Norppien määrä kasvoi Perämerellä – kanta vaihtelee, mutta kasvaa viiden prosentin vuosivauhtia

Tuoreimpien Luken laskelmien mukaan norppia on Perämerellä noin 12 800.

hylkeet
Harmaahylje.
Suomen merialueilla tavataan kuvan harmaahylkeitä eli halleja sekä itämerennorppia. Saimaannorppa on oma alalajinsa. Arkistokuva.Jaakko Kyläsalo / Yle

Norppien määrä Perämerellä on kasvussa. Luonnonvarakeskuksen mukaan Perämeren jäillä laskenta-aikaan olleiden norppien määräksi arvioitiin runsaat 12 800 yksilöä.

Tämän vuoden tulos on suurempi kuin edellisenä vuonna, joillon norppia laskettiin olevan noin 9 900, mutta puolestaan pienempi kuin vuonna 2017, jolloin laskelmissa päädyttiin lukuun noin 13 600.

Laskentatulosten vaihtelut eivät Luken mukaan kerro norppamäärien äkillisistä muutoksista, vaan muutoksista laskentaolosuhteissa. Perämeren norppakanta on keskenään vertailukelpoisten laskentatulosten perusteella kuitenkin kasvanut keskimäärin noin viisi prosenttia vuodessa.

Perämeren norppalaskennoista vastaa Ruotsin luonnonhistoriallinen museo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)