Naudanlihaa ei aiota vähentää Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan ruokalistoilta – kasvisruokien määrä on kuitenkin kasvussa

Koulujen ja päiväkotien ruokalistoilla on edelleen naudanliharuokia. Kasvisruokien määrää on lisätty ja halutaan lisätä edelleen.

kouluruoka
Naudanlihakastiketta ja pastaa.
Pohjalaiskaupungeissa noudatetaan Valtion ravitsemussuosituksia. Naudanlihaa tarjotaan koululaisille edelleen, vaikka kasvisruoan määrä on lisääntynyt.Jarkko Heikkinen / Yle

Isolahden koulussa Vaasassa käy tiistaiaamuna hyörinä, kun valmisteilla ovat päivän ruoat kouluille ja päiväkodeille.

Tänään päiväkodeissa nautitaan broilerkastiketta ja kouluissa naudanlihasta valmistettua kebabkastiketta. Ruoan päätteeksi sanotaan keittäjille kiitos. Aina.

– Se on tärkeää. Joskus joku lapsi saattaa sanoa kiitos vaikka kuinka monta kertaa niin, että varmasti kuulemme, keittiöpäällikkö Liisa Mäenpää hymyilee.

Isolahden koulu toimii jakelukeittönä seitsemälle päiväkodille ja kolmelle koululle. Lounas valmistetaan 1500 lapselle.

Vaasassa syödään nautaa eniten, Kokkolassa vähiten

Vaasassa naudanliharuokien osuus on koulujen ja päiväkotien aterioista kolmannes eli 33 prosenttia. Seinäjoella naudanliharuokien osuus on 23 ja Kokkolassa 17 prosenttia aterioista.

Yle kysyi Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan kaupungeilta koulu- ja päiväkotien ruokailusta sekä muun muassa naudanliha- ja kasvisruokien tarjoamisesta niiden ruokalistoilla.

Kaikki kolme kaupunkia kertovat noudattavansa Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuosituksia. Naudanlihan käytön vähentämisestä ei Ylen saamien vastausten mukaan ole niissä juuri keskusteltu.

Ylen kyselyyn vastannut ruokapalveluasiantuntija Susanna Suorauha Seinäjoen kaupungin ruokapalveluista kertoo, että varsinaista suunnitelmaa naudanlihan käytön vähentämiseksi ei ole. Ruokalistasuunnittelussa huomioidaan kuitenkin punaisen lihan käyttö ja toistuvuus.

Seinäjoella tarjotaan naudanlihaa kokolihana kerran kuudessa viikossa. Uusimmissa ruokalistoissa yksi punaista lihaa sisältävä ruoka on korvattu kalaruoalla.

– Kalaruoat ovat usein tykättyjä ja sen vuoksi ruokalistalle toivottiin sen lisäystä, Suorauha perustelee.

Kalaruokaa on Seinäjoella tarjolla kerran viikossa viitenä viikkona ja yhdellä viikolla kalaa katarjotaan kaksi kertaa. Seinäjoen kouluilla ja päiväkodeissa on käytössä kuuden viikon ruokalista.

Aiempaa enemmän kasvisruokia

Koulujen ja päiväkotien ruokalistoilla tarjotaan enenevässä määrin kasvisruokaa. Näin huomioidaan muun muassa ilmastotekijöitä.

Kokkolassa kasvisruokaa tarjotaan nyt aiempaa enemmän. Kasvisruoka tarjotaan viikottain kaikille ja päivittäin heille, jotka ovat sitä erikseen pyytäneet.

Kokkolassa on myös sivistystoimen kanssa meneillään keskustelu siitä, että lukiolaisille pitäsi olla yhtenä vaihtoehtona kasvisvaihtoehto joka päivälle. Tämä olisi uusien ravitsemussuositusten mukaista.

Kokkolan puhtaus- ja ruokapalveluiden kehittämissuunnittelija Mirja Nyblom kertoo, että kasvisruokavaihtoehto on hyödynnetty myös erityisruokavalioiden toteuttamisessa.

– Syksystä 2019 alkaen on yhdistetty erityisruokavalioita. Kasvisruokavaihtoehto on tarjolla sellaisille asiakkaille, joiden erityisruokavalio ei salli punaista lihaa, sianlihaa tai kalaa, Nyblom vastaa Ylen kyselyssä.

Myös Seinäjoella kasvisruokien määrää on lisätty ja nyt sitä on tarjolla kaikille kerran viikossa. Seinäjoellakin kasvisruoan saa joka päivä, jos siihen sitoutuu ja syö sen päivittäin.

Vaasassa kasvisruokien ja kasvisten määrää on lisätty ja pyritään lisäämään edelleen. Nyt kasvisruoka on kouluissa ja päiväkodeissa viidesti kuuden viikon ruokalistalla.

Naudanlihakastiketta otetaan lautaselle kauhalla koulun ruokalassa.
Koulujen ja päiväkotien ruokalistoilla on edelleen naudanlihaa. Vaasassa naudanliharuokien osuus on kouluruoista kolmannes.Jarkko Heikkinen / Yle

Jauheliha on nautaa käytännön syistä

Kaupunkien ruokalistojen naudanlihasta suurin osa on jauhelihaa aivan käytännön syistä johtuen, todetaan Seinäjoelta. Näin myös Vaasassa.

– Jauhelihasta pystyy tekemään niin murekkeita, keittoja kuin kastikkeitakin. Kuuden viikon ruokalistalla taitaa olla lihakeitto kokonaudanlihasta, mutta ei muuta, kertoo hankintakoordinaattori Tuija Willman Vaasan kaupungilta.

Naudanlihan osuus koulujen ja päiväkotien aterioista oli kyselyn kaupungeista suurin Vaasassa.

Kaupungissa myönnetään, että kolmannes kaikista aterioista on määränä on iso. Asia ei vielä ole ollut keskustelun alla, vaikka kysymystä onkin kaupungilla mietitty.

– Ruokapalvelujen kanssa ei ole keskusteltu siitä, kuinka paljon naudanlihan määrää pitäisi vähentää. Mutta kyllä se on tavoitteena koko ajan ollut. Niin, että siirryttäisiin vaikka kanaan ja porsaan jauhelihaan, nekin ovat kuitenkin ekologisempia kuin nauta, Tuija Willman miettii.

Aiheeseen liittyen aiemmin:

"Suomalaisella ruuantuotannolla ei ole koko maailman mittapuulla merkitystä" – opiskelijaravintolan päätös luopua naudanlihasta puhuttaa yhä

Opiskelijaravintola luopuu naudanlihasta, ja päätös harmittaa tuottajia: "Nauta pystyy pelastamaan näköjään lentomatkailun ja kaiken muun"

Useissa kaupungeissa opiskelijaravintoloita pyörittävä Juvenes ei ole luopumassa naudanlihasta – osuus lihatuotteista 3 prosenttia