Jäiset "kananmunat" hämmästyttivät sunnuntaikävelijöitä Hailuodossa – harvinainen luonnonilmiö vaatii juuri oikeat olosuhteet syntyäkseen

Aallokon muovaamat jääpallot kasaantuivat Marjaniemen hiekkarannalle.

luonto
Mielenkiintoinen luonnonilmiö Hailuodon Marjaniemessä.
Risto Mattila ikuisti erikoisen luonnonilmiön kamerallaan.Risto Mattila

Oululainen harrastajavalokuvaaja Risto Mattila koki melkoisen yllätyksen sunnuntaikävelyllä Perämeren suurimmalla saarella Hailuodossa.

Hailuodon Marjaniemen majakan rannalla lojui noin kolmenkymmenen metrin mittainen rykelmä erikokoisia ”kananmunia.” Vastaavaa näkyä Mattila ei ollut nähnyt aiemmin, vaikka on asunut viimeiset 25 vuotta merenrannan läheisyydessä. Munan muotoiset jää- ja lumipallot hämmästyttivät myös muita paikalla olleita ulkoilijoita.

– Siinä kummasteltiin rouvan kanssa ainutlaatuista luonnonilmiötä. Kun kamera oli mukana, niin päätin ikuistaa ainutlaatuisen näyn, kertoo Mattila.

Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainion mukaan mistään henkimaailman ilmiöstä ei kuitenkaan ole kyse, vaikka tällaiseen lumipallomereen törmää harvoin. Tapahtuma vaatii oikeanlaiset olosuhteet sekä ilmassa että vedessä. Veden on oltava lähellä jäätymispistettä. Matalalla hiekkarannalla ja sopivalla pakkasella veden edestakainen liike aiheuttaa jääpallojen muodostumisen.

Jotta Mattilan ikuistamat pallot syntyisivät, se edellyttää kuitenkin jonkin tekijän, minkä ympärille pallo muodostuu. Kyseessä voi olla lumikide, roska vedessä tai pieni kivi rannalla. Vesi jäätyy aineen ympärille ja sopivalla tuulella jäätä tulee koko ajan lisää. Pyörivässä liikkeessä jää muotoutuu pallon muotoiseksi.

– Liian kova tuuli estää pallojen muodostumisen. Jos taas on tyyntä, rantaan jäätyy pelkkä tasainen jääkansi, kertoo Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio.

Jääpallojen havaitseminen vaatii oikeaa ajoitusta. Ne voivat olla näkyvillä vain hetken aikaa. Esimerkiksi kovalla tuulella pallot kasautuvat nopeasti yhtenäiseksi kentäksi, eikä niitä enää huomaa.