Katsotko sarjat ahmimalla? Näin taklaat terveyshaitat ja saat mielenrauhan ruudun äärellä

Sarjojen maratonkatsominen voi altistaa ylipainolle tai sydänkohtaukselle, mutta sarjojen seuraamisella voi olla myös hyviä terveysvaikutuksia.

terveysvaikutukset
Sohvaperunat-sarjan toinen tuotantokausi, helsinkiläiset Perttu ja Jarno
Sohvaperunat-sarja teki toisten ihmisten television katsomisesta viihdettä. Television äärellä sarjassa koetaan iloa, liikutusta, suivaantumista ja myötähäpeää.Hannu Oikkonen / Yle

Päivät lyhenevät, ja tuntuu, että sohvan seireenin laulu vain voimistuu. Katsottava ei ainakaan lopu, siitä pitävät lukuisat suoratoistopalvelut huolen.

Suoratoistopalvelut ovatkin tehneet sarjojen bingettämisestä eli maratonkatselusta arkipäivää. Harva malttaa enää katsoa vain yhden jakson, kun tarjolla on koko sarja.

Valitettavasti ruudun äärellä olo altistaa sohvaperunan monenlaisille terveyshaitoille. Onneksi niiltä voi suojautua, sillä edes Game of Thrones tai Downton Abby eivät ole sydänkohtauksen tai autokolarin arvoisia!

Ja onhan sarjojen katsomisella myös paljon hyviä vaikutuksia.

Ota siis sohvaperuna haltuusi seuraavat vinkit, niin voit nauttia sarjoja jännittäen, huvittuen, myötähäpeillen ja itkien, mutta et peläten oman terveytesi puolesta.

Sohvalla rötköttäminen nakertavasta rakentavaksi liikunnalla

Sarjojen suurkulutus tietää usein paljon sohvan pohjalla istumista tai makoilemista. Jos jo työssään istuu paljon, ruutuaika alkaa uhata terveyttä.

Harva syventyy sarjoihin selkä suorana. Pitkään huonossa asennossa oleminen voi jumittaa hartiat ja kipeyttää selän, kertoo Trainer4you:n kehitysjohtaja Riku Aalto.

Jos makoilu lysyssä on jatkuvaa, lihasten rakenteet lyhentyvät ja huonosta asennosta voi tulla normaali. Pahimmillaan sarjojen katselun nautinnoista kertoo muille kumara selkä.

Paikallaan köllötellessä lihakset eivät tee mitään. Mitä ergonomisempi asento on tukirangalle, sitä passiivisempi se on lihaksille. Mukavalta tuntuva asento ei siis välttämättä kuluta tukirankaa, mutta liikkumattomuus hidastaa aineenvaihduntaa, jolloin sarjojen ahmijan paino nousee. Myös verensokeri- ja kolesterolitasot sekä verenpaine nousevat.

Ei kuulosta hyvältä! Paikallaan olemisen vaarat on kuitenkin helppo taklata.

Ihminen eri asennoissa sohvalla.
Sarjoihin syventyneenä kannattaa vaihtaa asennosta toiseen.Esa Huuhko / Yle

Paikallaan oleilun luonne muuttuu sen mukaan, mitä teemme ennen sitä. Jos sohvaperuna urheilee ennen ruudun äärellä tehtävää maratonsuoritusta, istumisen luonne muuttuu nakertavasta rakentavaksi, kun elimistön korjausprosessit käynnistyvät.

Raskaampi liikunta aiheuttaa kehossa tuhoa: energiavarastot tyhjenevät, lihakset väsyvät, lihaksiin tulee mikrorepeämiä, ja hermosto kuormittuu. Kun liikkuu, syö terveellisesti, juo ja venyttelee ennen ruudun ääreen asettumista, sarjan katsominen muuttuu terveysteoksi eli harjoittelusta palautumiseksi.

Aalto muistuttaa, ettei kannata kuitenkaan heittäytyä palautumisen nimissä täysin apaattiseksi, sillä rasituksesta toipuminen on nopeampaa, jos ruudun edessä ei makaa meritähtiasennossa koko iltaa. Kevyt liikunta nopeuttaa palautumista ja saa kuona-aineet huuhtoutumaan kehosta.

Sarjan imusta huolimatta olisi hyvä muistaa kerran puolessa tunnissa nousta ylös. Edes muutamat askeleet voivat viedä kauas elintapasairauksista.

Jopa jääkaapille menoa voi pitää Aallon mielestä terveystekona, jos jääkaapista hakee jotain terveellistä. Jaksojen välillä voi nousta myös tarkistamaan mitä muille asunnossa asuville kuuluu.

Sohvalla kannattaa vaihtaa huonosta asennosta toiseen huonoon asentoon: paras asento on aina seuraava. Näin rasitus kohdistuu tasaisemmin eri puolille kehoa.

