Sähköisellä viisumilla Venäjälle on matkustanut kuukauden aikana jo 1 400 suomalaista – satojen matka tyssäsi rajalle

Kuukausi sitten Venäjä otti käyttöön ilmaisen e-viisumin, jonka avulla voi matkustaa Pietariin ja Leningradin alueelle. Suomen rajaviranomaiset eivät tilastoi erikseen sähköisellä viisumilla tehtäviä matkoja. Venäjällä ensimmäisen kuukauden luvut tulivat tänään julki.

matkailu
Turistit valokuvaavat Eremitaašin edustalla.
.Sven Simon / AOP

Pietarin matkailun edistämiskeskus raportoi, että sähköisellä viisumilla alueelle on saapunut 16 000 matkailijaa lokakuun aikana. Hakemuksia on tullut 50 maasta yhteensä 29 000. Aktiivisimpia olivat Viron, Latvian ja Suomen kansalaiset.

Suomesta on haettu sähköistä viisumia Pietarin alueelle lähes 2 000 kertaa. Venäjälle asti on päässyt toistaiseksi noin 1 400 suomalaista, kertoo Jana Makshina Pietarin matkailun edistämiskeskuksesta.

Osalla matka pysähtyy rajalle

Monet ovat kohdanneet viisumihakemuksen täyttämisessä ongelmia, jotka paljastuvat vasta rajalle saavuttua. Venäläisviranomaisten mukaan virheitä sattuu noin 3 %:lla hakijoista. Useimmiten nämä liittyvät henkilötietojen ja etenkin nimen oikeinkirjoitukseen. Erityisesti suomalaisnimissä esiintyvät ääkköset pitää ottaa huomioon hakemusta täyttäessä.

Joissain tapauksissa Pietariin on yritetty tulla Kaliningradiin haetulla e-viisumilla.

Yksi matkustaja kokeili onnea yrittäessään päästä Venäjälle Allegro-junalla, jossa sähköinen viisumi ei kuitenkaan vielä toimi.

Jevgeni Bogdanov