Kun lasten äiti kuoli, Hermanni Hyytiälä, 40, kantoi koko perheen surun ja rakensi uuden arjen – hänet palkittiin Vuoden isänä

Vuoden isä -palkinto myönnettiin kolmelle isälle. Palkitsemiskriteereissä nostettiin esille turvallinen isyys vaikeissa elämäntilanteissa.

isyys
Mies katsoo taivaalle
Lasten äidin kuolema muutti Hermanni Hyytiälän suhtautumisen kuolemaan. "Uskon siihen, että kärsimys auttaa ihmistä aloittamaan matkan itseensä. Elämästä löytää paljon enemmän kiitollisuutta ja hyvyyttä, kun oppii kulkemaan matkan itseensä ja kohtaamaan muita ihmisiä inhimillisesti ja hyväksyvästi."Jaana Polamo / Yle

Ohuen lumivaipan peittämään maahan on painautunut kouluun kiiruhtaneiden lasten kenkien jälkiä. Keppihevosradan esteet makaavat vaaleansinisen talon edustalla kohdassa, johon leikki on päättynyt. Nyt kotoisan lapsiperhehärdellin täyttämään taloon on langennut raukea aamupäivän hiljaisuus.

Hermanni Hyytiälälle, 40, se on normaalisti merkki siitä, että pian on aika siirtyä kotikonttorilta Jyväskylän Lutakossa sijaitsevalle työpaikalle Goforen toimistoon.

Etätyö on yksi kompromisseista, jotka täytyi tehdä silloin, kun Hyytiälän perheen arki kääntyi päälaelleen ja isä jäi yksin neljän lapsen kanssa.

Hermanni Hyytiälä on yksi kolmesta isästä, jotka saivat tiistaina sosiaali- ja terveysministeriön myöntämän Vuoden isä -palkinnon (siirryt toiseen palveluun). Tällä kertaa palkittujen valintaan vaikuttaneena teemana on työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Hyytiälän lisäksi palkinnon saivat vantaalainen Petri Jaakola sekä helsinkiläinen Jukka Lagerblom.

Palkitut isät ovat pitäneet perhevapaita tai muulla tavoin osoittaneet keinoja yhdistää työ ja perhe-elämä. Palkitsemiskriteereissä nostettiin esille myös turvallinen isyys vaikeissa elämäntilanteissa. Perustelut voit lukea jutun lopusta.

– On nöyrän ylpeä olo. On ollut valtava työ, että olemme perheenä päässeet tähän tilanteeseen, jossa nyt olemme. On vaikea kuvailla matkan varrella tehtyä työmäärää, Hermanni Hyytiälä sanoo liikuttuneena.

Nyt hän on valmis palaamaan sinne, mistä kaikki alkoi. Lisäksi Vuoden isä kertoo, mitkä ovat ne kolme R-kirjaimella alkavaa asiaa, jotka liimaavat Hyytiälän perheen arjen palaset tänä päivänä yhteen.

Elokuvamainen elämänvaihe

KissFM:n chatti oli monelle ensimmäinen kosketus internetiin (siirryt toiseen palveluun) (Iltalehti) ja samalla sivusto oli paikka, jossa erityisesti nuoret kohtasivat toisiaan. Vuonna 1998 chat-sivustolle kirjautuivat 19-vuotias keuruulainen Hermanni ja 18-vuotias Ylivieskasta kotoisin oleva Mira.

– Mira oli minun ensimmäinen naiskontaktini, Hermanni muistelee nauraen 21 vuotta myöhemmin.

Pari muutti yhteen vuonna 2000, kun molemmat olivat vielä opiskelijoita. He halusivat tulevaisuudelta sen perinteisen yhtälön: työn, oman talon, lapsia ja vuosittaisen ulkomaanmatkan.

Vuonna 2007 valmistuneen omakotitalon rakennustyömaalla oli jo mukana parin esikoistytär Emmi. Myöhemmin perhe täydentyi edelleen pojalla ja sitten jälleen tyttärellä.

– Elimme hyvin tavallista ja lapsista lähtöisin olevaa perhearkea.

Seuraava perheonni toi mukanaan myös vastoinkäymisen.

Mira sairastui tulehdukselliseen rintasyöpään kuopuksen ollessa vielä mahassa. Sytostaattihoidot aloitettiin seuraavana päivänä Eemil-vauvan syntymästä. Syöpäsolukko oli jo ehtinyt vallata koko rinnan.

– Siitä alkoi hyvin elokuvamainen elämänvaihe. Sitä on vaikea kuvailla, mitä tapahtui. Vaikka kerron tapahtumia tai tunteita, kokemus ei välity, Hyytiälä pohjustaa.

