Raision kaupunginjohtaja esittää tuloveroprosentin korotusta – talousvajetta halutaan paikata parilla miljoonalla eurolla

Raisio
Läheltä
Yle

Raisiossa harkitaan kunnallisveroprosentin korotusta talousvajeen oikaisuun.

Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen ehdottaa ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että Raisio korottaa tuloveroprosenttiaan 0,5 prosenttiyksiköllä. Tällöin nykyinen 19,75 veroprosentti nousisi 20,25:een prosenttiin.

Tämä toisi kaupungille yli kaksi miljoonaa lisäeuroa.

Samalla ehdotetaan kuitenkin yleisen kiinteistöveroprosentin ja vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentin laskua. myös vesitaksoihin esitetään pienoista laskua.

Raisio pyrkii sopeuttamaan talouttaan ensi vuonna ainakin kahdella miljoonalla eurolla, jolloin talousarvio päätyisi vain noin 3,6 miljoonaa euroa pakkaselle.

Lue lisää:

Raision kaupunki aloittaa yt-neuvottelut – säästöohjelmassa etsitään neljän miljoonan euron säästöjä muutaman vuoden sisällä

Raisio suunnittelee peruskoulujensa perusteellista mylläystä – Vaisaaren yläkoulu jaettaisiin kahtia