Malmössä tapahtui kaksi räjähdystä

Perjantai-iltana räjähti keskustassa ja lauantaina aamuyöllä lähiössä.

räjähdykset
kartta
Malmössä tapahtui räjähdys eilisiltana sekä myöhemmin aamuyöllä Almgårdenin lähiössä. Kalevi Rytkölä / Yle

Etelä-Ruotsissa Malmössä on sattunut kaksi räjähdystä, kertovat ruotsalaiset tiedotusvälineet.

Perjantai-iltana kello 22.20 aikoihin räjähti kaupungin keskustassa. Räjähdys rikkoi ikkunoita ja vahingoitti kerrostalon sisäänkäyntiä. Poliisi kertoi Aftonbladetille (siirryt toiseen palveluun), että ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta.

Aamuyöllä kello 3.15 räjähti Almgårdenin lähiössä asuintalon rappukäytävässä tai sen lähellä. Voimakas räjähdys aiheutti vaurioita rakennukselle ja rikkoi ikkunoita. SVT:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) kolme ihmistä otettiin kiinni rikospaikan läheltä.

Myös perjantaina aamuyöllä Malmössä sattui räjähdys. Poliisi on pidättänyt kolme epäiltyä liittyen perjantaiaamun räjähdykseen.

Kukaan ei ole loukkaantunut räjähdyksissä. Välikohtausten arvellaan liittyvän rikollisryhmien välienselvittelyyn.

Lue lisää:

Ruotsissa levoton yö ja aamu – alamaailman mies ammuttu, kahdessa paikassa räjähti