Jari Matikainen, 56, kieltäytyi menemästä kuntouttavaan työtoimintaan 9 eurolla päivässä: "Miksi minä sinne menisin?"

Yle tapasi myös kolmikymppisen Lauri Niemisen, joka saa museossa yhdeksän euroa päivässä, vaikka haluaisi oikeisiin töihin.

kuntouttava työtoiminta
Jari Matikainen seisoo talonsa pihalla.
Jari Matikainen menetti työttömyysetuutensa, koska kieltäytyi kuntouttavasta työtoiminnasta.Jussi Mansikka / Yle

Moni työtön ohjataan kuntouttavaan työtoimintaan vasten tahtoaan. Yle tapasi kaksi miestä, joiden mielestä työtoiminta on heille väärä paikka.

Lauri Nieminen, 30, käy kuntouttavassa työtoiminnassa sastamalalaisessa museossa. Niemisen mukaan työtehtävät ovat erittäin mukavia, mutta niistä saatava korvaus ei.

– Kyllä työstä pitäisi saada palkka, teki mitä vaan, Nieminen sanoo.

Nieminen käy työtoiminnassa kolme kertaa viikossa. Hän on muun muassa kerännyt sisältöä ja tuottanut äänimaailmaa näyttelyä varten.

Kuntouttavasta työtoiminnasta maksetaan työmarkkinatuen lisäksi yhdeksän euron kulukorvaus päivässä. Työtoiminnan tavoitteena on parantaa työttömän elämänhallintaa ja toimintakykyä.

Syyskuussa uutisoitiin, että Sastamalassa osa työttömistä tekee töitä ilman palkkaa yritysten hyväksi. Aluehallintovirasto selvittää, onko kuntouttava työtoiminta järjestetty Sastamalassa lain mukaisesti.

Jo keväällä viranomaiset kiinnittivät huomiota siihen, että Sastamalassa ja Punkalaitumella työttömiä ohjattiin kuntouttavaan työtoimintaan ilman lain vaatimia perusteita.

Lauri Nieminen istuu puiston penkillä.
Lauri Niemisen mielestä yhdeksän euroa päivässä ei ole riittävä korvaus kuntouttavan työtoiminnan työtehtävistä.Jussi Mansikka / Yle

Niemisen mielestä hänen ei kuuluisi olla sosiaalihuoltolain mukaisessa palvelussa. Hän sanoo, että on ollut kahdeksan vuotta riidattomassa parisuhteessa, ei käytä alkoholia eikä polta tupakkaa ja vastustaa huumeita.

– Saan vuokrat maksettua, herään joka aamu ja teen kaikennäköistä joka puolelle koko ajan. Ei minulla ainakaan elämänhallinnassa ongelmia ole.

Enkö minä kelpaa enkä tee töitäni riittävän hyvin, vai mistä se johtuu, että en saa työstäni asiaan kuuluvaa korvausta?

Lauri Nieminen

Palkkatyö vahvisti itseluottamusta

Nieminen syntyi keskosena. Elämä oli hiuskarvan varassa. Hän säilyi hengissä, mutta koettelemus jätti jälkensä.

Niemisellä on ongelmia asioiden oppimisessa ja muistamisessa, mikä vaikeuttaa työllistymistä. Nieminen ei esimerkiksi voi koskaan saada ajokorttia. Lisäksi hahmotusongelmat voivat ensi alkuun vaikeuttaa suunnistamista uudessa rakennuksessa.

Nieminen sanoo kuitenkin pärjäävänsä töissä työpaikasta riippumatta, jos saa sopivaa ohjausta. Esimerkiksi selvä lista työtehtävistä ja kärsivälliset vastaukset tarkentaviin kysymyksiin ovat olleet tärkeitä aiemmissa työpaikoissa.

Halu työllistyä Niemisellä on kova. Hyvin sujunut työ koulun it-tukihenkilönä valoi uskoa omiin kykyihin.

Palkkatuetussa työssä Niemisestä tuntui, että vihdoin hänen työnsä arvo nähdään. Toistuva putoaminen pois palkkatyöstä on saanut hänet taas epäilemään omia kykyjään.

– Enkö minä kelpaa enkä tee töitäni riittävän hyvin, vai mistä se johtuu, että en saa työstäni asiaan kuuluvaa korvausta?

Niemisen työsuhteet koulussa ovat loppuneet joko palkkatukikuukausien päättymiseen tai siihen, että muuta rahaa palkkaamiseen ei ole enää löytynyt. Töitä koulussa olisi Niemisen mukaan edelleen riittänyt.

Tulevaisuus on hämärän peitossa

Ihannetilanne olisi Niemisen mukaan se, että hänet palkattaisiin nykyiseen työtoimintapaikkaan pysyvästi, joko palkkatuen turvin tai muuten. Tulevaisuutta on kuitenkin vaikea suunnitella.

