Kemissä havahduttiin: koulun oma keittiö pienentää ruokahävikkiä

Kouluilla on tänä syksynä myös uusi ruokalista, jota tehdessä on kuunneltu lasten mielipiteitä.

ruokahävikki
Inarin koulussa maistuu kouluruoka
Hepolan koululla aloitettiin ruoan valmistus elokuussa ja jo nyt on nähtävillä tuloksia. Arkistokuva.Vesa Toppari / Yle

Kemissä on onnistuttu pienentämään ruokahävikkiä parantamalla yhteistyötä ruokapalvelun ja koulujen välillä. Parhaimpiin tuloksiin on päästy kouluissa, joissa on oma keittiö. Esimerkiksi poissaolot otetaan huomioon ruoan tilausmäärissä, kertoo ruokapalvelupäällikkö Tarja Rousu Meri-Lapin kuntapalveluista.

– Vähiten ruokahävikkiä tulee paikoista, joissa on oma ruokaa valmistava keittiö. Niissä on ollut se kaikista paras lasku tuon hävikin suhteen. Esimerkiksi jo aamulla ehditään reagoida poissaoloihin, sanoo Rousu.

Hepolassa alkoi ruoan laittaminen elokuussa

Meri-Lapin kuntapalvelut tuottaa ruokapalvelut Kemin, Keminmaan ja Simon kouluille ja päiväkodeille sekä muutamille alueen sosiaali- ja terveyspuolen laitoksille. Hepolan koululla aloitettiin ruoan valmistus elokuussa ja jo nyt on nähtävillä tuloksia.

– Hepolassa hävikki on ollut semmoinen yhdeksän- kymmenen prosenttia vielä viime vuonna, mutta nyt me ollaan saatu hävikki jo neljään prosenttiin, kertoo Rousu.

Kouluilla on tänä syksynä myös uusi ruokalista, jota tehdessä on kuunneltu lasten mielipiteitä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).