Mies katsoo valokuvaa
Äidin kuva on aina näkyvällä paikalla olohuoneessa-Jaana Polamo / Yle

Vaikka mikään ei ollut enää entisellään, Hermanni ja Mira Hyytiälä päättivät elää niin tavallista arkea kuin tilanne salli. Sytostaattihoidot veivät äidin voimat, eikä hän enää voinut osallistua arjen askareisiin. Hiljalleen isän mieleen hiipi epätoivo: entä, jos tästä ei enää selvitäkään?

Nyt syöpä oli levinnyt maksaan.

– Olimme lasten kanssa iltapalapuurolla ja syötin kolmea nuorimmaista. Tein lusikalla rinkiä ja annoin jokaiselle puuroa vuoronperään. Mielessäni mietin, mitähän tästä seuraa. Silloin huomasin, että minun täytyy alkaa kantaa yksin arkea ja lasten perustarpeita, Hermanni Hyytiälä muistelee.

Lapsille äidin sairauden konkretisoi hiusten lähteminen. Mira sai olla kotona lähes viimeisiin hetkiinsä saakka.

– Puhuimme perheen kesken hyvin avoimesti asioista. Se auttoi.

Lauantaina 1. helmikuuta 2014 Hermanni Hyytiälä joutui siihenastisen elämänsä raskaimpaan tilanteeseen. Hän valvoi rakkaansa vierellä viimeiseen hengenvetoon. Kotiin palattuaan isän piti kertoa 2-, 4-, 6- ja 8-vuotiaille lapsille, että äiti on nukkunut pois.

Kaikesta huolimatta isä tiesi, että elämän oli jatkuttava.

Oli noustava ja jälleenrakennettava arki yhdessä hankittuun taloon, joka tiivisti Hermanni ja Mira Hyytiälän unelmat.

Oli myös opeteltava kantamaan oman riipivän ikävän lisäksi lasten suru.

Kiukkukohtaus kotiovella ja jälleenrakennus

Lasten äidin kuoleman jälkeen Hermanni Hyytiälä piti kaksi viikkoa sairauslomaa. Sinä aikana hän hoiti kaiken mahdollisen paperityön ja lakiasiat. Niiden määrä yllätti.

Yhtäkkiä hän olikin yksin vastuussa koko perheen taloudesta.

Hyytiälä sai huomata, että hyvinvointivaltio on olemassa lähinnä silloin kun ihminen on hyvinvoiva.

– Kun avuntarve on suurin, apua on hirmu vaikea saada. Pitää itse pitää naruja kädessä ja käydä eri tahoilla vaatimassa apua – hukkua byrokratian rattaisiin. Ei ole tahoa, joka kysyisi, mikä on sinun mielestäsi hyvä elämä, ja toisaalta miten me voisimme auttaa, että voit pyrkiä sitä kohti, Hyytiälä arvioi.

Hyytiälä sanoo, että hän olisi tuskin selvinnyt pykäläviidakosta näinkään helposti ilman isovanhempien apua. Mummot ja papat olivat tiiviisti apuna silloin, kun jälleenrakennus alkoi.

– Heidän ansiostaan en ole tuntenut jääväni yksin. Jos olisimme asuneet vaikka Rovaniemellä, niin tarina voisi olla ihan erilainen, Hyytiälä huokaa.

Kirjapino ja lapsen piirustus
Lukeminen ja polkujuokseminen ovat Hermanni Hyytiälän rakkaita harrastuksia. Varsinkin urheilu on arjessa varaventtiili. Hyytiälä muistaa omasta lapsuudestaan, että lasten harrastukset olivat hänen omalle isälleen tärkeitä. Jaana Polamo / Yle

Lopulta it-alan työkin oli henkireikä, joka sai ajatukset hetkeksi muualle.

– Haluan tässä vaiheessa sanoa kiitokset entiselle työnantajalleni Reaktorille siitä, että vaikean elämänvaiheen ja työn yhteensovittaminen oli mahdollista. Tiedostan sen hyvin, ettei kaikilla ole sitä mahdollisuutta, Hyytiälä sanoo.

Isä ei halunnut kuitenkaan sortua pakenemaan vaikeaa tilannetta työvuoren taakse.

– Tasapainon säilyttäminen työn ja muun elämän välillä on edelleen tosi tärkeää. Jos olisin tehnyt liikaa töitä, siihen käytetty aika olisi ollut lapsilta pois. Tavallaan toinen työ alkoikin aina kun pääsin ansiotyöstä kotiin. Sille piti jättää myös energiaa ja jaksamista.

