BBC: Airbnb kieltää tilojen vuokraamisen juhlatiloiksi – taustalla viisi henkeä vaatinut ammuskelu halloween-juhlassa

Airbnb ryhtyy toimiin luvattomien osapuolien torjumiseksi majoituspalvelusta ja väärinkäytösten lopettamiseksi.

Ulkomaat
Orindassa, Kaliforniassa poliisi valvoi rikospaikkaa, jossa viisi kuoli halloween-juhlan ammuskelussa torstaina.
Orindassa, Kaliforniassa poliisi valvoi rikospaikkaa, jossa viisi kuoli halloween-juhlan ammuskelussa torstaina.John G. Mabanglo / EPA

Majoituspalvelu Airbnb ilmoittaa kieltävänsä asuntojen vuokraamisen juhlakäyttöön, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Yksityiskoteja majoitukseen vuokraava Airbnb kertoi rajoituksestaan sen jälkeen, kun Yhdysvalloissa Kaliforniassa Orindan kaupungissa viisi ihmistä kuoli palvelun kautta vuokratun asunnon halloween-juhlan ammuskelussa torstaina.

Kolme uhreista kuoli talossa ja kaksi kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa. Kaikki kuolleet olivat alle 30-vuotiaita.

Lauantaihin mennessä poliisi ei ollut pidättänyt tai tunnistanut yhtään epäiltyjä. Poliisien mukaan talosta on kuitenkin löytynyt kaksi ampuma-asetta.

Asunto oli vuokrattu pienelle ryhmälle tekosyyn varjolla, mutta se julkistettiin Instagramissa halloween-juhlien pitopaikaksi, jonne osallistui lopulta yli sata ihmistä.

Asunnon omistaja ei ollut antanut lupaa juhlille, Airbnb kertoo.

Toimitusjohtaja Brian Chesky tviittasi Airbnb:n ryhtyvän toimiin luvattomien osapuolien torjumiseksi ja väärinkäytösten lopettamiseksi.

Yritys aikoo esimerkiksi lisätä riskialttiiksi merkittyjen tai epäilyttävien varausten seulomista sekä perustaa uuden yksikön, joka reagoi nopeasti ilmoituksiin juhlapaikkoina käytettävistä Airbnb-majapaikoista.

Lähteet: BBC, AP, Reuters, AFP