"Palkattomat miljonäärit" elävät pääomatuloilla – joukossa yrittäjinä rikastuneita ja tunnettujen sukujen perijöitä

Samoilla tuloilla voi maksaa miljoona euroa vähemmän veroja, jos onnistuu ansaitsemaan summan pääomatulona.

Verotiedot
Veikko Lesonen
Veikko Lesosen omaisuus on peräisin vuosituhannen vaihteesta, jolloin hän myi perustamansa JOT Automationin. Kesäisin sijoittaja ja hallitusammattilainen Lesonen asuu Hylkykarissa Oulunsalossa. Kuva on vuodelta 2017.Jukka-Pekka Moilanen / Kaleva

Kahdensadan viime vuoden kovatuloisimman listalta löytyy monta miljoonien pääomatuloilla elävää ihmistä.

Tämä ryhmä ei tienannut yhtään palkkatuloja. Joukko vielä kasvaa, jos mukaan otetaan vain muutamia satoja tai tuhansia euroja ansiotuloja keränneet.

Viime vuonna eniten tienanneiden listalta ensimmäinen nimi löytyy sijalta 29, Olli Edvard Blåberg. Hissijätti Koneen omistajasukuun kuuluva, vuonna 1959 syntynyt Blåberg sai pääomatuloja viime vuonna lähes yhdeksän miljoonaa euroa, palkkatuloja oli puhdas nolla.

Sijalta 46 löytyy vuonna 1977 syntynyt Lina Merlev, jonka pääomatulot olivat viime vuonna noin 6,2 miljoonaa euroa. Merlev pyörittää liikkeenjohdon konsultointiin erikoistunutta yritystä Back to Basics Mentoringia.

Sijalla 51 on sijoittaja Jyri Tapio Merivirta, jonka pääomatulot olivat viime vuonna 5,9 miljoonaa euroa. Terveysteknologiayhtiö Revenion suurimpiin omistajiin kuulunut Merivirta myi viime vuonna ison potin yhtiön osakkeita. Vuonna 1963 syntynyt Merivirta tunnetaan nykyään myös pokeriammattilaisena.

Leipomo- ja ravintolayhtiö Fazerin omistajasukuun kuuluva Karl Johan Fazer löytyy sijalta 53. Pääomatuloja Fazer keräsi viime vuonna 5,8 miljoonaa euroa. Vuonna 1967 syntynyt Fazer omistaa Hahkialan kartanon Kanta-Hämeessä. Kartano myy majoitus- ja konfressipalveluja.

Fazerin omistajasukuun kuuluva Karl Fazer.
Fazerin omistajasukuun kuuluvan Karl Fazerin pääomatulot olivat viime vuonna 5,8 miljoonaa euroa. Kuva vuodelta 2015. Yle

Sijalla 88 on yrittäjä-sijoittaja Veikko Lesonen, joka keräsi pääomatuloja viime noin 4,4 miljoonaa euroa. Vuonna 1957 syntynyt monimiljönääri Lesonen rikastui vuosituhannen vaihteessa myytyään ensimmäisen kerran perustamansa tuotantoautomaatioyhtiö JOT Automationin.

Lesonen on sijoittanut rahojaan sijoitusyhtiö Head Investin kautta uusiin kasvuyrityksiin.

Vuonna 1983 syntynyt Matti Juhani Savolainen löytyy 118. sijalta. Pääomatuloja Savolainen sai vuonna 2018 yli 3,5 miljoonaa euroa.

Iiro August Riihimäki on sijalla 157. Vuonna 1974 syntyneellä Riihimäellä oli pääomatuloja yli 2,9 miljoonaa euroa. Sijoittajana rikastuneesta fysiikan tohtorista ei tiedetä juuri mitään, hän ei omien sanojensa mukaan viihdy julkisuudessa.

Yrityskauppa tai perintö pääomatulojen pesämuna

Vuonna 1979 syntyneen vaatesuunnittelija Emelie Marina Björnbergin sijoitus on suurituloisempien listalla 172.

Metsäyhtiö Myllykosken aiemmin omistaneen suvun vesa sai lähes 2,8 miljoonaa euroa pääomatuloja vuonna 2018. Myllykoski myytiin metsäjätti UPM:lle vuonna 2010.