– Kun on ollut tässä pyörityksessä mukana, niin sitä elää päivä kerrallaan.

Niemisen mukaan pienten tulojen vuoksi on turha haaveilla esimerkiksi lomamatkalle lähdöstä.

– Joskus voi käydä juomassa kahvit jossain tai muuta vastaavaa, mutta kyllä aika heikkoa on tällä hetkellä, Nieminen sanoo.

Minulle ei ole tänä päivänä sanottu, mitä tekisin siellä. Miksi minä sinne menisin?

Jari Matikainen

Kamppailua sairaus- ja työttömyyskierteessä

Myös Jari Matikainen, 56, ohjattiin kuntouttavaan työtoimintaan vasten tahtoaan. Matikainen ei osallistunut työtoimintaan kertaakaan, vaan ilmoittautui aina sairaaksi.

– Jos olen kuntouttavassa työtoiminnassa, saan siitä yhdeksän euroa päivässä. Minulle ei ole vielä tänä päivänä sanottu, mitä tekisin siellä. Miksi minä sinne menisin?

Jari Matikainen istuu hellan edessä keittiössä.
Jari Matikaisen asuntolainan maksusta on sovittu velkajärjestelyssä.Jussi Mansikka / Yle

Ennen työttömyyttä Matikainen työskenteli yksityisyrittäjänä rakennuksilla. Pahat jalka- ja käsivaivat pakottivat lopettamaan kirvesmiehen työt.

Työeläkevakuutusyhtiö ja Kela eivät ole myöntäneet työkyvyttömyyseläkettä. Niiden mukaan Matikainen pystyy ansaitsemaan kohtuullisen toimeentulon, jos vain löytää itselleen sopivaa työtä.

Matikainen on ollut välillä sairauspäivärahalla, välillä työmarkkinatuella.

– Kaikki minua fiksummat ihmiset ovat sanoneet, että olen niin sanottu väliinputoaja, Matikainen sanoo.

Kuntouttavaan työtoimintaan kesken sairausloman

Matikainen jäi Kelan työttömyyspäivärahalle vuonna 2014. Työttömyys pitkittyi, ja lopulta Matikainen sopi TE-toimiston ja Sastamalan työllisyyspalvelujen kanssa kuntouttavan työtoiminnan aloittamisesta syksyllä 2016.

Lain mukaan työttömän aktivointisuunnitelmaan pitää kirjata muun muassa kuntouttavan työtoiminnan kuvaus ja toiminnan järjestämispaikka. Matikaiselle elokuussa 2016 tehdyssä aktivointisuunnitelmassa kuntouttavan työtoiminnan kuvaus on hatara.

Minulle ei ole tänä päivänä sanottu, mitä tekisin siellä. Miksi minä sinne menisin?

Jari Matikainen

Suunnitelmassa lukee, että Matikaisen kanssa aloitetaan työkyvyn selvitys. Siinä mainitaan myös, että Matikainen on sairauslomalla ja todennäköisesti sairausloma jatkuu.

Suunnitelman mukaan Matikainen käy kuntouttavassa työtoiminnassa päivän viikossa, neljä tuntia päivässä. Erilliseen kuntouttavasta työtoiminnasta tehtyyn sopimukseen tavoitteiksi ja työtehtäviksi on merkitty sairausloma ja sairauspäiväraha sekä työllisyyspalvelujen eri tehtävät.

Kieltäytyminen katkaisi työttömyysetuuden

Aluksi poissaolot kuntouttavasta työtoiminnasta eivät vaikuttaneet Matikaisen saamaan työttömyysetuuteen, koska lääkärin kirjoittama lausunto riitti.

Myöhemmin Matikaiselta alettiin kuitenkin vaatia erillisiä lääkärintodistuksia työtoimintapäiviltä. Tämän jälkeen Matikaiselta jäi noilta päiviltä työmarkkinatuki saamatta.

Välillä Matikainen siirtyi taas sairauspäivärahalle, jonka loppumisen jälleen hänet ohjattiin uudestaan kuntouttavaan työtoimintaan. Lopulta Matikainen kieltäytyi työtoiminnasta kokonaan, mikä katkaisi työmarkkinatuen.

– Nyt viimeksi, kun piti kirjoittaa kuntouttavan työtoiminnan sopimusta, kieltäydyin siitä. No siitähän seurasi sitten, että Sastamalassa pistettiin minut karenssiin, Matikainen sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kuntouttavasta työtoiminnasta voi kieltäytyä (siirryt toiseen palveluun) esimerkiksi, jos ei pysty työtoiminnan tehtäviin heikon terveydentilan tai työ- ja toimintakyvyn vuoksi tai jos työtoiminnan järjestäjä ei noudata työtoimintaa koskevia lakeja tai sopimuksen ehtoja.

Työtön voi kieltäytyä työtoiminnasta myös, jos hän pystyy osoittamaan, että kuntouttava työtoiminta ei edistä hänen työmarkkina-asemaansa tai työtoiminnan sisältö poikkeaa olennaisesti siitä, mitä aktivointisuunnitelmassa on sovittu.

