Turkin sotilasoperaatiota vastaan osoitettiin lauantaina mieltä ympäri Suomea – Kaksi viikkoa sitten poliisi joutui käyttämään etälamautinta

Mielenosoittajat vaativat lentokieltoaluetta Koillis-Syyrian ylle, Suomen tulisi perua Turkkiin myöntämänsä asevientiluvat.

Turkin hyökkäys
Poliisi kertoo käyttäneensä voimakeinoja Turkin toimia ja Syyrian sotaa vastustavan mielenosoituksen yhteydessä. Mielenosoittajien kulkue Rautatieaseman edessä Helsingissä lauantaina 19. lokakuuta.
Turkin sotilasoperaatiota vastaan osoitettiin mieltä viimeksi lauantaina 19. lokakuuta.Irene Stachon / Lehtikuva

Lauantaina järjestettiin jälleen mielenosoituksia, joilla vastustetaan Turkin sotilasoperaatiota Koillis-Syyriassa. Mielenosoittajat lähtevät kaduille muun muassa Turussa, Tampereella, Kokkolassa ja Helsingissä, kertoo Turun mielenosoituksen järjestävä Rojavan ystävät tiedotteessa.

Turun mielenosoitus kokoontui kävelykadulle iltapäiväkolmelta.

Helsingissä mielenosoitusmarssin oli kutsunut koolle Kurdistan solidaarisuus -verkosto Helsinki. Myös Helsingissä Turkin-vastainen mielenilmaus kokoontui iltapäivällä kello kolme. Hakaniementorilta lähtevä kulkue marssi Kaisaniemen kautta Narinkkatorille. Lukuisat kansalaisjärjestöt ja ryhmät tukivat tapahtumaa.

Poliisin mukaan Helsingin mielenosoituksessa oli noin 300 osallistujaa. Tampereella järjestettyyn vastaavaan mielenilmaukseen osallistui poliisin mukaan alle sata ihmistä ja Turussa joitakin kymmeniä.

Toimia vaaditaan Turkilta, EU:lta ja Suomelta

Tiedotteen mukaan lauantaina vietettiin kansainvälistä toimintapäivää, jolla halutaan osoittaa globaalia vastustusta Turkin sotatoimille. Turkin lokakuussa alkaneen hyökkäyksen jälkeen Suomessa on järjestetty toistakymmentä mielenilmausta. Mielenosoittajat vaativat toimia Turkilta, EU:lta ja Suomelta.

Mielenosoittajat vaativat Suomea perumaan kaikki 21 Turkkiin myönnettyä aseteollisuuden vientilupaa. Suomelta vaaditaan myös EU:n puheenjohtajamaana, että maa ryhtyisi EU:ssa toimiin Turkin sotaoperaation lakkauttamiseksi. Mielenosoittajat ehdottavat muun muassa Turkin asettamista kauppasaartoon.

Koillis-Syyrian ylle halutaan myös asetettavan lentokieltoalue, jotta Turkin ilmaiskut saataisiin loppumaan. Suomi on osa äärijärjestö Isisin kukistamiseksi perustettua kansainvälistä koalitiota, jolta mielenosoittajat lentokieltoaluetta penäävät. Koalition osana Suomella on heidän mielestään velvollisuus vaikuttaa asiaan.

Tiedotteessa kannustetaan myös yksittäisiä ihmisiä boikotoimaan turkkilaisia tuotteita sekä matkustamista Turkkiin.

Poliisi käytti voimakeinoja edellisessä mielenosoituksessa

Kaksi viikkoa sitten järjestetyssä vastaavassa mielenosoituksessa poliisi turvautui voimakeinoihin. Järjestävän osapuolen ajoneuvo yritti osallistua kävellen järjestettyyn kulkueeseen Helsingissä.

Poliisi kertoi neuvotelleensa tunnin ajan mielenosoituksen järjestäjien kanssa. Järjestäjien toiveena oli liikkua kulkueen kärjessä autolla. Turvallisuussyistä poliisi määräsi järjestäjiä jättämään auton pois.

Määräyksestä huolimatta ajoneuvo lähti kulkueen mukaan, ja poliisi pysäytti kulkueen heti Narinkkatorille. Poliisi kertoo lopulta rikkoneensa ajoneuvon ikkunan pysäyttääkseen sen.

Lähes samanaikaisesti useampi mielenosoittaja esti poliisiauton liikkumisen. Tässä yhteydessä poliisi käytti etälamautinta henkilöön, joka vastusti poliisia. Voimatoimet herättivät kritiikkiä järjestäjätaholta ja mielenosoittajilta.

Kahden viikon takaisen mielenosoituksen aikana poliisin tilannekeskuksen yleisjohtajana toimineen ylikomisarion Jere Roimun mukaan ajoneuvosta oli tehty etukäteen päätös, ettei sitä päästetä kaduille.

– Edellisessä vastaavassa mielenosoituksessa mielenosoittajilla oli auto, ja silloin mielenosoitus päättyi lähetystöalueelle, jossa tapahtui vahingonteko. Mielenosoitusväki liikkui ja juoksenteli lähetystöalueella niin, että auto ajoi ihmisten seassa, Roimu kertoi mielenosoituksen jälkeisenä päivänä.

Roimun mukaan poliisilla oli epäily, että mielenosoitus saattaisi suunnata ennalta sovitusta reitistä huolimatta esimerkiksi Kaivopuiston lähetystöalueelle.

Mielenosoituksen järjestäjän, Yhdessä Rojavan puolesta -solidaarisuusverkoston mukaan poliisi ei millään tavalla ilmoittanut etukäteen, ettei autoa saa käyttää.

Helsingin poliisista kerrottiin, että myös tällä kerralla poliisi oli paikalla turvaamassa mielenosoitusoikeuden toteutumista sekä yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Ylen tietojen mukaan muun muassa ratsupoliiseja oli paikalla.

Poliisi tviittasi olevansa paikalla ohjaamassa liikennettä:

Lue myös:

Poliisi käytti etälamautinta Helsingissä Turkin sotatoimia kurdien itsehallintoalueella vastustavassa mielenosoituksessa(19.10.)

Poliisi vastaa kritiikkiin toiminnastaan lauantain mielenosoituksessa(20.10)

Korjattu 2.11.2019 klo 14: Otsikkosta muutettu "vime kerralla järjestetyssä" -> "kaksi viikkoa sitten järjestetyssä"