Vuonna 1984 syntynyt Lauri Olli Samuel Pentti pääsi 2,7 miljoonaa euron pääomatuloilla sijalle 182. Pentin suku kuuluu rakennusyhtiö YIT:n suuriin henkilöomistajiin.

Sijalta 190 löytyy myös toinen Myllykosken ex-omistaja, Gustaf Johan Ricardo Björnberg. Vuonna 1981 syntyneellä Björnbergillä oli pääomatuloja yli 2,6 miljoonaa euroa.

Kenelläkään edellä mainitulla ei ollut palkkatuloja viime vuonna.

Parin sadan kärkijoukosta löytyy kolme miljoonien eurojen pääomatuloihin yltänyttä kuolinpesää.

Vuonna 2017 kuolleen, sisätautien erikoislääkärinä työskennelleen Erkki Olavi Jänkälän kuolinpesä keräsi pääomatuloja eniten, noin 7,7 miljoonaa euroa. Tällä pääsi tulolistan 37. sijalle.

Verosuunnittelulla voi säästää miljoonia

Suurituloisimpien listalta löytyy myös toinen ääripää: miljoonia euroja palkkatuloilla tienanneet, jotka eivät olleet siirtäneet ansioitaan pääomatuloiksi.

Suomessa verotetaan pääomatuloja kevyemmin kuin ansiotuloja. Tästä syystä osa suurista palkkatuloista tai niiden päälle tulevat bonukset kannattaa ottaa, jos mahdollista pääomatuloina. Tätä kutsutaan verosuunnitteluksi.

Sijalla 45 oleva Tim Joakim Lönnqvist tienasi palkkatuloja yli 6,3 miljoonaa euroa viime vuonna, pääomatuloja ei lainkaan. Vuonna 1978 syntynyt Lönnqvist maksoi veroja 49,3 prosenttia eli lähes puolet ansiotuloistaan.

Lönnqvist on työskennellyt Small Giant Games -peliyhtiössä pelisuunnittelijana. Mobiiliihittipelistä Empires & Puzzlesista tunnettu yhtiö myytiin viime vuonna 610 miljoonalla eurolla yhdysvaltalaiselle Zyngalle.

Vertailun vuoksi: jutun alussa mainittu, pääomatuloja pelkästään viime vuonna saanut Lina Merlev tilitti lähes samansuuruisesta summasta veroja 34 prosenttia.

Tämä tarkoittaa, että Lönnqvist maksoi tuloistaan lähes miljoona euroa enemmän veroja kuin Merlev.

Voi sanoa, että muutaman muunkaan Small Giant Gamesin työntekijän verosuunnittelu ei ole mennyt aivan nappiin, vaikka he rikastuivat yrityskaupassa.

Sijalta 109 löytyy pelisuunnittelija David Rodriguez Bargo. Vuonna 1988 syntyneen Bargon ansiotulot olivat viime vuonna 3,7 miljoonaa euroa. Bargolla ei ollut yhtään pääomatuloja. Hän maksoi veroja tuloistaan 49,1 prosenttia.

Sijalta 149 löytyvä pelikehittäjä Gergely Patai maksoi myös miljoonatuloistaan veroja korkealla prosentilla. Vuonna 1982 syntynyt Patai sai ansiotuloja kolme miljoonaa euroa, pääomatuloja 53 euroa.

Sijalla 173. olevalla, vuonna 1975 syntyneellä Dmitry Mikhaylovilla oli ansiotuloja noin 2,8 miljoonaa euroa viime vuonna, pääomatuloja ei ollut lainkaan.

Sekä Patain että Mikhaylovin veroprosentti oli 49.

Lue myös:

Katso suurituloisimpien lista – Supercellin Ilkka Paananen oli viime vuonnakin eniten tienannut suomalainen

Suomeen on kehittynyt tuhansien superrikkaiden joukko – iso osa elää kevyesti verotetuilla pääomatuloilla

Ainakin nämä nimet puuttuivat suurituloisimpien listalta – joukossa useita yli 10 miljoonaa euroa tienanneita