistusta, vetoavat muun muassa siihen, että kumppani tienaa enemmän. Herää kaksi kysymystä. Miksi juuri miehet tienaavat enemmän? Entä eikö nimenomaan sen, joka tienaa enemmän, kannattaisi jäädä kotiin? Tuskin vanhempainvapaiden tarkoitus on vain parantaa lapsiperheiden taloudellista tilannetta. Olennaista vanhempainvapaassa on vauvan mahdollisuus viettää aikaa vanhempiensa kanssa.

Itse peukutan vanhempainvapaan uudistusta, koska oletan, että se parantaisi tasa-arvoa niin perheiden sisällä kuin työelämässäkin.

Uskon, että parisuhteelle tekee hyvää, jos vauvan molemmat vanhemmat voivat elää vauva-arkea kotona. Jos vapaat jaettaisiin tasan vanhempien kesken, ymmärtäisivät vanhemmat paremmin toisiaan, koska molemmat olisivat olleet tasapuolisesti kotona lapsen kanssa sekä käyneet töissä.

Syntyvyyskeskusteluun sisältyy paljon syyllistämistä. Se on turhaa. On turha keskittyä nokkimaan niitä aikuisia, jotka eivät halua lapsia. Sen sijaan meidän tulee tukea niitä aikuisia, jotka haluavat lapsia, mutta eivät syystä tai toisesta uskalla niitä hankkia.

On aika keskittyä muuttamaan rakenteita sekä asenteita ja lopettaa nuorten aikuisten ja erityisesti nuorten naisten syyllistäminen.

Yagmur Özberkan

Kirjoittaja on Turussa asuva toimittaja ja Mahadura&Özberkan radio-ohjelman juontaja. Blogissaan hän käsittelee erityisesti naiseutta.

Lue myös:

Laura Hallamaan kolumni: Vauvakato ei ole sukupolveni vika

Heli Vaarasen kolumni: Jos haluat lapsen, älä tuhlaa aikaasi toisen vetkutteluun