Veikkaus vähentää 3 500 peliautomaattia ensi vuonna, viiden vuoden aikana häviää 8 000 – Yle seurasi

Valtion peliyhtiö Veikkaus piti torstaina aamupäivällä tiedotustilaisuuden pääkonttorillaan Helsingin Haagassa.

Veikkaus
Veikkaus kertoo kohun jälkeisistä toimenpiteistään ja suunnitelmistaan
Veikkaus kertoo kohun jälkeisistä toimenpiteistään ja suunnitelmistaan

Kello 9.30 Toimitusjohtaja Olli Sarekoski aloittaa tiedotustilaisuuden.

9.32 Veikkauksen ympärillä käyty keskustelu kertoo koko rahapelijärjestelmästä käyvästä keskustelusta. Veikkaus toimii vallitsevan regulaation puitteissa, Sarekoski sanoo.

9.33 Digitalisaatio on muuttanut ja monipuolistanut rahapelien järjestämisen, rahapelimarkkinat kansainvälistyneet. Veikkauksen markkinaosuus digitaalisista markkinoista laskee. Olemme pyrkineet pitämään Veikkauksen kilpailukykyisenä.

9.35 Paine tuloutustasoon ylläpitämiseen on ollut kova. Hinta on ollut se, ettemme ole riittävästi pystyneet vähentämään peliongelmia, vaan on tyydytty siihen, etteivät ne ole kasvaneet.

9.37 Digitaalinen urheiluvedonlyönti ja digitaalinen kasino kasvavat, näissä Veikkauksen markkinaosuus on noin 50 %.

9.39 Peliongelmaisten määrä pysynyt vakiona. Hävityn rahan määrä on kasvanut. Veikkauksen osuus rahapelikatteen kokonaisuudesta noin 85 prosenttia. Veikkauksen tulkinta on, että yhtiön osuus rahapelihaitoista on laskenut.

9.42 Nyt Veikkaukselta odotetaan enemmän kuin aiemmin, Sarekoski sanoo. Veikkauksen täytyy kyetä parempaan suoritukseen. Painotuksia täytyy päivittää. Veikkauksen vastuu ei ole vain yhteiskunnalle, vaan myös pelaajille.

9.45 Tunnistautuminen on vastuullisen pelaamisen ytimessä. Se on digitaalisen systeemin perusta. Järjestelmän rakentaminen ei tapahdu nopeasti. Sen avulla voidaan myös kanavoida suomalaisten pelaamista luvalliseen, suomalaiseen vaihtoehtoon ja tuotot jäävät suomalaiselle yhteiskunnalle. Mahdollisuus myös uuteen liiketoimintaan.

9.47 Vastuullisuudesta ja markkinoinnista tulee kertomaan liiketoimintajohtaja Noora Vähävirta.

9.48 Markkinointi ajettiin elokuussa alas kohun jälkeen. Viestintäkonsulttiyhtiö Tekir auditoi koko markkinoinnin ja kaksi kohua aiheuttanutta mainosta, Vähävirta kertoo.

9.49 Hallitus päätti syyskuussa, että rajoitetaan markkinointia.

9.50 Tekirin johtopäätöksiä: kaupalliset tavoitteet ohjaavat toimintaa, vastuullisuutta pidetään itsestäänselvänä. Hyväksymisprosesseissa keskityttiin euroihin, ei sisältöön.

9.54 Markkinointiin tulossa valtavasti muutoksia. Panostuksia vähennetään merkittävästi. Ensin vuoden taso pienempi kuin tänä vuonna. Markkinoidaan tunnistautunutta pelaamista ja ns. vihreitä pelejä. Rajoitetaan mediavalintoja. Tarkennetaan sisällöllisiä linjauksia. Sisällön pitää olla eettistä ja vastuullista.

9.55 Perustetaan markkinoinnin arviointitoimikunta ja eettinen neuvosto. Vastuullisuuskoulutus talon sisällä ja ulkopuolisille yhteistyökumppaneille.

9.56 Pelaamisen rajoittaminen tulee helpommaksi, kertoo laki- ja vastuullisuusjohtaja Pekka Ilmivalta. Jos pelaa paljon, voi saada Veikkaukselta viestin. Peleihin tulee merkintöjä muun muassa siitä, miten addiktoivia ne ovat. Jatkossa kaikki pelaaminen edellyttää tunnistautumista.

