Vaasalaismiehelle ehdollista vankeutta kymmenien miesten kiristämisestä

Tuomittu tekeytyi alaikäiseksi tytöksi ja kiristi miehiä ympäri Suomea.

kiristys
Käräjäoikeus.
Pohjanmaan käräjäoikeus käsitteli laajaa kiristysvyyhtiä syyskuun alussa. Tuomio annettiin 31.10.Roy Fogde / Yle

Pohjanmaan käräjäoikeus on antanut tuomion erikoisessa kiristysvyyhdissä. Kaikkiaan käräjäoikeus katsoi vaasalaismiehen syyllistyneen kolmen vuoden aikana 41 kiristykseen ja 37 kiristyksen yritykseen. Hänet tuomittiin vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä 60 tunnin yhdyskuntapalveluun.

Lisäksi hänet tuomittiin menettämään rikoshyötynä valtiolle yli 30 000 euroa sekä maksamaan korvauksia osalle asianosaisista yli 26 000 euroa.

Tuomittu lähestyi miehiä teksti-tv:n ja netin deittipalveluiden kautta esittäytyen yleensä ensin 18-vuotiaaksi. Tämän jälkeen hän viestitti olevansa nuorempi tyttö ja lähetti asianomistajille kuvia ja viestejä.

Seuraavaksi hän esiintyikin tytön vanhempana ja alkoi kiristää miehiä ilmiantamisen uhalla. Osa tapauksista jäi yrityksiksi, mutta usealta asianomistajalta syytetty sai kiristettyä rahaa erikokoisia summia, enimmillään 15 000 euroa. Teot ajoittuvat vuosiin 2014-2017.

Joissakin tapauksissa oli syytettynä myös toinen mies. Hän syyllistyi käräjäoikeuden mukaan yhdeksään kiristyksen yritykseen ja kahteen kiristykseen. Hänet tuomittiin 20 päivän vankeuteen, joka suoritetaan 20 tunnin yhdyskuntapalveluna.

Syyttäjä vaati kovempaa, kolmen ja puolen vuoden vankeustuomiota, koska katsoi yhden tapauksen olevan törkeä kiristys. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että törkeän kiristyksen tunnusmerkit eivät täyttyneet.

Lue lisää:

Vaasalaismies tekeytyi alaikäiseksi tytöksi ja kiristi kymmeniä miehiä – syyttäjä vaatii kovaa tuomiota