Ensimmäinen vuosi oli lapsille raskain. Kun isä haki perheen pienimmät päiväkodista, hyvä mieli vaihtui kiukkukohtaukseen viimeistään kotiovella. Lapset tiesivät, ettei äiti olisi tänäänkään kotona odottamassa.

Kotona vieraillut perheneuvolan lastenpsykologi neuvoi, että lasten pitää antaa surra ja saada näyttää surunsa.

– Oli tärkeää tukea lasten käsitystä siitä, ettei tämä ollut heidän vikansa. Se ei ollut kenenkään vika, että tässä kävi näin.

Mies istuu kotisohvalla
Hermanni Hyytiälä on ollut mukana kehittämässä lapsiystävällisempiä ja parempia palveluita muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön peruskoulufoorumissa.Jaana Polamo / Yle

Omassa päässä viiltävät tunteet, kuten ahdistus, suru ja viha, piti jättää arjessa taustalle.

Hermanni Hyytiälä kokee, että hankalat tilanteet ja ajatukset on hyvä sanoittaa.

– Kävin työterveyspsykologilla kolmisen vuotta keskustelemassa vaikeista asioista ja kysymyksistä. Se oli itselle tosi tärkeää selviytymisessä, että sai puhua jollekin näistä tunteista ja teemoista. Ei tarvinnut pitää sisällään koko mielenmaisemaa, Hyytiälä sanoo.

Ensimmäisinä vuosina arki oli selviytymistä päivästä toiseen.

– Ainoa tavoite elämässä oli, että pystyy turvaamaan lapsille normaalin päivän kulun ja turvalliset rutiinit.

Kolme R-kirjainta

Tänä päivänä Hyytiälän taloudessa herätyskello soi viimeistään seitsemältä. Lapset menevät aamupalalle, tekevät muut aamutoimet ja lähtevät omia aikojaan kouluun. Vaikeiden vuosien jälkeen isä nauttii siitä, että jokainen osaa voidella leivän, harjata hampaat ja pakata koulureppunsa itse. Enää ei tarvitse olla neljässä paikassa yhtä aikaa.

– Yleensä olen tässä kotona aamulla töissä ja tarvittaessa autan lapsia lähtemään kouluun tai vien heidät sinne. Päivällä käyn pari tuntia toimistolla. Iltapäivällä tulen takaisin kotiin, ettei nuorimmaisten tarvitse olla yksin. Olen läsnä, mutta teen töitä.

Neljän ja viiden välillä on ruoka-aika, jonka jälkeen lapset lähtevät omiin puuhiinsa, kavereille tai harrastuksiin. Iltapuuhat aloitetaan seitsemän ja puoli kahdeksan välillä.

– Tämä toistaa samaa kaavaa viikosta toiseen, Hyytiälä kertoo hymyillen.

Millainen iskä Hermanni Hyytiälä näkee itse olevansa?

– Elämäntilanteesta johtuen olen joutunut pohtimaan tarkastikin vanhemmuuden otetta. Kun lasten ja vanhempien suhde on 4:1, niin vanhemmuuden ote on erilainen, jos olisi 1:1, eli kaksi aikuista ja kaksi lasta.

Hyytiälä kertoo olevansa lapsiaan kohtaan rakastava ja huolehtiva. Se käy sanomattakin ilmi, sillä keskustelun kääntyessä lapsiin isä hymyilee ja jokaisesta sanasta huokuu ylpeys sekä lämpö.

– Toinen puoli on se, että minä myös vaadin. En pysty antamaan hirveästi eri vapauksia lapsille, koska silloin mopo alkaa helposti keulia. Haluan pitää rutiineista kiinni.

Nelilapsisessa perheessä osoitetaan tiuhaan myös "sisarrakkautta" ja venytetään hermoja puolin jos toisin.

– Olen opettanut, että lapset myös sopivat riitansa. Pyydetään anteeksi ja annetaan anteeksi. Jos isäkin siinä hermostuu, niin hänkin kertoo, mikä oli syynä ja pyytää myös anteeksi. Se on inhimillistä elämää, että välillä on konflikteja.

Mies katsoo läppäriä
Työn ja kotiarjen pyörittäminen sujuu tänä päivänä hyvin. Viikonloppuisin perhe rentoutuu animaatioelokuvien ääressä.Jaana Polamo / Yle

Äidin – tai mamma-enkelin, kuten lapset häntä kutsuvat – kuva löysi paikan piirongin päältä olohuoneen nurkasta. Sieltä hän katsoo perheen touhuja tänäkin päivänä. Pyhäinpäivänä äidin haudalle sytytettiin kynttilä.

– Haluan, että äiti pysyy lasten mielissä. Konkreettisesti häntä muistetaan iltarukouksessa ja -laulussa.