Univaje korjataan nukkumalla, mutta valvomiseen auttaa hyvä ruoka

Usein suoratoistopalveluissa uusi jakso alkaa edellisen jälkeen automaattisesti. Illat saattavatkin muuttua taisteluksi, jossa järkevä puoli kehottaa nukkumaan, kun toinen puoli vakuuttaa, että kyllä nyt vielä yksi jakso menee. Huomaamatta yöunet ovat surkastuneet alle kuuden tunnin mittaisiksi.

Keskimäärin suomalaiset nukkuvat yössä vajaa kahdeksan tuntia. Jotkut ovat luonnostaan lyhytunisempia kuin toiset. Oma unentarve selviää nukkumalla loman aikana ilman herätyskelloa.

Unitutkija ja professori Markku Partisen mukaan ihminen pärjää pitkään tunnin univajeella, mutta univelka tulisi jossain vaiheessa maksaa. Monen tunnin univajetta ei ehkä ehdi kuittaamaan viikonloppuna, ja jos velkaa ei kuitata, siitä seuraa haittoja terveydelle.

Dolores ja Teddy Westworld tv -sarjasta
Unitutkija ja professori Markku Partisen mielestä esimerkiksi Westworld on sarja, joka kannattaakin katsoa melko nopeaan tahtiin. Sarjassa on lukuisia henkilöitä ja aikatasoja, joten katsojaa ei päästetä helpolla.HBO

Tutkimusten mukaan (siirryt toiseen palveluun) vuorokauden valvominen vastaa promillen humalaa. (Duodecim Terveyskirjasto). Partisen mukaan aivojen otsalohkon toiminta huononee valvomisen seurauksena samalla tavalla kuin alkoholin.

Jos sarjan pyörteissä on mennyt myöhään, päätöksenteko, tarkkaavaisuus ja ennakointi voivat seuraavana päivänä olla tavallista vaikeampia. Liian vähän nukkunut sohvaperuna voi suuttua helpommin, päästää suustaan sammakoitaja ottaa tavallista enemmän riskejä.

Partinen painottaa, että jo yksi yö valvomista tekee ihmisen alttiiksi nukahtamaan ja lisää siten auto-onnettomuusriskiä.

Viikon univajeen jälkeen ihmisen tulehdusarvot nousevat. Vastustuskyky laskee, jolloin herkkyys sairastua flunssaan ja muihin infektioihin kasvaa.

Jos sarjojen seikkailut houkuttelevat joka ilta enemmän kuin nukkuminen, unenpuute altistaa pikkuhiljaa pysyvämmille terveysongelmille.

Laiskanlinnassa öitään viettävän aineenvaihdunta muuttuu vähitellen ja sisäelinten ympärille kerääntyy rasvaa. Vyötäryn ympärys kasvaa, ja samalla kasvaa myös riski sairastua aikuistyypin diabetekseen.

Valvomisen seurauksena verisuonten sisäpinnat voivat kalkkeutua, jolloin verenpaine nousee. Pahimmassa tapauksessa seurauksena on sydän- tai aivoinfarkti.

Valvominen voi aiheuttaa Partisen mukaan jopa masennusta. Pitkäaikaisissa seurannoissa on todettu, että kun ihminen nukkuu liian vähän, hänen mielialansa laskee.

The queen of Dragons från Game of Thrones.
Suuret katsojamenestykset, kuten Game of Thrones, ovat pakottaneet ihmiset jälleen nauttimaan sarjoja jakso kerrallaan julkaisemalla yhden jakson viikossa. Suomessa suurimmat fanit joutuivat tinkimään yöunistaan, kun jaksot tulivat katsottaviksi aamuyöstä.HBO / Yle

Vaikka kuinka houkuttaisi hengata huumelaboratoriossa Breaking Badin parissa tai uppoutua Prinssi Edwardin saaren arkipäivään Annan kanssa, univajeesta ei selviä kuin nukkumalla.

Pientä kauppaa väsymyksen kanssa voi tehdä niin, että nukkuu iltapäivällä noin kahdenkymmenen minuutin päiväunet. Jos aikomuksena on bingettää sarjoja koko yö, suoritukseen voi valmistautua ottamalla muutaman tunnin nokkaunet.

Nukkumista voi yrittää myös tehostaa liikunnalla, jotta saman palauttavan vaikutuksen saisi lyhyemmässä ajassa. Liikunta voi nimittäin nopeuttaa nukahtamista ja parantaa unen laatua.

Illalla kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, mitä katsoo. Unet voivat jäädä huonoiksi, jos nukkuessa joutuu pakenemaan sarjan hirviötä koko yön.

Luksusta on, jos valvomisen jälkeen voi nukkua aamulla myöhään, niin että saa tarpeeksi syvää unta. Silloin haasteena on valoisuus ja biologinen rytmi, jotka voivat kuitenkin lyhentää aamulla unta, vaikka illalla olisi mennyt myöhään.

Yle Areenan sarjojen etusivu.
Usein suoratoistopalveluissa on tarjolla koko kausi. Netflixin tutkimuksen mukaan ihmiset katsovat sarjoja yleensä vähintään kaksi jaksoa putkeen. Antti Seppälä / Yle

Jos bingettäjän on tarkoitus katsoa koko sarja putkeen yön aikana, energiajuomat ja kahvi voivat auttaa keskittymään. Juominen lisää tarvetta pissata, mikä pitää huolta siitä, että sohvalta tulee välillä noustua ylös.

