Kärnä ilmoittaa olevansa päivän ilmastolakossa – syynä illallisella tarjottu vegaaniruoka

Kärnä vaatii, että Pohjoismaiden neuvosto tarjoaisi kokousväelle paikallista lihaa tai kalaa.

Mikko Kärnä
Mikko Kärnä
Mikko Kärnä (kesk.) ei innostu avokadopihveistä.Mikko Ahmajärvi / Yle

TukholmaLappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) ilmoittaa olevansa päivän mittaisessa ilmastolakossa. Hän ei aio osallistua keskiviikkona Pohjoismaiden neuvoston täysistuntoon Tukholmassa.

– Boikotoin istuntoa, koska meille tarjottiin eilen illalla järjestetyssä palkintotilaisuudessa pelkkää vegaaniruokaa. Tämä loukkasi syvästi arvomaailmaani, enkä hyväksy tällaista ideologista humputusta ja tuputusta, Kärnä sanoo tiedotteessaan.

Hän aikoo tehdä aloitteen, jolla pohjoismaiden neuvosto velvoitettaisiin tarjoamaan tilaisuuksissaan paikallista liha- tai kalaruokaa.

– Se on oikea ilmastoteko. Ei avokadopihvin syöminen.

Kärnä hämmästelee myös ilmastoaktivisti Greta Thunbergia, joka ei ottanut vastaan Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkintoa.

– Thunbergin kieltäytyminen palkinnosta oli hämmentävää, sillä nimenomaan pohjoismaat ovat leikanneet päästöjään eniten maailmassa. Thunberg on tehnyt aktivistina hyvää työtä ihmisten tietoisuuden lisäämiseksi, mutta tällainen poliittinen performanssi ei lisää hänen uskottavuuttaan.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).