9.59 Työ on vielä kesken, paljon on vielä tekemistä ja se tapahtuu vaiheittain. Suunnitteluun mukaan STM ja THL.

10.01 Kaupoissa ja huoltoasemilla oleviin automaatteihin tulee pakollinen tunnistautuminen tammikuussa 2021. Pelaaja voi laittaa itselleen pysyvän tai määräaikaisen eston.

10.02 Tunnistautuminen ehkäisee myös rikollisuutta. Tavoitteena, että vuonna 2023 kaikki pelaaminen raaputusarpoja lukuun ottamatta tunnistautuneesti.

10.03 Peliautomaatteja vähennetään ensi vuonna 3 500:lla, jäljelle jää 15 000. Kokonaismäärän putoamien ei jää tähän. Automaattien määrä laskee niin että se on 10 500 –13 500 tulevina vuosina.

10.06 Toimitusjohtaja Sarekoski jatkaa: jopa 8 000 automaattia poistuu käytöstä johtuen pakollisesta tunnistautumisesta. Nyt otamme vastaan kysymyksiä.

10.08 Toimenpiteet kutistavat Veikkauksen tulosta 150–200 miljoonaa euroa vuositasolla, Sarekoski sanoo.

10.11 Vastuullisuusrakennelmaa tarkasteltava uudelleen, tämä työ vasta käynnistynyt, Sarekoski sanoo.

10.14 Pelirajoja ei ole vielä asetettu, ne tulevat sisäministeriön asetuksista, Sarekoski sanoo.

10.17 Markkinoinnin auditoinut Tekir teki vain tämän auditoinnin, ei muuta Veikkaukselle, Sarekoski sanoo.

10.19 Sosioekonomiset tekijät huomioidaan automaattien sijoittelussa, jos se on mahdollista, käydään läpi miten se tapahtuu, Sarekoski sanoo.

10.21 Automaattien sijoittelussa katsotaan maksimimääriä, ei viedä kyläkaupasta viimeistä automaattia, Sarekoski sanoo.

10.25 Liikevaihdon esittäminen: kansainvälisesti peliliiketoiminnasta esitetään pelikate, ei liikevaihtoa. Siirrymme kuitenkin esittämään sekä pelikatteen että liikevaihdon, Sarekoski sanoo.

10.28 Tunnistautumisen rakentaminen kestää, pitää olla teknisesti erittäin hyvä, Sarekoski sanoo.

10.30 Tiedotustilaisuus päättyy.

Paljon julkisuutta saanut valtion peliyhtiö Veikkaus piti torstaina aamupäivällä tiedotustilaisuuden pääkonttorillaan Helsingin Haagassa. Yle seurasi tiedotustilaisuutta. Tilaisuuden tallenne on tämän jutun pääkuvana ja sen voi katsoa myös Areenassa.

Tiedotustilaisuudessa Veikkaus kertoi, miten se edistää pakollista tunnistautumista sekä sitä, miten se aikoo vähentää peliautomaattiensa määrää ja linjata uudelleen markkinointiaan. Veikkauksesta olivat paikalla toimitusjohtaja Olli Sarekoski, liiketoimintajohtaja Nora Vähävirta ja laki- ja vastuullisuusjohtaja Pekka Ilmivalta.

Veikkausta on viime aikoina arvosteltu muun muassa siitä, että se on sijoittanut rahapeliautomaatteja suhteellisesti enemmän sellaisille aluille, joilla asuu vähävaraisia ja työttömiä. Myös yhtiön mainontaa on kritisoitu.

Veikkauksen valvojilla on ollut vaikeuksia saada tietoa yhtiön toiminnasta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto totesi hiljattain selvityksessään, että Veikkauksen valvontaa on tehostettava.

Yhtiö kertoi syyskuun alussa aloittavansa ohjelman, jonka avulla se parantaa toimintaansa. Siihen kuuluu muun muassa rahapeliautomaattien vähentäminen ja mainonnan suitsiminen.

Lue lisää:

Kilpailu- ja kuluttajavirasto: Veikkauksen valvontaa tehostettava – sitten vasta selvitetään, onko monopoliasema aiheellinen

MOT:n selvitys: Veikkauksen todellinen liikevaihto on 13 miljardia