Kahvinjuonti öisin ei ole jatkuvasti suositeltavaa, sillä ruuansulatus ei toimi yhtä hyvin kuin päivällä. Kahvin lipittäminen yöllä voi ärsyttää vatsaa, aiheuttaa närästystä ja pitkään käytettynä jopa vatsahaavan. Tummapaahtoinen kahvi säästää vatsaa, koska se ei ole niin hapanta kuin vaaleammaksi paahdetut.

Partinen kehottaa tarkkailemaan myös sitä mitä syö. Vaikka katsottavan kaveriksi sopivat usein pitsa, sipsit ja karkit, nopeasti imeytyvät hiilihydraatit alkavat väsyttää. Nouseva verensokeri virkistää hetkeksi, mutta jarruttaa vireystasoa ylläpitävien oreksiinien imeytymistä.

Sohvalla seuraksi kannattaa siis valita marjoja, hedelmiä, kasviksia, valkuaista ja kevyttä lihaa.

Valvominen on monen pahan alku, mutta univajeesta voi olla jotain hyötyäkin: sitä käytetään nimittäin joskus hoitona vaikeaan masennukseen. Unideprivaatiossa estetään ihmistä nukkumasta, jolloin hänen mielialansa kohoaa. Samalla tavalla vähäisten unien jälkeen monesti aivan normaalitkin asiat hihityttävät.

Pahimmassa tapauksessa oma elämä jää elämättä

Sarjat on tehty koukuttaviksi. Yleensä jakso loppuu tukalaan paikkaan niin, että on pakko kiirehtiä seuraavaan.

Koukuttuminen muuttuu riippuvuudeksi kun siitä tulee pakonomaista eli katsomista ei voi lopettaa negatiivisista vaikutuksista huolimatta: jos ei hoida velvollisuuksia, tapaa mieluummin Salattujen elämien hahmoja kuin oikeita ihmisiä eikä huolehdi omasta terveydestään, on syytä olla huolissaan.

Jyväskylän Mehiläisen työterveyspsykologi Anu Siika-ahon mukaan ihmisille voi tulla riippuvuus mihin vain. Tärkeä kysymys on, että miksi katsoo paljon sarjoja. Jos takapuoli hinautuu aina sohvalle ruudun ääreen, koska yrittää vältellä vaikkapa tunteita tai velvollisuuksia, katsomisesta voi tulla tuhoavaa.

Sarjojen parissa tuntikausia viettävän kannattaa myös miettiä, mitä häneltä jää tekemättä. Pahimmassa tapauksessa oma elämä jää elämättä.

Siika-aho kehottaa myös kiinnittämään huomiota siihen, mitä katsoo. Sarjat voivat arkipäiväistää sellaista, mikä ei ole normaalia. Esimerkiksi Temptation Islandin katsominen voi olla ihanan nollaavaa, mutta myös muuttaa esimerkiksi ajatuksia seurustelusta.

Sarjoilla on katsojalle myös paljon hyvää annettavaa. Ne esimerkiksi irtaannuttavat ja palauttavat työstä. Tutkimuksissa (siirryt toiseen palveluun) on todettu kirjojen kehittävän empatiakykyä. Samalla tavalla samaistuessamme sarjojen hahmoihin, voimme kokea empatiaa ja samaistumista.

Samaistumalla hahmoihin sohvaperuna voi myös oppia Siika-ahon mielestä sarjoista: asiat eivät välttämättä ole mustavalkoisia, hyvä ei ole täysin hyvä eikä paha ole täysin paha. Monen hahmon kautta katsoja voi alkaa ymmärtää paremmin eri näkökulmia.

Sarjoista voi saada myös turvahahmoja omaan elämään. Samaistumalla hahmoihin sarjatulittaja voi voimaantua ajattelemaan, että jos sarjan hahmo pystyi toimimaan vaikeassa tilanteessa, niin hänkin pystyy.

Jesse Pinkman och Walter White i gula overaller
Braking Bad -sarjassa tavallinen kemian opettaja ajautuu huumebisneksen maailmaan. Useissa sarjoissa henkilöissä on sekä hyvää että pahaa. Samaistumalla katsoja voi ymmärtää paremmin erilaisia näkökulmia myös oikeassa elämässä.High Bridge Entertainment

Sarjojen tuijottaminen mielletään helposti epäsosiaaliseksi toiminnaksi, mutta ne myös antavat katsojalle puheenaiheita kahvipöytään ja esimerkiksi fanitapaamisista voi saada jopa uusia ystäviä.

Sarjat ovat myös nousseet elokuvien rinnalle arvostetuksi kulttuurituotteeksi. Niinpä monet niistä alkavat olla niin tärkeä osa populaarikulttuuria, että ne voidaan laskea yleissivistykseksi. Sarjojen suurkuluttaja voi siis ylpeydellä päteä tiedoillaan tietokilpailuissa – tai ihan muuten vain.