Liettuan presidentti saapuu Suomeen – kotimaassaan huippusuosittu Gitanas Nauseda joutui kautensa aluksi valeuutishyökkäyksen kohteeksi

Tutkija arvioi, että Suomen ja Liettuan presidenttien keskustelussa nousee esille muun muassa ydinvoiman turvallisuus Valko-Venäjällä.

Liettua
Toinen pääehdokkaista, ekonomisti Gitanas Nauseda.
Gitanas Nauseda voitti presidentinvaalit toukokuussa. Hän oli puolueista riippumaton ehdokas, jonka tausta on pankkimaailmassa.Alfredas Pliadis / AOP

Liettuan toukokuussa valittu presidentti Gitanas Nauseda saapuu tiistaina Suomeen ja tapaa presidentti Sauli Niinistön. Presidenttien on tarkoitus keskustella muun muassa Euroopan turvallisuudesta.

Liettualainen politiikan tutkija arvioi, että Nauseda saattaa haluta keskustella Ukrainan tilanteesta ja valkovenäläisestä ydinvoimasta. Valko-Venäjällä sijaitseva Astravetsin ydinvoimala on Liettualle yksi tärkeimmistä turvallisuuskysymyksistä, selittää professori Tomas Janeliunas Vilnan yliopiston kansainvälisten suhteiden ja politiikan tutkimuksen instituutista.

Liettuassa Astravetsin ydinvoimalaa ei pidetä turvallisena. Sen rakennustyömaalla on tapahtunut jopa kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Voimalaitos sijaitsee Liettuan rajan tuntumassa, lähellä pääkaupunkia Vilnaa.

Liettua haluaa, että Euroopan maat painostavat Valko-Venäjää soveltamaan nykyistä korkeampia turvallisuusstandardeja.

Suomen-vierailullaan presidentti Nauseda tapaa myös pääministeri Antti Rinteen (sd.) ja eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen (kesk.).

Presidentti vähäosaisten puolella

Professori Janeliunasin mukaan Nauseda on nyt kotimaassaan erittäin suosittu.

– Hänellä on jonkinlainen kuherruskuukausi meneillään, Janeliunas sanoo.

Presidenttinä Nauseda puhuu erityisesti siitä, miten eriarvoisuus murentaa kansan yhtenäisyyttä.

– Tämä oli hänen pääviestinsä myös vaalikampanjassa. Hän haluaa lisätä sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja edetä kohti hyvinvointiyhteiskuntaa, Janeliunas sanoo.

Liettuan presidentti Gitanas Nauseda.
Presidentti Nauseda on Liettuassa erittäin suosittu.Valda Kalnina / EPA

Nauseda haluaa kohentaa vähäosaisten asemaa ja ajaa voimakkaasti muun muassa eläkkeiden nostoa. Tutkija huomauttaa, että tämä on aluetta, joka ei varsinaisesti kuulu presidentille.

– Budjetti menee hallituksen ja parlamentin kautta. Presidentin rooli tässä prosessissa on perinteisesti hyvin pieni. Nauseda on kuitenkin maininnut, että hän saattaa käyttää veto-oikeutta budjettiin, jos se ei vastaa hyvinvointiyhteiskunnan periaatteita, Janeliunas sanoo.

– Jos näin käy, se olisi hyvin epätavallista.

Nausedan ehdotuksista keskustellaan Liettuassa myös kriittiseen sävyyn, toteaa professori Ramunas Vilpišauskas Vilnan yliopiston kansainvälisten suhteiden ja politiikan tutkimuksen instituutista.

– Häntä on arvosteltu hätiköiden valmistelluista ehdotuksista, jotka keskittyvät hyvinvointivaltion nimissä kapeasti sosiaalitukiin, lähinnä vanhojen ihmisten eläkkeisiin, Vilpišauskas sanoo.

– Ne eivät tarjoa strategista visiota uudistuksista koulutuksen, sosiaalisen pääoman ja terveydenhuollon alalla, jotka kaikki ovat tyypillisesti osa hyvinvointivaltiota Euroopan maissa.

Outo viesti "ulkoministeriöstä"

Uuden presidentin kauteen on mahtunut myös draamaa. Nauseda joutui kautensa aluksi valeuutishyökkäyksen kohteeksi.

Monet tiedotusvälineet saivat lokakuussa Liettuan ulkoministeriön sähköpostiosoitteesta tiedotteen, jonka mukaan presidentti Nauseda olisi pyytänyt Yhdysvaltoja siirtämään ydinaseita Liettuaan.

Muun muassa uutistoimisto BNS ja Liettuan yleisradio uutisoivat, että kyse oli ilmeisesti hakkerien iskusta.

– Tässä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Edellinen presidentti Dalia Grybauskaite oli Venäjän propagandan kohteena, professori Vilpišauskas sanoo.

Kuvassa Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite ja Sauli Niinistö kättelevät vuonna 2014 Helsingissä.
Kuvassa Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite ja Sauli Niinistö kättelevät vuonna 2014 Helsingissä.Markku Ojala / AOP

Hän lisää, että joskus myös ministerit, kuten puolustusministeri, ja Nato-liittolaiset, esimerkiksi Liettuassa olevat saksalaisjoukot, ovat valeuutiskampanjoiden kohteena.

Vilpišauskasin mukaan tällaiset valeuutisiskut nähdään Liettuassa osana hybridisodankäyntiä ja niiden taustalla on usein venäläisiä tahoja.

– Yleensä tavoitteena on saattaa huonoon valoon liettualaiset päätöksentekijät tai maan Nato-liittolaiset.

Lue myös:

Ekonomisti Gitanas Nauseda voitti Liettuan presidentinvaalit

Baltian presidenttejä yhdistää politiikan ulkopuolisuus – valtaa vähän, mutta sana hallussa

Valko-Venäjälle nousee maan ensimmäinen ydinvoimala – "Rosatom vetää maan kehitystä taaksepäin", sanoo maasta karkotettu ydinvoiman vastustaja