Simpsiön laskettelukeskukselle haetaan sijoittajia – kaupunki palkkaamassa konsultin avuksi

Konsultin tehtävä on etsiä kotimaasta ja ulkomailta sijoittajia, joilla on kiinnostusta ja taloudellisia edellytyksiä kehittää laskettelukeskuksen toimintaa.

hiihtokeskukset
lumitykki Simpsiöllä
Konsultin tehtävä on etsiä sekä laskettelukeskuksen että sen alueen kehittämisestä kiinnostuneita sijoittajia.Pasi Takkunen / Yle

Lapuan kaupunki on palkkaamassa konsulttia etsimään sijoittajia Simpsiölle. Konsultin tehtävä on etsiä kotimaasta ja ulkomailta investoreita, joilla on kiinnostusta ja taloudellisia edellytyksiä kehittää laskettelukeskuksen toimintaa ja sen lähialuetta.

Kaupungin järjestämään kilpailutukseen osallistui vain yksi konsultti, jonka palkkaamista kaupunginhallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle.

Konsultille maksetaan sopimuksesta 50 000 euroa, jonka lisäksi hän saa osuuden hankkimistaan investoinneista. Sopimus olisi aluksi kolmevuotinen.