1. yle.fi
  2. Uutiset

Sivistyspalveluiden organisaatio puntarissa Kokkolassa

Kolme ylintä virkamiestä jää eläkkeelle ensi vuonna.

Kokkola
Kokkolan kaupungintalo.
Kokkolan kaupungintaloIda-Maria Björkqvist / Yle

Kokkolassa kouluvirasto on isojen muutosten edessä, koska sivistysjohtaja, hallintopäällikkö ja ruotsinkielisten opetuspalvelujen johtaja jäävat eläkkeelle vuonna 2020.

Pelkona on, että esimerkiksi sivistysjohtajan poikkeuksellisen laaja toimenkuva ei houkuttele hakijoita. Siksi johdon tehtävänkuvia tarkastellaan nyt uudelleen.

Lisäksi kritiikkiä on herättänyt koeluontoinen sijaisjärjestely, jossa nuorisotoimenjohtaja johtaa myös ruotsinkielisiä opetuspalveluja.

Nuorisotoimen työntekijät ovat kokeneet jääneensä paitsioon, kun sama ihminen hoitaa kahta tehtävää.

Lue seuraavaksi