Hyytiälän poppoosta on isän mukaan muodostunut tiivis ja hyvä tiimi.

– Olemme lasten kanssa nöyrän ylpeitä siitä, mistä kaikesta olemme selvinneet, vaikka välillä on ollut tosi myrskyisää ja aallot ovat olleet tosi korkeita. Toivon, että tämä antaa lapsille tulevaan elämään näkemyksellisyyttä ja eväitä aikuisuuteen.

Vuoden isä katsoo tulevaisuuteen luottavaisin mielin.

– Hyvin vaikeista tilanteista voidaan selvitä. Vaikeankaan elämäntilanteen aikana ei ole tullut hetkeä, jolloin olisin ajatellut, ettei tästä selvittäisi. Toki sitä toivoisi, että voisi jakaa jonkun toisen ihmisen kanssa arkea ja ihmetellä lasten kasvua sekä elämää. Se on minulle tärkeää.

Entä mitkä ovat ne kolme R-kirjainta, jotka pitävät perheen arjen kasassa?

– Rakkautta, rajoja ja ruokaa. Niillä pärjää pitkälle.

Vuoden 2019 isät

Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa vuosittain Väestöliiton esityksestä Vuoden Isä -palkinnon. Palkinto jaetaan henkilölle, joka on edistänyt omalla esimerkillään ja toiminnallaan isyyden merkityksen tunnistamista ja lisännyt näin sen arvostusta.

Tänä vuonna palkitut perusteluineen:

Vuoden Isä Hermanni Hyytiälä perheineen.
Jyväskyläläisen Hermanni Hyytiälän perhe palkitsemistilaisuudessa.Kristiina Lehto / Yle

Hermanni Hyytiälä,40, Jyväskylä, neljä lasta

Hyytiälä on yhdistänyt yksinhuoltajuuden ja työelämän muun muassa tekemällä etätöitä ja pitämällä sapattivapaita. Hän on kyennyt turvaamaan perheensä tulevaisuuden ja antamaan lapsilleen turvallisen kasvuympäristön perhettä kohdanneissa kriiseissä. Lasten äiti menehtyi syöpään nuorimman lapsen ollessa 2-vuotias. Hyytiälä on aktiivisesti etsinyt apua ja ratkaisuja yksinhuoltajanperheen arjen pyörittämiseen ja ottanut vastaan tarjottua apua. Hän on ollut mukana kehittämässä lapsiystävällisempiä ja parempia palveluita muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön peruskoulufoorumissa.

Vuoden Isä Petri Jaakola perheineen.
Vantaalaisen Petri Jaakolan perhe palkitsemistilaisuudessa.Kristiina Lehto / Yle

Petri Jaakola, 40, Vantaa, viisi lasta

Jaakola on pystynyt antamaan lapsilleen turvallisen lapsuuden vaikeissa olosuhteissa. Hän on itse kasvanut alkoholistivanhempien perheessä. Jaakola on rakentanut turvallisen isän mallin ilman oman isän mallia. Hän on ollut tukemassa muita vastaavassa tilanteessa olevia miehiä Suomen Uusperheiden Liiton kokemusasiantuntijana ja vertaistukiohjaajana. Jaakola työskentelee opettajana ammattikoulussa ja on opetustyönsä ohella ollut tukena ja turvallisen aikuisen mallina myös monille perheen ulkopuolisille nuorille.

Vuoden Isä Jukka Lagerblom perheineen.
Helsinkiläisen Jukka Lagerblomin perhe palkitsemistilaisuudessa.Kristiina Lehto / Yle

Jukka Lagerblom, 49, Helsinki, viisi lasta

Lagerblom toimii Miessakit ry:n vapaaehtoisena, ja on siellä toiminut esimerkkinä niin sanotusta tavallisesta isästä, joka on läsnä lastensa arjessa. Lagerblomin tarina isyydestä on helposti samaistuttava: hän myöntää avoimesti myös virheensä ja puutteensa. Hän tukee esimerkillään miesten isyyttä ja hyvinvointia. Lagerblom on myös pitänyt perhevapaita.

Lisää vanhemmuuteen liittyviä sisältöjä:

“Olin niin väsynyt, että mua vitutti se vauva” – Tunnetut isät ja äidit kertovat, missä asioissa he kokevat epäonnistuneensa vanhempana

Taru ja Mikko Meritie haluavat onnistua 11-henkisen uusperheen vanhempina – “Väkisinkin joku tuntee välillä olevansa ulkopuolinen”

Radiojakso: Uusperhe on haaste parisuhteelle - Taru ja Mikko Meritie ovat nähneet vaivaa onnistuakseen

Vaativa vanhemmuus -tv-jakso