Uudet kansanedustajat ponnistavat eduskuntaan hyvin erilaisista lähtökohdista – vuosituloissa yli 240 000 euron erot

Eniten uusista kansanedustajista tienasi viime vuonna Aki Lindén (sd.), jonka tulot olivat yli 250 000 euroa.

kansanedustajat
Kansanedustaja Aki Linden , sdp,  täysistunnossa 11.9.2019
Eniten uusista kansanedustajista viime vuonna tienasi Aki Lindén (sd.), joka toimi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana.Pekka Tynell / Yle

Eduskuntaan ponnistetaan hyvin erilaisista lähtökohdista. Suurimpien ja pienempien tienestien ero oli yli 240 000 euroa viime vuonna, kun uudet kansanedustajat vasta suunnittelivat vaalikampanjoitaan.

Tämä selviää tänään julkitulleista verotiedoista. Yle kiinnitti tiedoissa huomiota ensimmäisen kauden kansanedustajien tuloihin.

Vähiten uusista kansanedustajista tienasi viime vuonna Mauri Peltokangas (ps.), jolle kertyi 8 439 ansiotulot.

Peltokankaan puoluetoveri, yrittäjä Veikko Vallinin (ps.) tulot viime vuonna olivat 12 285 euroa, jotka kertyivät kahta euroa lukuun ottamatta ansiotuloista.

Pienistä verotuloista huolimatta Vallin on yksi varakkaimmista kansanedustajista. Vallin on tehnyt tilinsä muun muassa urheiluravinneyrittäjänä ja hänen omistamien kiinteistöjen arvo on yhteensä 2,1 miljoonaa euroa (siirryt toiseen palveluun).

Kymmenen vähiten tiennannutta uutta kansanedustajaa

Nimi

Ansiotulot

Pääomatulot

Yhteensä

Mauri Peltokangas (ps.)

8 439

0

8 439

Veikko Vallin (ps.)

12 283

2

12 285

Ano Turtiainen (ps.)

12 470

0

12 470

Sanna Antikainen (ps.)

17 926

0

17 926

Ale Jussi Wihonen (ps.)

19 340

0

19 340

Janne Heikkinen (kok.)

22 100

0

22 100

Hanna Holopainen (vihr.)

26 450

0

26 450

Sheikki Laakso (ps.)

27 567

0

27 567

Piritta Rantanen (sd.)

20 027

7 561

27 588

Bella Forsgrén (vihr.)

27 778

0

27 778

Kolmanneksi vähiten uusista kansanedustajista tuloja kertyi yrittäjä Ano Turtiaiselle (ps.), joka tienasi 12 470 euroa viime vuonna.

Neljänneksi vähiten viime vuonna nettosi lähihoitaja Sanna Antikainen (ps.). Antikaisen tulot olivat 17 926 euroa.

Viidenneksi vähiten tuloja tilitti viime vuonna Ale Jussi Wihonen (ps.), jolle kertyi 19 340 euroa ansiotulot.

Kansanedustaja Sanna Antikainen
Sanna Antikaisen tulot olivat 17 926 euroa.Ari Tauslahti / Yle

Lindén tulolistan kärjessä

Eniten eduskuntaan nousseista kansanedustajista tienasi turkulainen Aki Lindén (sd.), joka toimi viime vuonna Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana.

Lindén tilitti viime vuonna 252 383 euron vuositulot, joista 1 972 euroa oli pääomatuloja.

Kymmenen eniten tiennannutta uutta kansanedustajaa

Nimi

Ansiotulot

Pääomatulot

Yhteensä

Aki Lindén (sd.)

250 411

1 972

252 383

Anna-Kaisa Ikonen (kok.)

145 511

3 815

149 326

Pirkka-Pekka Petelius (vihr.)

148 273

0

148 273

Eeva Kalli (kesk.)

122 119

679

122 798

Jussi Saramo (vas.)

98 125

0

98 125

Riikka Slunga-Potsalo (ps.)

95 056

0

95 056

Hanna Huttunen (kesk.)

91 607

2 905

94 512

Mirka Soinikoski (vihr.)

87 686

5 945

93 631

Jouni Ovaska (kesk.)

88 367

0

88 367

Seppo Eskelinen (sd.)

78 882

2 944

81 826

Lindén tienasi uusista kansanedustajista ylivoimaisesti eniten. Seuraavana listalla on Pirkanmaan vaalipiiristä valittu Anna-Kaisa Ikonen (kok.), jonka tulot jäivät yli 100 000 euroa Lindénistä.

Ikonen tienasi valtiovarainministeriön valtiosihteerinä 149 326 euroa viime vuonna. Tuloista 3 815 oli pääomatuloja.

Kolmanneksi eniten tienasi näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius (vihr.). Petelius nettosi viime vuonna 148 273 ansiotulot.

Neljänneksi eniten edustajista tuloja tilitti satakuntalainen Eeva Kalli (kesk.), joka Miltton Networksin toimitusjohtajana sai kasaan 122 798 euron vuositulot.

Ministerit pääsääntöisesti hyvätuloisia

Ministereiksi on noussut pääsääntöisesti hyvätuloisia suomalaisia, eikä tämä ole ihme. Osa ministereistä jatkaa viime kaudella alkanutta ministeritaivalta tai parlamentaarikon uraa eduskunnassa.

Tulokuningas viime vuoden tuloissa oli maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.), joka toimi myös viime kaudella ministerinä.

Leppä tienasi yhteensä 145 131 euroa, joista 12 377 euroa oli pääomatuloja. Leppä toimii myös maatalousyrittäjänä.

Ministerien tulot viime vuonna

Nimi

Ansiotulot

Pääomatulot

Yhteensä

Jari Leppä (kesk.)

132 754

12 377

145 131

Mika Lintilä (kesk.)

145 081

0

145 081

Annika Saarikko (kesk.)

143 102

0

143 102

Thomas Blomqvist (r.)

125 777

0

125 777

Sirpa Paatero (sd.)

114 145

0

114 145

Krista Kiuru (sd.)

108 665

0

108 665

Timo Harakka (sd.)

76 508

27 511

104 019

Antti Kaikkonen (kesk.)

102 275

0

102 275

Anna-Maja Henriksson (r.)

101 269

204

101 473

Antti Rinne (sd.)

95 218

0

95 218

Ville Skinnari (sd.)

88 445

0

88 445

Aino-Kaisa Pekonen (vas.)

86 115

0

86 115

Pekka Haavisto (vihr.)

85 976

0

85 976

Krista Mikkonen (vihr.)

84 764

0

84 764

Tytti Tuppurainen (sd.)

81 584

0

81 584

Maria Ohisalo (vihr.)

80 105

0

80 105

Hanna Kosonen (kesk.)

78 365

0

78 365

Katri Kulmuni (kesk.)

77 898

0

77 898

Li Andersson (vas.)

76 928

0

76 928

Sanna Marin (sd.)

76 126

0

76 126

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) ei jäänyt kauas Lepästä. Viime kaudella elinkeinoministerinä toiminut Lintilä tienasi 145 081 euroa.

Ministereistä tulojonon häntäpäähän jäi liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.), jonka vuositulot olivat 76 126 euroa.

Oikaisu 4.11.2019, kello 14.16: Kansanedustaja Janne Heikkisen (kok.) tulot oli ilmoitettu jutussa väärin. Heikkisen kerrottiin saaneen 220 990 ansiotulot. Oikea luku on 22 100 euroa.