Kantelu oikeusasiamiehelle

Matikaisen mielestä Sastamalan työllisyyspalvelut on kohdellut häntä lain vastaisesti. Keväällä 2019 Matikainen kanteli kuntouttavasta työtoiminnasta eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Matikainen katsoo, että työllisyyspalvelut ei ole pystynyt osoittamaan hänelle työtehtäviä, joista olisi hänelle hyötyä ja joita hän olisi voinut sairaudestaan huolimatta tehdä. Matikaisen mukaan työllisyyspalvelut on sivuuttanut hänen toimittamansa lääkärinlausunnot.

Matikainen pelkää, että sopimus kuntouttavasta työtoiminnasta vaikeuttaa hänen mahdollisuuksiaan päästä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Apulaisoikeusasiamies katsoi, että Matikaisella on työ- ja toimintakyvyn rajoituksia, jotka vaikeuttavat hänen työllistymistään. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan ristiriitaisten kirjausten vuoksi Matikaiselle on voinut jäädä epäselväksi, miksi hänet on ohjattu kuntouttavaan työtoimintaan.

Matikaisen aktivointisuunnitelmiin on kirjattu kuntouttavan työtoiminnan lisäksi, että hän hakee työpaikkoja. Lain mukaan kuntouttavaa työtoimintaa voidaan tarjota vain niille, joiden työ- ja toimintakyky eivät riitä TE-toimiston palveluihin.

Ratkaisua varten apulaisoikeusasiamies pyysi Sastamalan työllisyyspalveluilta selvityksen Matikaisen tapauksesta. Selvityksen mukaan Matikainen ohjattiin kuntouttavaan työtoimintaan, koska hänelle ei työkykynsä ja elämäntilanteensa vuoksi voitu tarjota työtä eikä julkisia työvoimapalveluja.

Työllisyyspalvelujen mukaan kuntouttavan työtoiminnan aikana oli tarkoitus selvittää Matikaisen toiminta- ja työkykyä ja kokeilla soveltuvia työtehtäviä.

Työllisyyspalvelut katsoo, että Matikainen ei ole esittänyt mitään sellaista asiantuntijalausuntoa, jonka mukaan hän ei voisi terveydentilansa vuoksi ollenkaan osallistua kuntouttavaan työtoimintaan.

Yritykset teettävät töitä ilman palkkaa

Sastamalan kuntouttava työtoiminta nousi julkisuuteen syksyllä, kun kävi ilmi, että työttömät tekevät ilman palkkaa töitä yritysten hyväksi. Työttömät ovat tehneet muun muassa WC-peilejä kylpyhuonekalusteita valmistavalle yritykselle.

Aluehallintovirasto selvittää parhaillaan, onko yritysten teettämä työ ollut lain mukaista. Asian saaman julkisuuden vuoksi kaksi yritystä perääntyi yhteistyöstä Sastamalan työllisyyspalvelujen kanssa.

Jo keväällä aluehallintovirasto oli kiinnittänyt huomiota siihen, että Sastamalassa ja Punkalaitumella työttömiä oli ohjattu kuntouttavaan työtoimintaan lain vastaisesti.

Avi kävi läpi 54 työttömän aktivointisuunnitelmat. Avi arvioi, että näistä noin 15–20 henkilöllä ei ollut työ- ja toimintakykyyn tai elämänhallintaan liittyviä ongelmia, joten he olisivat pystyneet ottamaan vastaan kokoaikatyötä.

Sastamala ei ollut myöskään ennen loppuvuotta 2018 tehnyt sosiaalihuoltolain mukaisia päätöksiä kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä. Laissa sanotaan, että jos työttömän aktivointisuunnitelmaan kuuluu kuntouttava työtoiminta, vastuu aktivointisuunnitelman tekemisestä on kunnan sosiaalitoimella.

Sastamalan työllisyyspalvelujen mukaan puutteet on korjattu.

Matikainen vaatii päättäjiltä toimia

Jari Matikainen on jälleen sairauspäivärahalla vuoden 2019 loppuun saakka.

– Ensi vuodesta en vielä tiedä. Tuskin menen työttömäksi työnhakijaksi, vaan olen toimeentulotuella, Matikainen sanoo.

Matikainen aikoo nyt kääntää kaikki kivet, jotta kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen epäkohdat selvitetään. Oikeusasiamiehelle kantelun lisäksi hän on tehnyt asiasta kuntalaisaloitteen (siirryt toiseen palveluun). Sen allekirjoitti runsaat 30 henkilöä.

Matikainen vaatii toimia Sastamalan kaupunginhallitukselta ja -valtuustolta sekä johtavilta viranhaltijoilta epäkohtien korjaamiseksi.

Voit keskustella aiheesta kello 20.00 asti.