Satakunnan perussuomalaisten puheenjohtajuudesta tulee kisa

Puheenjohtaja Tapio Laurila saa haastajan piirin nykyisestä varapuheenjohtajasta Tiina Klemelä-Ruohomäestä.

Perussuomalaiset
Perussuomalaiset kampanjoi kuntavaali 2017 Helsinki
Perussuomalaiset valitsee piirijohdon joulukuussa Kokemäellä.Henrietta Hassinen / Yle

Satakunnan perussuomalaisten puheenjohtajuudesta käydään vaali. Nykyinen puheenjohtaja, kaksi vuotta piiriä johtanut kankaanpääläinen Tapio Laurila saa kilpailijan piirin nykyisestä varapuheenjohtajasta, Siikaisissa asuvasta Tiina Klemelä-Ruohomäestä.

Klemelä-Ruohomäki sanoo harkinneensa ehdokkuutta jo jonkin aikaa. Hän kuvailee itseään halla-aholaiseksi perussuomalaiseksi. Ääniä hän uskoo saavansa eri puolilta maakuntaa.

Nykyinen puheenjohtaja Tapio Laurila kertoo miettineensä ehdokkuutta tultuaan valituksi kansanedustaja Jari Koskelan avustajaksi. Hän kertoo päätyneensä siihen, että pystyy hoitamaan puheenjohtajuuden avustajantehtävän ohella. Laurila sanoo olevansa järjestöihminen, joka seisoo nykyisen puheenjohtajan takana.

Tuulinen paikka

Perussuomalaisten piirin johto on vaihtunut tasaisin väliajoin tällä vuosikymmenellä. Ennen Laurilaa tehtävää hoiti kankaanpääläinen Anssi Joutsenlahti.

Joutsenlahden kautta ennen piirijohdossa oli riitaisaa. Piiriä johti hetken aikaa Kimmo Toroska, joka syrjäytti aiemman puheenjohtajan Seppo Torisevan. Toroska erosi myöhemmin puolueesta ja siirtyi Muutos 2011 -ryhmän riveihin.

Satakunnan perussuomalaiset valitsee puheenjohtajansa piirikokouksessa 1. joulukuuta Kokemäellä. Muitakin ehdokkaita voi vielä tulla mukaan kisaan.

Satakunta on perussuomalaisten vahvin piiri. Puolue keräsi eduskuntavaaleissa (siirryt toiseen palveluun) 24,1 prosenttia äänistä ja sai läpi kaksi kansanedustajaa.